10 kysymystä: Miksi laskimoveritulppa vaanii lentokoneessa?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kuva: Colourbox
Laskimoveritulppaan on useita altistavia tekijöitä. Pitkillä lennoilla tulppariskiä kasvattavat istuminen ahtaasti paikoillaan ja elimistön kuivuminen.

1. Mistä laskimoveritulppa johtuu?

Verenkierron estäviä tukoksia voivat aiheuttaa pitkät lennot sekä mekaaniset esteet, jotka painavat laskimoa. Muita altistavia tekijöitä ovat raskaus, e-pillereiden käyttö, hormonikorvaushoito, osa syöpähoidoista, alaraajojen vammat, suuret leikkaukset, ylipaino, diabetes, tupakointi ja korkea verenpaine. Veritulpan voi saada, jos sairastuu äkillisesti vaikkapa keuhkokuumeeseen ja joutuu vuodelepoon. Esimerkiksi viime talvena sikainfluenssan aiheuttaman keuhkokuumeen saaneista moni sai myös keuhkoveritulpan.

Laskimoita on elimistössä joka puolella, mutta riskialtteimpia tukoksille ovat jalkojen laskimot. Niiden tulpista osa voi ajautua muualle verenkiertoon. Noin puolella laskimoveritulpan saavista on veressä tunnettu, hyytymille altistava tekijä. Tukoksen riski kaksinkertaistuu jokaista kymmentä ikävuotta kohden.

2. Millaisia laskimoveritulpan oireet ovat?

Ne vaihtelevat. Jos pitkän lentomatkan jälkeen jalka turpoaa ja kipeytyy, sitä ei kannata jäädä seurailemaan, vaan pitää mennä lääkäriin. Laskimotukos on aina tila, jossa on syytä saada nopeasti hoitoa. Jalkaa ei missään tapauksessa kannata hieroa, ettei tukos lähde liikkeelle.

Jos tukos lähtee liikkeelle ja päätyy keuhkoverenkiertoon, voi seurata pelätty komplikaatio eli keuhkoveritulppa. Silloin potilaalla on hengenahdistusta, kiusaava yskä, verisiä ysköksiä, lämmönnousua ja suorituskyky laskee. Jos suuri hyytymä joutuu keuhkovaltimoon, verenkierto voi pettää äkillisesti ja aiheuttaa jopa kuoleman. Tukos voi syntyä myös aivolaskimoihin, jolloin oireena on päänsärkyä ja huonovointisuutta. Maksan tai suoliston suonissa laskimotukokset ovat harvinaisia, mutta oireita ovat mahakipu ja pahoinvointi.

3. Voiko tulppa sekoittua johonkin muuhun sairauteen?

Diagnosointi ei aina ole helppoa. Esimerkiksi kipu on oireena varsin epämääräinen. Jalan laskimotukoksen kanssa samanlaisia oireita voi aiheuttaa polvinivelen takana olevan Bakerin kystan ärtyminen, urheilunjälkeinen vamma tai niveltulehdus. Keuhkoveritulppa voidaan puolestaan sekoittaa keuhkoputkentulehdukseen.

4. Miten laskimoveritulppa voidaa  todeta?

Jalassa laskimoveritulppa voidaan yleensä todeta ultraäänitutkimuksessa. Muualla elimistössä käytetään varjoainekuvausta tai tietokonetomografiaa. Tukoksen todennäköisyyttä voidaan arvioida myös verestä nähtävästä, hyytymään viittaavasta FIDD-arvosta. Tukoksia saavat sekä naiset että miehet yhtä lailla, mutta pitkillä miehillä on muita suurempi riski. Laskimotukokset yleistyvät 40 ikävuodesta lähtien. Suurimmat potilasryhmät ovat yli 60-vuotiaita.

5. Miten laskimoveritulppaa hoidetaan?

Yleensä hoitona on ihon alle pistettävä hepariini ja suun kautta otettava verenohennuslääke. Yhdistelmähoitoa on jouduttu käyttämään, koska verenohennuslääke varfariini tuo tuloksen hitaasti. Kun vaikutuksen vakiintuminen nähdään verestä otetun INR-arvon avulla, hepariini jätetään pois. Syöpäpotilailla hoito tapahtuu pistettävällä hepariinilla. Laskimoveritulpan hoitoon on kehitetty uusia lääkkeitä. Yleisesti verenohennuslääkkeenä käytetty Marevan on koettu kömpelöksi, koska se vaatii vähintään kuukausittaista laboratorioseurantaa. Esimerkiksi monet ruoka-aineet ja useat muut lääkkeet vaikuttavat sen tehoon.

6. Kauanko toipuminen kestää?

Raajaan laskimoveritulpan saanut potilas joutuu harvoin sairaalaan, ellei hänellä ole perussairauksia tai suurentunutta verenvuotoriskiä. Usein jalan tukokseen liittyy lievä keuhkoveritulppa. Yleensä potilas opetetaan pistämään hepariini itse, ja sen jälkeen hän pääsee kotiin jatkamaan lääkitystä.

Maksa-, suolisto- tai aivolaskimoston tukos hoidetaan sairaalassa. Hoidon kesto riippuu tukoksen sijainnista, vaikeusasteesta ja potilaan hyytymisaltisteista. Oireet sinnittelevät harvoin muutamaa päivää tai viikkoa pidempään sen jälkeen, kun hoito on aloitettu. Hoitosukkaa joutuu käyttämään parikin vuotta varsinaisen hoidon loppumisen jälkeen.

7. Onko laskimoveritulpilla yhteyttä valtimosairauksiin?

Niillä on jonkin verran yhteisiä riskitekijöitä, ja yhtenäistä esiintyvyyttäkin on tutkimuksissa havaittu. Veren hyytyminen on vastuussa tulpista myös valtimopuolella, mutta syntymekanismi eroaa laskimotukoksesta. Suonikohjuilla ja laskimoveritulpilla voi olla yhteyttä toisiinsa. Suonikohjutautipotilaan ei silti pidä erityisesti pelätä tukoksia, mutta vaikeat suonikohjut kannattaa hoitaa.

8. Miten tulppariskiä voi pienentää pitkillä lennoilla?

Lentokoneessa tulppariski liittyy liikkumattomuuteen ja nestehukkaan. Välillä on syytä nousta kävelemään ja tehdä nilkkojen pumppausliikkeitä. Lentosukat on hyvä laittaa jalkaan. Korkea ilmanala kuivattaa elimistöä. Nestettä kannattaa juoda normaalin vuorokausiannoksen eli 2,5 litran päälle desilitra lentotuntia kohden, mutta alkoholin juomista kannattaa välttää.

Ripuli ja oksennustauti ovat usein matkailijan seuralaisia. Vatsataudin jälkeen lentäminen voi lisätä tukoksen riskiä, joten olisi hyvä lentää terveenä. Suuren tukosriskin potilas voi saada lentomatkalle veren hyytymistä estävän lääkityksen.

9. Lisäävätkö ehkäisypillerit veritulpan riskiä?

Kyllä, mutta terveille riski on pieni. Täysin riskitöntä pillereiden käyttö ei ole, koska kaikkia tukosalttiustiloja ei vielä tunneta. Tukoksille alttiilla henkilöillä riski voi ehkäisypillereiden käytöllä kohota moninkertaiseksi.

Yli 40-vuotiaille naisille ehkäisypillereitä ei enää suositella. Kun tukoksen on saanut kerran, riski saada uusi tukos on pysyvästi suurentunut. Laskimoveritulpan saaneista 5–15 prosenttia saa uuden tukoksen vuoden sisällä.

10. Voiko veritulppariskiä pienentää omilla toimilla?

Liikunta parantaa verenkiertoa ja veren omaa hyytymiä liuottavaa ominaisuutta. Tukosalttiudesta kärsivän kannattaa kuitenkin välttää lajeja, joissa saa toistuvia vammoja.

Terveellinen ruokavalio on hyödyksi kenelle tahansa. Laskimoveritulppien määrä on jonkin verran lisääntynyt kolesterolitasojen noustessa.

 

Asiantuntijana

ylilääkäri Riitta Lassila, Meilahden sairaalan Hyytymishäiriöyksikkö.

 

Seura 7/2012

 

X