Mitä tehdä, kun liikunta ei innosta? – Osahan meistä on jo geeneiltään laiskoja

Jaa kaverilleTilaa Seura
Motivaatiota liikuntaan
© istockphoto
Osa ihmisistä kantaa geenejä, jotka tekevät heistä laiskoja liikkumaan. Jokaisen kannattaisi kuitenkin liikkua terveytensä vuoksi. Kuinka laiska liikkuja pääsee ylös sohvalta?

1. Miksi osa ihmisistä saa liikunnasta hyvän olon ja toisille se on pakkopullaa?

Osa ihmisistä saa liikunnasta nautintoa, osa ei, ja syy tähän löytyy osittain perimästä. Geeniperimältään erilaiset ihmiset myös hyötyvät liikunnasta eri tavoin: samalla harjoitusohjelmalla kunto paranee toisilla enemmän.

Myös lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, nappaako liikunta vai ei. Jos vanhemmat kannustavat lasta liikkumaan, näyttävät omalla esimerkillään mallia ja lapsi saa liikkua itselleen mieluisalla tavalla, tapa liikkua säilyy usein aikuisena.

2. Mistä tietää, onko oma liikkumattomuus laiskuutta vai geenien vika?

Liikkumattomuutta ei ole pystytty paikantamaan yhteen tiettyyn geeniin yhtä selkeästi kuin vaikka Alzheimerin tauti on, joten sen selvittämiseen ei ole olemassa testiä.

Lajimme geeniperimä ohjaa meitä liikkumattomuuteen. Metsästäjä-keräilijä ihminen liikkui, jotta hän saisi ravintoa. Ravinnon hankinta oli työlästä, ja siksi hän pyrki muussa elämässään säästämään energiaa ja lepäsi. Elimistömme on yhä ohjelmoitu säästämään energiaa, jota saamme yltäkylläisesti. Joudumme tavallaan taistelemaan geenejämme vastaan, ettemme lihoisi.

3. Mitä tekemistä persoonallisuudella ja työllä on sen kanssa, mikä liikunta tuntuu hyvältä?

Ryhmäliikunnassa ja joukkuelajeissa viihtyvät ihmiset ovat tutkimuksissa usein niitä, jotka määritellään ulospäin suuntautuneiksi. Vetäytyvälle ihmiselle ryhmä voi aiheuttaa paineita.

Itselle sopiva liikuntamuoto löytyy kokeilemalla. Valintaa ei kannata rajata tiukasti ryhmä- tai yksilölajiin, sillä ryhmässäkin voi liikkua yksin, kuten jumpissa. Ryhmä voi innostaa laiskemman liikkujan mukaan.

Jos työ on hyvin kuormittavaa, vähemmän kuormittava liikunta tuntuu usein raskasta mukavammalta. Raskas liikunta yhdessä työstressin kanssa voi johtaa uupumukseen, mutta kevyt liikunta palauttaa stressistä. Kun työtilanne on rauhoittunut, voi palata rankempaan treeniin.

4. Miten ihminen voi pakottaa itsensä liikkeelle?

Pakottamisesta ei seuraa hyvää. Sen sijaan kannattaa houkutella, ehkä huijatakin itsensä liikkumaan. Helpoin tapa tehdä se on käyttää omia jalkoja aina kuin voi, eli jättää auto parkkipaikalla kauimmaiseen ruutuun ja suosia portaita hissin sijaan.

Osa ihmisistä innostuu liikkumaan, kun näkee konkreettisesti askelmittarista, miten yksittäiset, pienet liikuntamäärät kasvattavat kokonaisliikunnan määrää.

5. Voiko liikunnasta opetella tykkäämään?

Liikuntaa voi oppia sietämään, vaikkei siitä erityisesti pitäisi. Sietokyky kasvaa sitä mukaa, kun kunto nousee. On mukavampi liikkua, kun pienikin ponnistus ei pistä puuskuttamaan.

Jotta ihminen pääsee liikunnassa alkuun, kaverista tai liikunta-alan ammattilaisen avusta voi olla apua. Kaveri vetää liikkeelle, vaikkei itseä huvita. Ammattilainen osaa suunnitella aloittelijalle ohjelman, jolla kunto kohenee. Mitä huonommassa kunnossa ihminen lähtötilanteessa on, sitä pienemmät liikunta-annokset kohentavat kuntoa.

Jos liikunta ei tunnu kivalta, kannattaa kiinnittää huomio niihin hyviin asioihin, joita liikunta arkeen tuo. Kun kunto paranee, arjesta selviytyminen helpottuu. Ihminen voi vaikka jaksaa leikkiä entistä paremmin lasten tai lastenlasten kanssa.

6. Mikä on sisäinen motivaatio ja miten sen löytää?

Sisäisellä motivaatiolla tarkoitetaan omaa, henkilökohtaista syytä tehdä asioita. Kun ihmisellä on jokin henkilökohtainen syy liikkua, hän liikkuu todennäköisemmin kuin silloin, jos vaikka lääkäri kehottaa siihen.

Sisäisen motivaatio löytyy, kun kysyy itseltä, mikä on itselle tärkeää. Jos se on terveys, motivaatio liikkumiseen voi olla vaikka se, että saa vähentää tai välttyy kokonaan lääkkeiltä

7. Mistä liikunnasta saa onnistumisen elämyksiä, jos lähtee nollasta?

Aloittelijan kannattaa lähteä liikkeelle teknisesti helpoista lajeista, kuten pyöräilystä ja kävelystä.

Jos teknisesti haastavammat lajit kiinnostavat, aloittelijan kannattaa mennä alkeiskurssille. Alkeiskurssilla kaikki lähtevät samalta tasolta, joten ohjaus on sen mukaista.

Toiset ihmiset ovat toisia ihmisiä lahjakkaampia eri liikuntalajeissa, mutta pelkkä lahjakkuus ei riitä. Jotta ihminen olisi jossain hyvä, hänen pitää myös harjoitella. Itse uskon, että useimmiten osaamattomuudessa on kyse harjoituksen puutteesta, eikä siitä, etteikö pystyisi kehittymään ja oppimaan uusia taitoja.

Kaikista ei tule huippuja, mutta nousujohteisella ja pitkäjänteisellä harjoittelulla ihminen voi oppia vaikka mitä. Tästä on lukuisia esimerkkejä muun muassa tosi televisio -ohjelmissa.

8. Onko helpompi aloittaa liikkuminen ulkona kuin sisällä?

Ulkona tulee liikuttua huomaamatta. Ulos voi mennä bongaamaan lintuja ja etsimään geokätköjä. Marjastaja ja sienestä kerää luonnonantimien lisäksi askelia, tasapainoilee ja kyykistelee.

Rakennettu treenipaikka on harvalla naapurissa. Ulos pääsee, kun avaa kotioven.

9. Onko välineillä väliä?

Huonot ja sopimattomat välineet estävät liikunnan ilon. Jokainen, joka on polkenut kokoonsa nähden vääränkokoisella pyörällä, tietää, ettei ajaisi metriäkään enempää kuin on pakko.

Jos vaikka tennistä lähtee kokeilemaan kovalla alustalla ja kovalla pallolla, pallo etenee aloittelijan taitoihin nähden liian nopeasti. Kun pallo ja alusta ovat pehmeät, aloittelija ehtii paremmin vastaamaan lyönteihin.

Välineisiin ei kannata satsata ennen kuin tietää, että laji tuntuu varmasti omalta. Niitä voi lainata muun muassa kirjastosta ja liikuntapalveluita tarjoavilta yrityksiltä.

10. Saako liikuntaronkeli unohtaa terveysliikuntasuositukset?

Terveysliikuntasuositukset ohjeistavat ihmisiä liikkumaan monipuolisesti, eli harrastamaan sydän- ja verenkiertoelimistöä kuormittavan kestävyysliikunnan lisäksi lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa parantavaa liikettä. Yhdistelmä voi tuntua vaativalta, ennen kuin oivaltaa sen, että liikunnan eri osa-alueet tukevat toisiaan: lihaskuntoharjoittelulla voidaan huolehtia alaraajojen lihaksista, ja kun ne ovat kunnossa, jaksaa kävellä eli harrastaa kestävyysliikuntaa.

Syksyllä uusittavien suositusten mukaan jo 5–15 -minuutin liikuntarupeamat tuntuvat terveydessä. Jos ei tykkää kuntosaleista, voi liittää kävelylenkkiin viiden minuutin rappusten nousun, mikä treenaa jalkalihaksia.

Asiantuntijana liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala, Jyväskylän yliopisto

X