Onko luulosairaus eli hypokondria oikea sairaus? Näin oireilu ilmenee – Lue asiantuntijan vastaukset 10 kysymykseen
Hypokondriaa eli kansankielellä luulosairaudeksi nimitettyä tautia sairastavalle päänsärky enteilee aivosyöpää ja rintapistos sydäninfarktia. Nimityksenä luulosairaus saa taudin kuulostamaan teeskentelyltä, vaikka kyseessä on oikea sairaus.
Kuva: Colourbox.
Luulosairaus eli hypokondria ei ole teeskentelyä vaan sairaus. Lue asiantuntijan vastaukset luulosairauteen liittyviin kysymyksiin.
1. Mitä hypokondria tarkoittaa?
Hypkondria eli luulosairaus on sairaus, jossa potilas kokee, että tavalliset ruumiintoiminnot tai niiden lievät poikkeamat ovat oire vakavasta sairaudesta. Pelko sairaudesta aiheuttaa ahdistusta, ja kuolemanpelko on oireilussa vahvasti mukana.
Hypokondria kuuluu elimellisoireisten häiriöiden luokkaan, ja se on yhtä paljon sairaus kuin esimerkiksi paniikkihäiriö. Taudin suomenkieliset nimitykset luulotauti ja -sairaus ovat huonoja. Kyse on oikeasta sairaudesta, ei teeskentelystä tai kuvittelusta. Hyvä suomennos voisi olla terveysahdistus, lievän tautimuodon terveyshuoli.
2. Miten luulosairaus ilmenee?
Jokaisella ihmisellä on joskus yksittäisiä ruumiintuntemuksia, kuten vatsannipistyksiä tai ohimenevää päänsärkyä, eivätkä ne ole merkkejä sairaudesta. Hypokondriaa sairastava takertuu oireisiin ja tekee niistä katastrofitulkintoja. On tavallista, että hypokondriaa sairastava tulkitsee esimerkiksi päänsäryn aivokasvaimeksi tai nivelkivun luusyöväksi. Usein potilaan pelottaviksi kokemat oireet ovat rinnan tai mahan alueella.
Hypokondriaa on monenasteista: osalla se voi olla huolta, osalla hyvinkin voimakasta ahdistusta ja pelkoa. Siihen voi liittyä myös paniikinomaisia kohtauksia.
3. Onko internet lisännyt oireilua?
Saatavilla olevan tiedon määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti internet-aikana, ja siksi se voi pahentaa hypokondrisen ihmisen oireita. Lisäksi internetissä on myös paikkansa pitämätöntä tietoa. Hypokondriasta kärsivä potilas kiinnittää huomionsa sellaiseen tietoon, joka vahvistaa hänen katastrofitulkintojaan.
4. Mistä luulosairaus johtuu?
Varmaa tietoa siitä ei ole. Sairaudella on perinnöllinen pohja: osa ihmistä on lapsesta saakka ahdistunut muita ihmisiä herkemmin. Lisäksi epäsuotuisat kasvuolosuhteet lisäävät mahdollisuutta sairastua hypokondriaan. Turvaton kasvuympäristö lisää häiriöitä, joiden keskeisenä oireena on ahdistuneisuus.
5. Voidaanko hypokondriaa hoitaa?
Kyllä. Lievässä taudissa ahdistus vaihtelee elämäntilanteen mukaan: stressaavassa tilanteessa oireet nostavat päätään, stressin helpotuttua ne häviävät. Vaikeaa hypokondriaa voidaan hoitaa kognitiivisella psykoterapialla ja masennuslääkkeillä, sillä lääkkeet nostavat ahdistuneisuuskynnystä.
Psykiatrian poliklinikoita enemmän hypokondria-potilaat näkyvät yleensä terveyskeskusten tai esimerkiksi neurologien ja sisätautilääkärien vastaanotoilla. On tyypillistä, että hypokondriapotilas ei usko sairastavansa hypokondriaa, vaan hän luulee olevansa muuten sairas.
Sekin on tyypillistä, että kun potilaan oireita tutkitaan ja lääkäri kertoo, ettei mitään syytä huoleen ole, potilaan oireet pysyvät kurissa vain muutaman viikon: pelkkä oireiden vaarattomaksi selittäminen harvoin riittää. Jos potilas itse ymmärtää sairastavansa hypokondriaa, ollaan hoidossa ja diagnoosin tekemisessä jo pitkällä.
6. Voiko hypokondriaa sairastava helpottaa itse oireitaan?
Se ei ole kovin helppoa. On aika harvoin sellaisia tilanteita, että potilas voisi itse yrittää lievittää oireita, varsinkaan ennen kuin ymmärtää sairastavansa hypokondriaa. Kun tutkimuksia on tehty ja tuloksia on saatu, kannattaisi mieluummin yrittää vahvistaa itsessään sitä ajattelua, että tulokset ovat oikeat kuin lietsoa katastrofia.
7. Miten läheisten kannattaa suhtautua hypokondriasta kärsivään?
Se on vaikeaa. Tärkeintä on, ettei lähde mukaan terveyshuoleen, mutta ei mitätöikään potilaan kokemusta. Kannattaa kokeilla sellaista asennetta, että kertoo ymmärtävänsä hyvin, että huoli on pelottavaa ja ahdistavaa. Samalla voi muistuttaa, että tutkimuksia on tehty, eikä mitään ole löytynyt, jolloin kannattaisi pitää kiinni siitä, että kaikki on hyvin.
Toisen oireita ei pidä vähätellä, koska silloin oireilevalle tulee tunne, ettei toinen ota häntä vakavasti. Jos terveysahdistusta poteva kokee, ettei kukaan ota häntä vakavasti, turvattomuuden tunne lisääntyy – ja siten usein myös oireet.
8. Miten merkittävästi luulosairaus vaikuttaa siitä kärsivän arkielämään?
Pahimmillaan tosi paljon. Vaikeat hypokondriaoireet alentavat elämänlaatua yhtä paljon kuin masennus. Sairaus täyttää koko ajattelumaailman. Voi olla vaikea keskittyä mihinkään muuhun, kun on koko ajan peloissaan. Vaikeissakin tapauksissa sairaudelle on tyypillistä, että oireet aaltoilevat.
Suurella osalla hypokondriapotilaista oireet saadaan kuriin, kun heidät saadaan hakemaan apua. Moni potilaista kuitenkin pelkää taudin psyykkistä taustaa. Joissakin tapauksissa hypokondrian hoitaminen ja tutkimusten tekeminen erikoissairaanhoidossa voi vain pitää yllä oireilua. Suuressa osassa tapauksia olisi parasta, että terveyskeskus- tai työterveyslääkäri pystyisi itse hoitamaan oman potilaansa.
9. Voiko hypokondriaan sairastua minkä ikäisenä tahansa?
Kyllä. Useimmat sairastuneista ovat parikymppisiä, nuoria aikuisia. Sairauden puhkeamisella saattaa olla jotain tekemistä aikuistumisen ja vastuunottamisen kanssa. Merkittävä osa kohtalaisesti oirehtivista potilaista on 20–30-vuotiaita.
Vanhemmilla, 60–80-vuotiaillakin oireita voi olla, mutta taustalla on usein toinen mekanismi kuin terveysahdistus. Ikääntynyt voi olla vain järkevällä tavalla huolissaan itsestään, eikä siihen liity ahdistusta tai samanlaista paniikkitunnelmaa kuin nuoremmilla sairastuneilla. Kyse voi olla myös halusta saada huomiota ja välttää yksinäisyyttä.
10. Kuinka yleistä luulosairaus on?
Hypokondriaa ei ole tutkittu kovin paljon, varsinkaan Suomessa. Arvion mukaan terveyshuolta, joka ei vaadi hoitoa, tuntee noin 5–10 prosenttia väestöstä. Vakava terveysahdistus on harvinaista, sen yleisyys on reilusti alle prosentti väestöstä.
Kansainvälisten tutkimusten mukaan sukupuolieroa ei ole, vaan hypokondria on yhtä yleistä naisilla ja miehillä. Osittain tätä voi selittää se, että hypokondria on sukua samalle ahdistushäiriöiden kirjolle kuin pakko-oireet, jonka yleisyydessä ei myöskään ole eroa sukupuolten välillä.