Ajattele parempi olo

Muuttamalla ajatuksiaan ja niiden tunnelatausta voi kohentaa vointiaan, sanoo Enemmän energiaa! -kirjan kirjoittaja, ruotsalainen Sanna Ehdin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Muuttamalla ajatuksiaan ja niiden tunnelatausta voi kohentaa vointiaan, sanoo Enemmän energiaa! -kirjan kirjoittaja, ruotsalainen Sanna Ehdin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna-Kaisa Hongisto

Ihminen voi parantaa itsensä muuttamalla ajatuksiaan.

Totta. Ajatusten sisällön lisäksi on muutettava myös niiden tunnelatausta. Tätä voi harjoitella. Kun huomaat murehtivasi tai ajattelevasi jotakin ikävää, siirrä tietoisuus sydämen alueelle. Voit sitten keskittyä kolmen minuutin ajan myönteisesti latautuneisiin sanoihin, kuten ”rakkaus”, ”rauha”, ”luottamus” ja ”läsnäolo”. Olennaista on huomata, milloin ajatukset luisuvat kielteisille raiteille.

Paranemiseen tarvitaan myös terveellistä ruokavaliota, liikuntaa, venyttelyä, syvään hengittämistä, lepoa ja hyviä, läheisiä ihmissuhteita.

On täysin itsestä kiinni, onko terve ja hyvinvoiva vai huonovointinen ja sairas.

Tarua. Elämä ei ole niin yksinkertaista. Joskus vaikka onnettomuus tai käsittelemättömien tunteiden kasauma voi aiheuttaa sairautta. Aina ihminen ei yksinkertaisesti pysty käsittelemään ongelmiaan itse. Tarvitsemme toisiamme ja joskus myös tukiryhmiä parantuak-semme, ja tarvitsemme myös korkeampaa voimaa, mitä kukin meistä sillä sitten ymmärtääkin.

Vaatii paljon vaivannäköä, että pystyy elämään sellaista elämää, joka pitää energiatason korkeana.

Tarua. Muutoksen tekeminen vaatii sisukkuutta, mutta kun se on tehty, korkean energiatason ylläpito ei ole raskasta. Se vaatii vain hyvää tekevien asioiden toistamista elämässä. Tee joka päivä asioita, jotka pitävät vireänä. Vältä kaikkia mahdollisia energiavarkaita, kuten sellaisten tv-ohjelmien katsomista, joista tulet surulliseksi. Puhdista elimistöäsi säännöllisesti esimerkiksi detox-ohjelmilla.

Seura 47/2013

X