Sanna sinnitteli väkivaltaisessa parisuhteessa vuosia

Häpeä sai Sanna Jylängin sinnittelemään väkivaltaisessa suhteessa vuosia. Ennen kuin Sanna pääsi piinaajastaan eroon tapahtui kauheita.
Minna Hotokka
Selviytyjät 20.11.2016 19:05

Entisen aviopuolison uhittelu kaikuu yhä jyväskyläläisen Sanna Jylängin, 39, korvissa.

”Sinä kuulut vain minulle! Kukaan muu ei saa koskea sinuun!”

Eroa vastustanut mies pakotti Sannan pysymään sängyllä ja alkoi repiä hänen vaatteitaan. Mies vaiensi Sannan painamalla kätensä hänen suulleen ja kuristamalla niin kovaa, että Sanna pelkäsi kuolevansa.

Pitää jättää jälkiä, Sanna ajatteli hätääntyneenä ja upotti kyntensä miehen ihoon.

Salamarakkautta

”Minulla on työkaveri, joka sinun kannattaisi tavata”, sanoi eräs ystävä 17-vuotiaalle Sanalle keväällä 1994.

Sanna tapasikin aprillipäivänä kivannäköisen nuorukaisen, jolla oli hymy herkässä. Mies oli häntä kolme vuotta vanhempi, hän kertoi hauskoja vitsejä, flirttaili ja lausui Sannalle kohteliaisuuksia.

Sanna ihastui miehen huumorintajuun ja oli imarreltu saamastaan huomiosta. Itsenäisen elämän aloittaminen houkutteli, ja hän muutti miehen kanssa yhteen jo samana kesänä.

Nuoripari elätti itsensä jakamalla öisin lehtiä. Pian Sanna huomasi miehen kiukustuvan helposti, jos töissä tuli pieniä vastoinkäymisiä.

Temperamenttinen luonne, ajatteli Sanna. Ehkä se siitä tasaantuu.

Kun viikon ainoa vapaapäivä koitti, mies tarttui pulloon. Sannasta tuntui oudolta, että kumppani joi niin paljon, mutta nuori tyttö ei osannut olla huolissaan. Hänen kaveripiirissään kaikki käyttivät juhliessaan alkoholia.

Erään vapaapäivän iltana mies oli tavallista kovemmassa humalassa. Yhtäkkiä hän hermostui, sieppasi käteensä keittiöveitsen ja vei sen Sannan kurkulle.

Sanna alkoi huutaa, mikä lopulta sai miehen irrottamaan otteensa. Aamulla alakerran naapuri tuli kysymään, mitä oli tapahtunut. Tarvitseeko Sanna apua?

Ei, ei, Sanna vakuutti häpeissään ja pyysi anteeksi riidasta aiheutunutta meteliä.

Hän ei kertonut tapahtuneesta kenellekään. Mies pahoitteli tekoaan, joten Sanna ajatteli asian olevan loppuunkäsitelty. Ei mies tekisi sitä toiste.

Ikävä kyllä Sanna oli väärässä.

Herrasmies ja raivopää

Raivokohtauksista tuli pian arkea. Suuttuessaan mies hajotti paikkoja ja lopulta pahoinpiteli kuoliaaksi perheen kissan ja koiran.

Lemmikkien kohtalosta järkyttynyt Sanna alkoi vakavasti miettiä, pitäisikö hänen lopettaa suhde. Viimeinen pisara oli illanvietossa leimahtanut raju riita.

Mies alkoi riehua, koska Sanna epäili häntä uskottomuudesta. Kun tuttu mies tuli väliin, mies tönäisi tämän tyttöystävää.

”Silloin päätin lähteä.”

Erosta oli pari–kolme kuukautta, kun Sanna alkoi tuntea olonsa yksinäiseksi. Mies vakuutti, että käyttäytyisi vastedes ihmisiksi, ja 18-vuotias Sanna päätti unohtaa menneet ja ottaa miehen takaisin.

Muiden seurassa mies esiintyikin kohteliaana herrasmiehenä, mutta kotona hän kohteli puolisoaan tylysti. Sanna sai kuulla olevansa lapsellinen teini, jonka pitäisi laihduttaa. Hänen itsetuntonsa laski.

Valoa arkeen toi haaveilu. Olisi ihanaa päästä tanssimaan häitä! Kun mies neljän vuoden seurustelun jälkeen kosi, Sanna vastasi myöntävästi.

”Kaasona ollut ystäväni kertoi jälkeenpäin, että olin vielä viikkoa ennen häitä miettinyt suhteesta lähtemistä”, Sanna sanoo.

”Itse en sitä muista.”

Ahdinko syvenee

Kesällä 1999 perheeseen syntyi Sannan toivoma lapsi, mikä sai miehen hillitsemään juomistaan. Uutenavuotena mies kuitenkin jo riehui naapureiden ovella ja joutui putkaan.

”Se pani ajatusmyllyn liikkeelle. Ajattelin, ettei tämä ole oikein, ja aloin pelätä lapsen puolesta”, Sanna sanoo.

Pariskunta keskusteli erosta mutta päätyi siihen, että heidän on lapsen takia parempi selvittää välinsä. Suunnitelmissa oli myös muutto isompaan asuntoon.

Vuokrakolmiot olivat osoittautuneet niin kalliiksi, että oli kannattavampaa ostaa asunto. Miehen vanhemmat olivat lupautuneet lainan takaajiksi.

Sanna kantoi muuttolaatikoita mieli mustana.

”Muistan ajatelleeni, ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. Varmaan kenen tahansa miehen kanssa olisi samanlaista.”

Elämä muuttui entistä synkemmäksi, kun mies alkoi vahtia vaimonsa jokaista liikettä. Sannalla ei saanut olla omaa matkapuhelinta, tietokonetta tai autoa. Ahdistuneena Sanna päätti, että jos mies vielä käy häneen käsiksi, hän kerää tavaransa.

Ensimmäinen lyönti tuli vain pari kuukautta muuton jälkeen.

Ratkaiseva puhelu

Vaikka Sanna oli jo luvannut itselleen eron, irrottautuminen ei ollut helppoa. Mitä ihmiset sanoisivat?

Sanna purki sydäntään internetissä tapaamalleen perheenäidille.

”Hän sai minut vakuuttuneeksi siitä, että minun pitää elää omaa elämääni ja unohtaa, mitä muut ajattelevat. Siitä olen häntä monta kertaa kiittänyt. Ymmärsin, että minun pitää itse tehdä päätöksiä.”

Sanna päätti siirtää tärkeimmät tavaransa pikkuhiljaa äitinsä luo toiseen kaupunkiin. Läheiset auttoivat salaisessa operaatiossa ja lainasivat puhelinta ja autoa. Sanna otti tavaroita pienissä erissä kaappien perukoilta.

Eräänä toukokuisena päivänä mies sai selville, että Sanna oli kirjoitellut netissä toisen miehen kanssa. Seurauksena oli pahoinpitely.

Enää Sanna ei suostunut alistumaan. Hän teki rikosilmoituksen ja jätti avioerohakemuksen.

Miespuolinen kirjekaveri lupasi, että Sanna ja lapsi saisivat majoittua hänen luokseen. Sanna oli kiitollinen tuesta. Saman katon alla heidän suhteensa syveni pian seurusteluksi.

Jätetty aviomies oli raivoissaan. Hän alkoi pommittaa vaimoaan puheluilla, joissa uhkasi tappaa tämän ja lapsen.

Sanna haki poliisin suosituksesta lähestymiskieltoa, mutta se ei mennyt läpi. Käräjäoikeuden mukaan ei ollut perusteltua aihetta olettaa, että mies vahingoittaisi Sannaa tai lasta.

Vain viikkoa myöhemmin oletus osoittautui vääräksi.

Taistelu selviytymisestä

Sanna soitti entisen kotinsa ovikelloa peloissaan. Sosiaaliviranomaiset olivat sanoneet, että miehen on saatava nähdä lastaan.

Sanna oli pyytänyt turvakseen naispuolisen tuttavan, mutta mies ajoi tämän heti ulos. Sanna ei uskaltanut seurata kaveriaan. Jos hän nyt lähtisi, mies sepittäisi viranomaisille tarinan, että Sanna vaikeuttaa lapsen tapaamista.

Heti, kun Sannan tuttava oli ehtinyt kuulomatkan päähän, mies alkoi raivota.

Sanna otti lapsensa ja yritti paeta lyöntejä, mutta ei päässyt enää ovelle. Mies käski hänet yläkertaan ja kaatoi rajuin ottein sängylle lapsen nähden.

Raiskauksen jälkeen Sanna pääsi ulos asunnosta ja hälytti poliisit. Seuraavina viikkoina ja kuukausina hän eli päivä kerrallaan ja yritti lapsensa vuoksi olla vahva. Hän käsitteli tapahtunutta nettiyhteisönsä kanssa ja keskittyi lapsensa hoitamiseen.

”Suurin pelkoni oli, että lapselle jää traumoja. Hän oli itkuinen, nukkui huonosti ja pelkäsi miehiä.”

Lapsi pääsi terapiaan, ja Sanna hoiti itseään pitämällä nettipäiväkirjaa sekä puhumalla läheistensä kanssa. Hän vaihtoi sukunimensä ja hankkiutui eroon kaikesta, mikä muistutti ex-miehestä.

Kriisin keskellä uusi seurustelusuhde päättyi. Mustimpana hetkenään, kun Sanna ajoi yksin autoa, hän mietti, pitäisikö ohjata vastaan tulevan rekan nokkaan.

Lapsen takia hän ei tehnyt sitä.

Apua muille

Käräjäoikeus tuomitsi ex-miehen pahoinpitelystä ja raiskauksesta puolentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Mies valitti hovioikeuteen, joka lievensi rangaistuksen ehdolliseen vankeuteen ja yhdyskuntapalveluun.

Kun posti toi hovioikeuden päätöksen Sannalle, hän ei ollut ymmärtää lukemaansa. Tuomarin ratkaisu tuntui pöyristyttävältä.

”Se ei ollut enää mikään tuomio. Se oli epäoikeudenmukaista ja halventavaa uhria eli minua kohtaan”, Sanna sanoo.

Korkein oikeus ei myöntänyt Sanalle valituslupaa, joten tuomio jäi voimaan. Sannan mielestä ratkaisu viestitti, että Suomessa saa raiskata ja pahoinpidellä.

”Ymmärrän, ettei ihminen vankilassa parane, mutta uhrin näkökulmasta tekijä pitäisi saada vastuuseen ja miettimään tekoaan.”

Siksi Sanna päätti puhua omista kokemuksistaan avoimesti.

”Eihän se enää minun asioihini vaikuta, mutta jollakin toisella ei tarvitsisi olla niin vaikeaa.”

Sanna on huomannut, että vuodet väkivallan varjossa kovettivat häntä.

”Minun on vaikea sanoa nykyiselle puolisolleni, että rakastan häntä. Rakkaus on minulle enemmän turvallisuutta kuin tunteita.”

Koettelemuksistaan huolimatta Sanna ei ole katkeroitunut tai menettänyt luottamustaan ihmisiin.

”Se oli vain yksi ihminen, ei kaikki.”

Pitkään Sanna soimasi itseään siitä, ettei lähtenyt suhteesta aiemmin. Nyt hän on antanut itselleen anteeksi.

”Jossittelu on turhaa, koska tapahtunutta ei pysty muuttamaan”, Sanna sanoo.

”Olen hyväksynyt sen, ettei tämä ollut minun syytäni. Minä en voi olla vastuussa muiden tekemisistä.”

Sanna on käynyt terapiassa, ja nauttii siitä, että voi itse päättää omista asioistaan. Eron jälkeen hän leikkasi tukkansa ja päätti, ettei enää kysele tekemisilleen lupia keneltäkään.

Sanna on kiitollinen läheisilleen, jotka ovat tukeneet häntä toipumisessa. Nykyinen aviomies on kulkenut rinnalla jo neljätoista vuotta, ja pari on saanut kolme yhteistä lasta. Esikoisestakin on kasvanut tasapainoinen nuori.

Sanna sanoo viettävänsä nyt elämänsä parasta aikaa. Hän ei tingi turvallisuudesta ja toisten ihmisten kunnioittamisesta. Ja osaa antaa arvoa omalle elämälleen.

”Kaikilla pilvillä on kultareunat. Minä olen löytänyt ne kaikesta pahasta huolimatta.”