Harri oli vaeltamassa, kun poskeen nousi puolen nyrkin kokoinen patti – pian vesitaso haki hänet erämaasta, sillä hän oli hengenvaarassa

Eniten Harri Sarkkista, 50, harmitti kauan suunnitellun vaelluksen keskeyttäminen, vaikka tulehtuneen hampaan vuoksi hän olisi voinut päästä hengestään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Nyt Harri Sarkkinen tietää, että juurihoito voi aiheuttaa tulehduksen.

Eniten Harri Sarkkista, 50, harmitti kauan suunnitellun vaelluksen keskeyttäminen, vaikka tulehtuneen hampaan vuoksi hän olisi voinut päästä hengestään.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Olkkonen-Lind

Juurihoito on hampaan tulehtuneen ytimen hoitamista. Hammasytimen tulehduksen syynä on yleensä hoitamaton, pitkälle edennyt hampaan reikiintyminen. Juurihoito voi aiheuttaa myös tulehduksen, näin kävi Harrille.

Harri Sarkkinen oli suunnitellut viisikymppisiään juhlistavaa vaellusta pitkään. Tarkoitus oli ylittää samanikäisen ystävän kanssa raja Norjasta Suomeen sekä patikoida ja meloa Lapin käsivarren heinäkuisessa erämaassa.

Päivää ennen reissua hänen puoli vuotta aiemmin juurihoidettua poskihammastaan alkoi juilia. Kaksikko lähti silti matkaan: Sarkkinen nappasi pari särkylääkettä aavistellen, että oli lähtötäpinöissään vain narskuttanut hampaitaan unissaan tavallista enemmän.

Tähän havahduin

Olimme patikoineet yli neljätoista tuntia Haltin kivikon yli. Rinkkani painoi 32 kiloa, koska mukana oli myös reppulautta retken melontaosuuksia varten. Olimme päättäneet yöpyä kaksi yötä eräkämpällä, jonne saavuimme myöhään illalla. Nukahdin. Tunnin kuluttua heräsin hammaskipuun, johon ei mikään kipulääke enää auttanut.

Seuraavana päivänä treenasimme lauttojen käyttöä Haltin järvellä. Päivä meni yllättävän hyvin, vaikka hammasta särki enkä ollut nukkunut. Seuraavankin yön kipu valvotti. Edes ystäväni polven nivelrikkoa varten määrätty tulehduskipulääke ei tepsinyt, mutta jatkoimme silti aamulla matkaa Pitsusjärvelle. Perillä autiotuvalla kuntoni romahti. Pikkuhiljaa meille alkoi valjeta, että vaelluksesta ei tule mitään.

Otimme satelliittiviestimellä yhteyden Hätäkeskukseen, mutta avun saaminen erämaahan kesti seuraavaan päivään.

Mielessä ehti jo käydä, että jos olisi sopivat pihdit, repisin hampaan itse pois. Kun painoin hammasta, tunsin, että se liikkuu hieman. Join kahvia, sillä kofeiini poistaa jonkin verran kipua, ja otin maksimiannoksen kodeiinia. Sen yön nukuin, mutta aamulla poskeen oli noussut puolen nyrkin kokoinen patti. Siinä vaiheessa ymmärsin, että tämä voi olla jo vaarallista.

Harrin kaulaan muodostui heltta –  juurihoito oli koitua kohtaloksi

Piinallisen odottelun jälkeen paikalle saapui vesitaso, joka lennätti minut ja ystäväni Kilpisjärvelle. Jatkoimme matkaa autolla. Lähes kuusisataa kilometriä ja kahdeksan tuntia myöhemmin saavuimme viimein Ouluun.

Yksityinen hammaslääkäri oli jo puhelimitse määrännyt kipulääkettä ja antibiootit. Paikan päällä hän totesi, että minut täytyy lähettää Oulun keskussairaalaan.

Sairaalassa kirurgi kehui, että ehdimme ajoissa. Hän poisti hampaan ja asensi dreenin, jota pitkin märkä pääsi pois. Verenmyrkytykseksi tilanne ei ollut ehtinyt kehittyä. Kirurgi määräsi toiset antibiootit ja lähetti minut lepäämään.

Seuraavana aamuna kaulaani oli muodostunut valtava heltta. Kävin Haukiputaan terveyskeskuksessa, missä hammaslääkäri puudutti tulehtuneen alueen ja huuhteli dreenin. Hän soitti minua Oulun keskussairaalassa hoitaneelle lääkärille, joka oli sitä mieltä, että turvotus johtuu ­eilispäivän operaatiosta. Olin eri mieltä ja palasin sairaalaan.

Lääkärin arvio oli mennyt pieleen, ja hän hiukan hermostui minut nähdessään – alkoi näyttää siltä, että joudun kaulaan levinneen tulehduksen takia leikkaukseen.

Harri säästyi leikkaukselta

Varjoainekuva paljasti, että kaulan tulehdus oli pinnal­linen eikä ollut ehtinyt levitä syvemmälle kudoksiin. Säästyin leikkaukselta, mutta jäin sairaalaan kolmeksi päiväksi suonensisäisesti annettavien antibioottien vuoksi. Kuume ei missään vaiheessa noussut, mutta yleiskuntoni romahti.

Onneksi päätimme kovapäisyydestämme huolimatta keskeyttää retken. Jos olisimme jatkaneet, tulehdus olisi kehittynyt hengenvaaralliseksi keskellä erämaata.

Suhtauduin tulehdukseen rauhallisesti, sillä olen ollut ennenkin vaikeissa paikoissa. Olen aika sinut sen kanssa, että jokainen lähtee täältä joskus. Mutta mielessä kävi, että en vielä haluaisi kuolla.

Sairaalassa tulehdusarvoni laskivat samaa tahtia heltan kanssa. Jatkoin hoitoa tulehduskipulääkkein ja antibakteerista suuvettä purskutellen.

Lue myös: Hammastulehdus aiheutti verenmyrkytyksen ja teki reiän Markun sydämeen

Juurihoito voi tosiaan aiheuttaa tulehduksen

Kohotan edelleen kuntoani. Käyn punttisalilla ja vedän itseeni valjailla kiinnitettyä suurta autonrengasta ylämäessä. Poistetun hampaan jättämä kolo on tasoittunut eikä enää vaivaa. Nyt voin alkaa miettiä implantin asennuttamista.

Jälkikäteenkin ajateltuna harmittaa vain se, että reissu jäi kesken. Ja se, etten tiennyt, että juurihoidettu hammas voi tällä tavalla tulehtua. Ehdimme kiivetä Haltin yli Pitsusjärvelle, mutta suunnitellusta reitistä jäi lähes kaksisataa kilometriä taivaltamatta. Ensi kesänä aiomme ystäväni kanssa jatkaa retkeä pisteestä, jossa se jäi kesken. Lennämme paikalle samalla vesitasolla, joka meidät haki viimeksi pois.

Vitsailin myös ystävälleni, että ennen ensi kesän reissua poistatan kaikki hampaani.”

Harri toppatakissa talvisessa maisemassa.
Hammasta alkoi juilia päivää ennen vaellusta, vaikka juurihoito oli tehty puoli vuotta aiemmin. © Teija Soini

Artikkelia on muokattu 18.9.2023 klo 14:30

X