Etäomaishoitajan vaikea tilanne – Äiti toivoo että jättäisin nykyisen työni

Ulla-Maija Flinkin vanha äiti haluaa asua omassa kodissaan. Ilman tyttären apua se ei onnistuisi.
Virve Järvinen
Terveystarinat 25.12.2016 07:21

Ulla-Maija Flink, 59, on luvannut äidilleen auttaa tätä omien kykyjensä mukaan. Ulla-Maijalle se tarkoittaa etäomaishoitajuutta. Äidin aikataulut ja asiat rytmittävät yrittäjän arkea.

Tähän havahduin

Yhdeksän vuotta sitten äidin polveen laitettiin tekonivel. Leikkaus ei mennyt ihan kuten piti: Äidistä tuli hetkessä pyörätuolipotilas, sillä hän halvaantui vyötäröstä alaspäin.

Äitiä hoidettiin sairaalassa puoli vuotta. Sinä aikana järjestin kodin esteettömäksi ja äidille päivittäisen kotisairaanhoidon ja apuvälineet sähköllä avautuvista ovista sairaalasänkyyn.

Äiti toivoi ja toivoo yhä, että olisin muuttanut hänen luokseen ja hoitanut häntä täysipäiväisesti. Minulla on työni yrittäjänä ja perheeni, joten en voinut suostua pyyntöön. Minusta tuli hänen etäisomaishoitajansa.

Näin hoidan äitiäni

Äidille laitoshoito olisi kauhistus. Olen luvannut hänelle, että niin kauan kuin hän itse uskoo selviävänsä kotona, hän saa asua siellä. Se onnistuu, sillä asun reilun puolen tunnin ajomatkan päässä äidistäni. Suuressa hädässä sekin olisi liian kaukana, ja siksi äidillä on turvapuhelin.

Osallistun kaikkiin äidin hoitoa koskeviin palavereihin niin kunnan kotihoidossa kuin sairaalassakin, ja pidän yhteyttä hoitaviin tahoihin puhelimella ja sähköpostilla. Se on välttämätöntä, sillä äidin lähimuisti on huono. Hän ei muista enää kotona, mitä palaverissa puhuttiin ja päätettiin.

Tiedän, että syy muistissa ja vähän myös persoonallisuudessa tapahtuneisiin muutoksiin on hiipivässä muistisairaudessa. Se surettaa.

Kirjaan omaan kalenteriini myös äidin menot. Onneksi minulla on ymmärtäväisiä ja joustavia asiakkaita. He eivät pahastu, vaikka väliin joudun siirtelemään heidän varauksiaan äidin menojen tieltä.

Tarvitsen tukijoukkoja

Äiti täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Hänellä on kirja-antikvariaatti, jossa hän käy neljänä päivänä töissä. Työnteko on hänelle terapiaa.

Autan häntä yrityksen paperiasioissa, kuten kirjanpidon koukeroissa. Tarvittaessa voin ottaa vastuulleni kaikki äidin asiat, sillä minut on nimetty hänen edunvalvojakseen. Tapaamme kasvokkain kerran viikossa, kahdessa.

Äidin päivittäisessä hoidossa luotan kotisairaanhoitoon. Se ottaa minuun yhteyttä, jos jotain sattuu. Onneksi lähellä on myös muita luotettavia ihmisiä, kuten äidin invataksin kuljettajat, jotka viestittelevät kyydittävässään tapahtuneista muutoksista.

Yhteys toimii myös toisinpäin. Jos kuulen puhelimesta äidin äänestä, että hänellä on huolia, otan yhteyttä näihin ihmisiin.

Äiti ei välttämättä kerro voinnissaan tapahtuneista muutoksista itse, sillä hän karttaa lääkärikäyntejä viimeiseen saakka. Ilman tukijoukkoja ei etäomaishoito onnistuisi.

Tässä ja nyt

Olen elossa olevista lapsuusperheeni lapsista vanhin, koulutukseltani jalkojenhoitaja ja perushoitaja, ja asun lähellä. En silti koe, että autan äitiä pakon vuoksi. Nyt on minun vuoroni auttaa, ja teen sen omasta halustani.

Olen nähnyt työssäni, kuinka moni vanhus taantuu laitoksessa. Ikäihmisten hoidossa mennään siitä, missä aita on matalin. Unohdetaan yksilöllisyys ja hoidetaan kaikkia samalla tavalla.

En ehkä voi estää kokonaan äitini myöhempää laitoshoitoa, mutta olen jo nyt viivästyttänyt sitä.

Haluaisin itsekin asua vanhana omassa kodissani. Kunnioitan lasteni omaa elämää, enkä haluaisi sitoa heitä liikaa hoitooni. Tähän etäomaishoito on hyvä ratkaisu.

Keskustelu