Elina Hutton kyllästyi hyssyttelyyn ja sanoo sen suoraan: syöpään sairastuminen vituttaa!

Kohdunkaulan syövän sairastanut Elina Hutton kyllästyi siloteltuihin sankaritarinoihin syövästä. Nyt hän puhuu taudista suoraan ja kerää rahaa Syöpäsäätiölle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kohdunkaulan syövän sairastanut Elina Hutton kyllästyi siloteltuihin sankaritarinoihin syövästä. Nyt hän puhuu taudista suoraan ja kerää rahaa Syöpäsäätiölle.
(Päivitetty: )
Teksti: Jenni Leukumaavaara

Syöpään sairastuminen oli täysi yllätys 42-vuotiaalle Elina Huttonille.

Elina pyöräilee Rovaniemen ehkä tunnetuimmalle maamerkille, Jätkänkynttilän sillalle, naama virneessä. Elokuinen aurinko keimailee suorastaan tuhlailevasti, ja Hutton ottaa selfien puolivälin krouvin kunniaksi. Takana on 500 kilometriä pyöräilyä, edessä toinen mokoma.

”Ihanaa olla Lapissa!” Keminmaalta kotoisin oleva mutta Keski-Suomen Saarijärvellä nykyään asuva Hutton hihkaisee.

Punatakkinen lenkkeilijä jää heti Huttonin juttusille. Rovaniemeläinen Matti Latva on kiinnostunut etenkin Huttonin limenvihreästä 24-vaihteisesta pyörästä, mutta samalla tulee puheeksi myös Huttonin kampanja, jolla hän kerää rahaa Syöpäsäätiölle ja jakaa tietoa gynekologisesta syövästä. Hutton käännähtää niin, että Latva pääsee lukemaan tekstin huomioliivin takaosasta: Vitun syöpä.

Nimi on karu. Mutta kyllä se niin on, että jos jotakin oikein vastustaa, harvoin siitä pelkällä himskatilla selviää. Huttonin mielestä senkin saa sanoa ääneen, sillä syöpä ei silittelemällä yhtään kauniimmaksi muutu.

Syöpään sairastuminen – Kuvottava mysteeri

Elina Huttonin elämä muljahti uusille raiteille kaksi vuotta sitten. Olo oli kummallinen, oli pahoinvointia ja kuvotusta. Terveyskeskuksen tutkimuksissa ei löytynyt syytä epämääräisille oireille. Ilmeisin selitys oli stressi.

”Itselläni oli kuitenkin sellainen olo, ettei tämä voi olla vain sitä. Sitten heitin sen vitsin, että jalkoväli ja korvien väli on vielä tutkimatta, että jommassakummassa heittää.”

Gynekologisissa tutkimuksissa se sitten löytyi, pienenpieni polyyppirakkula, josta lähti näyte patologille. Kahden viikon kuluttua Hutton oli jo jatkotutkimuksissa, joissa sai kuulla sairastavansa ärhäkkää kohdunkaulan syöpää.

”Koko prosessi eteni hyvin nopeasti. Leikkaus oli 22. joulukuuta. Syöpäkasvain oli pieni eikä ollut ehtinyt tehdä etäpesäkkeitä, joten se saatiin heti poistettua kokonaan. Sairauslomaa oli merkitty loppiaiseen asti, ja minun piti jo muutaman viikon jälkeen olla taas kunnossa.”

Leikkauksessa sattui kuitenkin hoitovirhe, minkä seurauksena Hutton on edelleen toipilas. Aivan entiselleen hän tuskin koskaan palautuu.

Nyt hän haluaa rohkaista naisia käymään säännöllisesti tarkastuksissa gynekologilla ja puhumaan myös suoraan syövästä.

”Gynekologiset syövät ovat siinä mielessä salakavalia, että ne eivät usein oireile ennen kuin ovat levinneet. Minun tapauksessani oli hyvää tuuria, että polyyppi tuli esiin. Syövät ovat kuitenkin hyvin hoidettavissa, jos ne löydetään ajoissa.”

Tärkeää Huttonille on myös kertoa, ettei gynekologisia syöpiä tarvitse peitellä tai hävetä, kuten ei muitakaan syöpiä. Esimerkiksi rintasyöpä on jo tutumpi ja hyväksytty, mutta gynekologisiin syöpiin saattaa vielä liittyä turhaa stigmaa. Lisäksi hän haluaa tempauksellaan muistaa niitä naisia – siskoja, kuten Hutton heitä kutsuu – jotka juuri nyt sairastavat ja myös heitä, jotka sairaus on vienyt.

Johtajasta toipilaaksi

Ennen sairastumista Hutton työskenteli kehitysjohtajana Saarijärven kunnassa. Sitä ennen vierähti useampi vuosi Enontekiöllä, mistä löytyi myös uusiseelantilainen matkailuyrittäjäpuoliso.

Elo oli mallillaan, työ mielekästä ja pää täynnä suunnitelmia. Vapaa-aika kului joogaten, vaeltaen, meloen, hiihtäen.

Sairastumisen myötä hän joutui luopumaan työstään, ja nyt on opeteltava elämään sen ajatuksen kanssa, että entiseen ei ole paluuta.

”Kaikki mitä oli elämästään suunnitellut, pitää ajatella uudestaan. Kyllä minä mieluummin olisin jättänyt tämän syövän sairastamatta ja jatkanut mukavassa työpaikassa ja entisessä elämässäni”, Hutton sanoo.

Mutta miksi pyöräily? Ja vielä toipilaana. Huttonin lähtökin viivästyi kahdella päivällä, koska ärhäkkä tulehdus ei ottanut talttuakseen antibiooteista huolimatta.

Paljon luonnossa liikkuvalle Huttonille fyysinen tekeminen on luontevaa, ja sairastumisen myötä kehoon on kertynyt myös paljon turhautumista. Pyöräily on tapa purkaa pettymystä ja käydä läpi luopumisen ja surun prosessia.

”Mustikanpoiminta ja oman pihan puiden halailu eivät enää oikein auttaneet tässä vaiheessa.”

Fyysinen rankkuus antaa myös lomaa aivoille, sillä pyöräilyllä rasitettu ja raukeasti lepäävä keho on kiinnostunut vain elämän perusasioista: ruoasta, levosta, lämmöstä ja turvasta.

Saa ottaa päähän

Hutton haluaa kampanjallaan tuoda esiin myös syövän nurjia puolia. Mediakuva syövästä perustuu edelleen enimmäkseen julkisuuden henkilöiden urheisiin selviytymistarinoihin. On sliipattua, meikattua, siloteltua. On valaistuttu ja saatu uudet elämänarvot.

”Olen perusluonteeltani tosi positiivinen ihminen ja yritän aina nähdä ne valoisat puolet. Silti sairastaessa ihmettelin, olenko todella ainoa ihminen, jolla on tosi mustia ajatuksia ja olo, että on ihan jumissa kaiken katkeruuden kanssa.”

Huttonin aloitettua Vitun syöpä! -kampanjansa ja perustettua sille blogin ja Facebook-sivun kävi ilmi, ettei hän ole yksin ajatustensa kanssa. Sadoissa viesteissä on kiitetty suorasta ja rehellisestä puheesta.

Huttonia ärsyttää se, että sairastamiseen kytkeytyy yhä helposti ajatus siitä, että on nähtävä pilvien hopeareunukset ja oltava valtavan kiitollinen kaikesta. On oltava reipas, jotta ihmiset ympärillä eivät ahdistu murjottajasta.

Mutta kun joskus vain kerta kaikkiaan tuntuu siltä, että seinät kaatuvat päälle, että kipua ei kestä enää sekuntiakaan, ja että tuska ei jalosta vaan katkeroittaa ja, niin, vituttaa.

Enää Hutton ei aio kiltisti vain niellä kiukkua ja esittää reipasta, jos ei siltä tunnu.

”Sillä tavalla tämä on ehkä minua muuttanut, että nyt uskallan näyttää myös ne negatiiviset tunteet. Aika pitkään kävin terapiassakin niin, että kun terapeutti kysyi miten menee, vastasin että oikein hyvin. Sitten muistin, että ai niin, tämä on se paikka, jossa saa kertoa ne kehnotkin olot.”

Huttonin mielestä parasta auttamista ja vierellä kulkemista on, kun on tilaa olla juuri sellainen kuin sillä hetkellä on.

”Että joku sanoo, että kaikki on ookoo, ja sää oot hyvä just tuollaisena, masentuneena, sairaana, iloisena tai onnellisena.”

Toiveissa arki

Elina Hutton puhuu suoraan ja kiertelemättä. Kokemukset ovat tummentaneet huumoria, mutta se on myös ollut keino käsitellä vaikeita asioita.

Kesällä Hutton osallistui stand up

-kurssille, jossa yhtenä tehtävänä oli kirjoittaa lista asioista, jotka pelottavat.

”Monet kirjoittivat pelkäävänsä sotia tai ilmastonmuutosta. Mulla se lista oli enemmän sellainen, että pelkään syöpää ja kipuja ja kuolemaa. Elämä ikään kuin kapenee tällaisessa tilanteessa. Ajattelin, että voi että kun itsekin joskus taas pelkäisi vain sotaa!” Hutton nauraa.

Kysymys mielekkäästä elämästä kahden tai viiden vuoden päästä saa Huttonin mietteliääksi. Unelmien rakentaminen on vielä kesken.

”Kai se toive on, että saisi käydä töissä ja laitella astioita tiskikoneeseen, elää arkea ilman jatkuvaa pelkoa. Vaikka en minä lottovoittoakaan vastusta, jos sellainen on tullakseen.”

Vertaissiskot Kilpisjärvellä

Matkan päämäärä Kilpisjärvi on tarkoitus saavuttaa perjantaina 26. elokuuta. Siellä Huttonia odottaa muutama syöpävertaistukiryhmän nainen, joiden kanssa on tarkoitus tehdä päiväretkiä Käsivarren komeissa maisemissa, kunkin jaksamisen mukaan.

”Tämä pyöräilyhän on hyvä lämmittely patikointia varten!”

Takaisin kotiin Saarijärvelle hän matkaa autolla.

Huttonin matka on kulkenut Iisalmelta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kautta Lappiin. Länsikairaa pitkin olisi jututettavia ollut luultavasti enemmän, mutta Kainuun maisemat olivat Huttonille uusia seikkailuja. Ja sen sairaus on opettanut, että jos jotain haluaa tehdä, se kannattaa myös toteuttaa suuremmin jahkailematta.

”Pyöräreissukin olisi varmaan ollut järkevämpää tehdä ensi kesänä, jos siihen mennessä olisi kunnolla tervehtynyt. Mutta karu totuus on, etten tiedä olenko silloin pyöräilykunnossa tai ylipäätään hengissä. Eihän meistä kukaan tiedä. Haluamansa asiat kannattaakin siksi tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.”

Elina Huttonin keräys Syöpäsäätiölle jatkuu vuoden loppuun asti. Se löytyy Syöpäsäätiön kotisivuilta.

X