Gynekologi sanoo: Koulutytöt pitäisi opettaa treenaamaan lantionpohjan lihaksia

Gynekologiset laskeumat eivät vaaranna terveyttä. Todettua laskeumaa voi hoitaa itse.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lantionpohjan lihasten treenistä hyötyvät jokaiset naiset.

Gynekologiset laskeumat eivät vaaranna terveyttä. Todettua laskeumaa voi hoitaa itse.
(Päivitetty: )
Teksti:
Virve Järvinen

1. Mikä on gynekologinen laskeuma?

Gynekologinen laskeuma on eräänlainen tyrä, jossa naisen synnytinelimet pullistuvat emättimeen tai ulkosynnyttimistä näkyville. Kyseessä on lantionpohjan tukirakennelmien pettäminen. Laskeuma voi olla joko kohdun, emättimen etu-, keski- tai takaseinän laskeuma.

Synnytinelinten mukana myös virtsarakko ja peräsuoli voivat pullistua esille emättimen aukon kautta. Kun virtsarakko pullistelee, puhutaan kystoseelestä. Rektoseelessä peräsuoli työntyy emättimen takaseinään.

2. Millaiset seikat altistavat laskeumalle?

Synnyttäneistä naisista yli puolella on jonkinasteinen laskeuma, mutta se aiheuttaa oireita vain pienelle osalle. Ikääntyminen lisää laskeuman todennäköisyyttä, mikä selittyy muun muassa estrogeenivajeen aiheuttamalla limakalvojen kuivumisella ja emättimen tukikudosrakenteiden heikkenemisellä. Koska elinikämme on pidentynyt, laskeumat yleistyvät entisestään.

Synnyttäminen ja varsinkin hankala synnytys, vauvan suuri koko sekä synnytyksessä tulevat repeämät altistavat laskeumille. Lantionpohjan tukikudoksissa voi myös olla perinnöllistä heikkoutta.

Ylipaino ja fyysisesti raskas työ lisäävät vatsaontelon sisäistä painetta, ja siten laskeuman todennäköisyyttä. Samoin tekevät esimerkiksi huonossa hoitotasapainossa olevat krooniset keuhkosairaudet, kuten astma, sekä tupakointi niiden aiheuttaman yskän vuoksi.

3. Milloin itsellä voi epäillä laskeumaa?

Valtaosa laskeumista ei aiheuta oireita, ja gynekologisessa sisätutkimuksessa paljastuva laskeuma tulee usein naiselle yllätyksenä.

Tyypillisiä oireita ovat paineen tunne ja emättimessä näkyvä tai tuntuva pullistuma. Jos laskeuma on vaikea-asteinen, limakalvot kuivuvat ja hankautuvat ja niihin voi tulla kipeitä, ikävimmillään märkiviä haavaumia. Laskeuma voi aiheuttaa yhdyntäkipuja ja toimia yhdynnässä mekaanisena esteenä.

Virtsarakon laskeuman tyypillisin oire on rakon tyhjenemisvaikeus, ja siitä aiheutuvat tihentynyt virtsaamistarve ja virtsankarkailu. Peräsuolen laskeuma vaikeuttaa suolen tyhjenemistä.

4. Kuinka vakavasta vaivasta on kyse?

Valtaosa laskeumista on lieviä, eikä lievälle laskeumalle tarvitse tehdä mitään. Hoitoon päädytään, kun laskeumasta on haittaa.

Laskeumat eivät vaaranna terveyttä, eivätkä altista vakaville sairauksille, kuten syövälle, eli kyse on hyvänlaatuisesta vaivasta. Vaikea-asteinen laskeuma haittaa elämänlaatua.

5. Miten laskeumaa voi hoitaa itse?

Lantionpohjan lihasten harjoittelulla voidaan estää tai hidastaa laskeuman etenemistä. Näiden lihasten harjoitteluun on täsmäharjoitteensa. Lisäksi niitä harjoitetaan liikuntamuodoissa, joissa keskitytään keskivartalon lihasten hallintaan ja syvien lihasten vahvistamiseen, kuten Pilateksessa ja joogassa. Lantionpohjan lihaksiston harjoitteet parantavat myös alueen verenkiertoa.

Limakalvojen ärsytys- tai hankausoire helpottuu paikallisilla estrogeenivoiteilla tai -puikoilla. Jos laskeuma on jossain vaiheessa leikattava, treenattu lantionpohjan lihaksisto ja parantuneet limakalvot jouduttavat leikkauksesta toipumista.

Hyppyjumpat, zumba, kuntonyrkkeily ja juoksu ovat laskeumapotilaalle huonoja lajeja, sillä ne kuormittavat lantionpohjan rakenteita.

6. Kuka hyötyy emätintuista?

Laskeumaoireita voidaan lieventää emätintä tukevilla pessaareilla, laskeumarenkailla tai -kuutioilla. Hyvin vaikea-asteissa laskeumassa tuki ei valitettavasti tahdo pysyä paikallaan. Itselle sopiva emätintuki löytyy gynekologin avulla.

Gynekologi asettaa emätinrenkaan paikoilleen, ja sitä käyttävä nainen tulee kontrollikäynnille kolmen neljän kuukauden välein. Kontrollikäynnillä tarkistetaan emättimen limakalvon kunto ja vaihdetaan rengas uuteen. Saman renkaan käyttö liian pitkään lisää infektioriskiä.

Silikoninen emätinkuutio on tarkoitettu käytettäväksi kerralla lyhyen aikaa, esimerkiksi työpäivän ajan, ja sen nainen voi laittaa itse paikoilleen.

7. Miksi vatsan toiminnasta huolehtiminen on tärkeää?

Emättimen takaseinän laskeumassa peräsuoli laskeutuu muodostuneeseen tyräpussiin, johon uloste voi pakkautua. Tällöin ulostaminen vaikeutuu, ja naisen pitää painaa käsin emättimen takaseinämää, jotta tyräpussi tyhjenisi. Ummetus hankaloittaa tilannetta entisestään. Kova uloste lisää myös lantion alueen painetta ja oireilua.

Ummetusta ehkäistään kuitupitoisella ruokavaliolla, juomalla vettä ja liikkumalla. Moni hyötyy kuituvalmisteista.

8. Milloin päädytään leikkaushoitoon?

Vaikea-asteiset gynekologiset laskeumat eli noin 5–15 prosenttia laskeumista hoidetaan leikkauksella. Leikkauksessa korjataan alakautta emättimen etuseinän laskeumaa. Leikkauksesta huolimatta laskeuma voi uusia, ja niin tapahtuu 25–30 prosentille leikatuista. Uusintaleikkauksessa korjaus voidaan tehdä tähystysleikkauksena. Siinä emättimen ympärille tai peräsuoleen kiinnitetään polypropyleenistä valmistettu verkko, mikä nostaa koko emättimen, sen pohjan ja peräsuolen.

9. Kuinka pitkä sairausloma tarvitaan?

Useimmat toipuvat leikkauksesta kolmessa neljässä viikossa. Jos nainen tekee fyysisesti raskasta työtä, sairausloma on pitempi. Sairausloman on oltava riittävän pitkä, jotta alueelle muodostuu hyvä, pitävä arpikudos.

Leikkauksen jälkeen potilas saa yksilölliset ohjeet kotona kuntoutumiseen. Rasitusta lisätään asteittain, mutta jumpan, lenkkeilyn ja yhdyntöjen aika on vasta noin neljän viikon kuluttua, jälkitarkastuksen jälkeen.

10. Miten laskeumia voi ehkäistä?

Niitä voi yrittää ehkäistä painonhallinnalla ja huolehtimalla lantionpohjan lihasten kunnosta. Jos suvussa on laskeumia, lantionpohjan kuntoon kannattaa puuttua jo raskauden suunnitteluvaiheessa.

Lantionpohjatreenin tulisi kuulua myös odottavan äidin päiväohjelmaan ja synnytyksen jälkeiseen kuntoutumiseen.

Harjoitteista on hyötyä jokaiselle, ja mielestäni niitä tulisi opettaa tytöille koulussa jo ala-asteella. Kyse on samoista terveyttä ylläpitävistä taidoista kuin vaikka terveellinen ruokavalio. Harjoitteisiin ei mene paljon aikaa, sillä kun ne kerran oppii, niitä voi tehdä vaikka arkiaskareiden lomassa.

Vaihdevuosissa estrogeenin puute lisää limakalvojen ja sen alaisen tukikudosten heikkoutta, miltä voi suojautua vaihdevuosien hormonikorvaushoidolla tai paikallisilla estrogeenivoiteilla tai -puikoilla.

Asiantuntijana Teija Lehmonen, synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri, Mehiläinen Helsinki.

Lue myös:

Virtsankarkailusta ei tarvise kärsiä – Voiko karkailulle tehdä itse jotain

X