Uniapnea paljastui karusti – ”Yhtäkkiä näin edessäni Eiffel-tornin, näky ei voinut olla totta”

Kim Sundvik ei tiennyt sairastavansa uniapneaa ennen kun joutui hengenvaaraan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kim Sundvik voi paremmin kuin vuosiin. ”Nukun yöt heräilemättä enkä ole enää päivisin väsynyt.”

Kim Sundvik ei tiennyt sairastavansa uniapneaa ennen kun joutui hengenvaaraan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Kim Sundvik pelästyi tosissaan, kun hän nukahti auton rattiin viisi vuotta sitten. Tapauksesta kuullut lääkäri ohjasi Kimin tutkimuksiin, joiden tulokset osoittivat hänen sairastavan uniapneaa.

Taudin hoito on parantanut Kimin elämänlaatua merkittävästi.

Tähän havahduin

Olen aina kuorsannut kovaäänisesti ja paljon. Minulla oli myös unen aikaisia hengityskatkoksia. Vaimo kertoi ehtineensä laskea joskus 90:een sinä aikana, jolloin en hengittänyt. En kuitenkaan osannut huolestua siitä.

Kaksi vuotta sitten lähdin aamulla ennen seitsemää ajamaan Tampereelle. Yhtäkkiä näin edessäni Eiffel-tornin. Ravistelin päätäni. Mietin, ettei näky voi olla mahdollinen. Sitten tajusin nukahtaneeni hetkeksi ja nähneeni unta.

Säikähdin todella pahasti. Ajoin tiensivuun ja torkahdin. Sitten jaloittelin ja jatkoin matkaa.

Ihmettelin nukahtamista, sillä takana oli aivan tavallinen yö. En tuntenut itseäni erityisen väsyneeksi lähtiessäni matkaan.

Vastaanotolle

Minua on hoidettu ja leikattukin selän välilevyn pullistuman vuoksi. Käydessäni sen tiimoilta jälleen lääkärissä mainitsin auton rattiin nukahtamisesta. Lääkäri kysyi, kuorsaanko. Kuultuaan myöntävän vastauksen hän kertoi, että saatan sairastaa uniapneaa. Sain lähetteen tutkimuksiin.

Sairaalassa nukuin yön erilaisiin mittalaitteisiin kytkettynä. Niillä rekisteröitiin veren happikylläisyyttä, hengitysilman virtausta, sykettä ja nukkumisasennon muutoksia. Tulokset olivat kiistattomat. Minulla on uniapnea.

Näin hoidettiin

Uniapnean oireita lievitetään nenän kautta annettavalla ylipainehengityshoidolla. Sain sitä varten terveyskeskuksesta CPAP-laitteen eli kasvoille yöksi asetettavan maskin. Hengitän sen kautta huoneilmaa pienellä ylipaineella, mikä estää hengitysteiden tukkeutumisen nukkuessani.

Maskin pitäminen tuntui pitkään oudolta. Kun totuin siihen, ymmärsin olleeni todella sairas jo hyvin kauan. En ollut huomannut sitä ennen kuin olo parani merkittävästi.

Menetin tilapäisesti kävelykyvyn välilevyn pullistuman vuoksi vuonna 2008. Jouduin jäämään määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Olin jatkuvasti väsynyt. Kun vaimo lähti töihin ja lapset kouluun, menin nukkumaan. Nousin ylös vasta heidän tullessaan takaisin.

Työelämään palattuani toimin ensin paikallisen urheiluseuran kehittämiskoordinaattorina. Tein työtä kotona, joten pystyin edelleen nukkumaan päiväunet.

Aloitettuani CPAP-laitteen käytön, energiatasoni nousi julmetusti. En ole enää väsynyt enkä tarvitse päiväunia.

Tässä ja nyt

Perustin yrityksen vuosi sitten. Kierrän ympäri Suomea markkinoimassa esimerkiksi turvakamerapalveluita. Pari kertaa maski on jäänyt kotiin, kun edessä on ollut yöpyminen toisella paikkakunnalla. Katkonaisen yön jälkeen työpäivä on tuntunut todella raskaalta.

Nykyään pidän maskia joka yö ja nukun hyvin heräilemättä. Vaimokin nukkuu entistä paremmin. Laite pitää pientä hurinaa, mutta se on huomattavasti hiljaisempi kuin kuorsaava, aikuinen mies.

Laite on lääkinnällisen kuntoutuksen apuväline, joten saan sen ilmaiseksi terveyskeskuksesta. Samoin saan laitteeseen tarvittavat suodattimen ja maskin.

Käyn uniapneahoitajan vastaanotolla kerran vuodessa. Käymme läpi sen hetkistä elämäntilannetta ja vointia.

Olen 190 senttimetriä pitkä ja painan 136 kiloa. Enimmillään painoin 146 kiloa. Laihtuminen on parantanut jaksamista. Painon pudotus ei kuitenkaan poistanut CPAP-laitteen tarvetta. Todennäköisesti uniapneani syy onkin rakenteellinen.

Laihtuminen on kannustanut liikkumaan enemmän, mikä puolestaan auttaa selän hyvinvointia. Olen päässyt liikkumalla eroon särkylääkkeistä, jotka väsyttivät ja passivoivat.

Nykyään saan elää aika kivuttomasti. Tosin keväällä minulla todettiin fibromyalgia, johon ei ole lääkitystä. Senkin vuoksi uniapnean hoito on tärkeää. Kun on rentoutunut olo, elämä maistuu ja vaivatkin tuntuvat pieniltä.

Uniapnea voidaan hoitaa

  • ”Uniapnea on sairaus, jossa esiintyy yli 10 sekuntia kestäviä unenaikaisia hengityskatkoksia. Unesta tulee koiran unta, joka ei palkitse 
levolla ja virkeydellä”, toteaa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Miikka Peltomaa Korvalääkärikeskus Ainosta.
  • Noin 2/3 uniapneapotilaista on ylipainoisia. Normaalipainoisella sairauden syy voi olla purennan ja/tai nielun ahdas anatomia.
  • Lievää uniapneaa hoidetaan hampaisiin kiinnitettävällä uniapneakiskolla. Vaikeiden tapausten yleisin hoito on ylipainehengityshoito eli CPAP (Continuous Positive Airway Pressure). Siinä hengitetään huoneilmaa ylipaineella nenämaskin kautta, jolloin laitteen tarjoama kevyt ilmapaine pitää hengitystiet auki.
X