Saako puhumalla seksiä? – Seksuaalisuus on muutakin kuin pelkkä yhdyntä

Puhuminen on tärkein seksiteko. Se voi lisätä, mutta myös viedä halut. Siksi kumppanille ei kannata kertoa ihan kaikkea.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Puhuminen on tärkein seksiteko. Se voi lisätä, mutta myös viedä halut. Siksi kumppanille ei kannata kertoa ihan kaikkea.
(Päivitetty: )
Teksti: Virve Järvinen

1. Miten innostua seksistä, jos kumppani ja seksi on aina sitä samaa?

On ihan ymmärrettävää, etteivät samat jutut sytytä vuodesta toiseen. Tällöin seksiin pitää kehittää jotain uutta, ja se uusi löytyy keskustelemalla asiasta kumppanin kanssa. Keskustelussa kannattaa edetä varovaisesti, jottei loukkaa kumppania. Se vaara on olemassa, ellei seksistä ole aiemmin puhuttu avoimesti. Tärkeintä on, ettei kumppanille tule keskustelusta tunnetta, että hänessä olisi jotain vikaa.

Haluttomuus ei automaattisesti kerro siitä, että seksi olisi huonoa. Syy siihen voi olla parisuhteen tai sen toisen osapuolen omissa ongelmissa, ja siksi haluttomuuden hoitoon ei ole mitään patenttiratkaisua.

Seksuaalisuus on muutakin kuin pelkkä yhdyntä. Vaikka ihminen ei innostuisi yhdynnästä, hän voi nauttia kosketuksesta ja läheisyydestä. Ne kannattaa pitää ohjelmassa, vaikkei seksistä piittaisikaan.

2. Mitä voi tehdä, jos tekee mieli seksiä, mutta ei oman kumppanin kanssa?

Kyseessä on parisuhteen ongelma, sillä seksin haluaminen jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa voi johtaa sivusuhteisiin. Halua voi hoitaa myös itsetyydytyksellä ilman, että se loukkaa ketään.

Ilman halua ei ole tyydyttävää seksiä, mutta halua voi ohjailla ja saada sen kohdistumaan omaan kumppaniin. Se saattaa onnistua esimerkiksi, kun palauttaa mieleen asioita, jotka aikoinaan saivat ihastumaan omaan kumppaniin.

3. Löytyisikö halu vähän hoikempana?

Meillä kaikilla on jonkinasteinen, omaan seksuaalisuuteen liittyvä itsetunto-ongelma. Kehoon liittyvät asiat ovat ehkä yleisimpiä seksuaalista itsetuntoa horjuttavia asioita.

On totta, että oman kehon muokkaaminen tietynlaiseksi voi lisätä omaa halua, mutta kumppanin haluun se tuskin vaikuttaa. Seksin myyjiäkin on monenlaisia: lihavia, laihoja, keholtaan kiinteitä ja vähemmän kiinteitä ihmisiä, ja jokaisella on oma asiakaskuntansa.

Halu on etupäässä asenne. Se syntyy siitä, miten katsoo ja lähestyy toista ihmistä. Jos asenne on kohdallaan, kymmenen liikakiloa ei vaikuta mitenkään.

4. Mitä jos itse innostuu pornosta ja ronskimmasta menosta, mutta kumppania ne ällöttävät?

Sellaiset teot, jotka loukkaavat tai inhottavat toista, eivät johda hyvään seksiin – tai seksiin lainkaan. Ne voivat aiheuttaa toisessa tunteen, ettei kelpaa toiselle.
Pornoa ei tarvitse katsella yhdessä. Mutta jos toinen nauttii sen katselusta ja kiihottuu sen avulla, asiasta kannattaa keskustella.

5. Onko väärin virittäytyä fantasioimalla toisesta naisesta tai miehestä?

Fantasiat ovat mielikuvituksen tuotetta. Niitä ei ole tarkoitus toteuttaa, eikä ihminen välttämättä edes haluaisi tehdä niin. Esimerkiksi hetero voi fantasioida homoseksistä ja toisinpäin.

Fantasiat auttavat meitä kiihottumaan ja pääsemään omien seksuaalisten mieltymysten jäljille. Kun tuntee omat mieltymyksensä, niistä voi kertoa toiselle ja sitä kautta tuoda lisämaustetta omaan suhteeseen.

Fantasioista voi kertoa kumppanille, mutta ei yksityiskohtaisesti. Muuten voi loukata toista. Jos fantasiassa seksikumppanilla on kiihottavia alusvaatteita tai fantasian seksi on omaa seksiä rajumpaa, samoja asioita voi toivoa omalta kumppanilta. Kumppanille ei kuitenkaan saa kertoa, jos fantasiassa sidontaleikkien toinen osapuoli on vaikka oma naapuri.

6. Löytyisikö inspiraatio seksikaupasta?

Seksikaupasta voi saada vaihtelua seksiin. Seksikaupoissa on nykyään valveutuneita myyjiä, joista osalla on seksuaalineuvojan koulutus.

Kaikkia kauppojen valikoimat eivät innosta. Jos seksikaupassa asioiminen nolottaa tai tuntuu ikävältä, sinne ei kannata mennä.

Seksiin saa vaihtelua ilman lelujakin. Pariseksissä se onnistuu esimerkiksi vaihtelemalla asentoja ja tapahtumapaikkaa.

7. Koska kannattaa kokeilla hellyysharjoituksia?

Hellyysharjoituksista on apua silloin, kun syy haluttomuuteen on niin sanotussa seksiallergiassa eli jo ajatus aktista ahdistaa. Niitä kannattaa kokeilla, jos seksiin on tullut pitkä tauko ja toinen on torjunut toisen aloitteet toistuvasti.

Hellyysharjoitusten ideana on opetella tekemään aloitteita. Niissä harjoitellaan koskettamaan toista ja ottamaan vastaan kosketusta ilman, että pyritään kiihottamaan kumppania tai edettäisiin yhdyntään asti. Pari voi sopia vastavuoroisuudesta vaikka niin, että maanantaina ja keskiviikkona on toisen vuoro olla kosketuksen kohteena ja tiistaina ja torstaina toisen.

8. Kumpi sytyttää varmemmin: spontaani vai suunniteltu seksi?

Spontaanisuus tuo seksiin vaihtelua, jota moni kaipaa. Moni ajattelee, että seksin pitäisi olla aina niin spontaania, ettei sitä voi ikinä ehdottaa, saati käynnistellä hyvissä ajoin. Jos näin olisi, haluun ei voisi vaikuttaa lainkaan. Oikeasti suunnittelu voi herätellä halun.

Vihjailevat tekstiviestit ja alusvaatteet, muistilappu jääkaapin ovessa – tapoja käynnistellä seksiä ja kertoa omasta halusta on lukuisia.

9. Voiko toista painostaa tietämättään seksiin?

Vonkaaminen vie halut ja vongata voi muutenkin kuin sanoilla. Jos parin yhteiseen seksiin kytkeytyy aina alkoholi, pelkästä viinilasillisesta voi tulla toiselle tunne, että on pakko ryhtyä seksiin.

Väärät odotukset ja käsitykset ovat seurausta puhumattomuudesta. Mutta puhumisessakin on rajansa ja tapansa: jos toinen jatkuvasti puhuu tai mököttää seksin vähyydestä, suhteeseen tulee seksiin painostava ilmapiiri.

10. Voiko seksin laittaa tauolle, jos väsyttää eikä väsyneenä haluta?

On ihan luonnollista, että osapuolten halut vaihtelevat. Kun toinen haluaa, toinen ei välttämättä halua ja päinvastoin. Työ- ja elämäntilanteet ovat parisuhteen osapuolilla erilaiset: jos toisella on kiirettä ja väsyttää, voidaan yhdessä sopia, että seksi laitetaan hetkeksi tauolle. Sen pituudesta sovitaan yhdessä. Toiselle viikko ilman seksiä on pitkä aika, jollekin puoli vuotta.

Omin päin, puhumatta kumppanin kanssa ei taukoa sovi aloittaa, tai toinen vetää siitä väärät johtopäätökset ja voi luulla esimerkiksi, että kumppanilla on joku toinen.
Mitä pidempi tauko seksissä on, sitä vaikeampi seksiin on virittäytyä uudelleen.

Yhdynnöistä voi pitää paussia, läheisyydestä ei. Parin kannattaa hakeutua sohvalle toistensa kylkeen, silittää, halata ja puhua toiselle kauniisti.

Asiantuntijana erityistason seksuaaliterapeutti Kimmo Panula.

X