Suomessa kuolee joka vuosi kymmenen lentokoneellisen verran potilaita hoitovirheisiin - Rovaniemeläinen Marja Mäkelä jäi henkiin, mutta sai elinikäisen vamman

Marja Mäkelän oireita tulkittiin virheellisesti Lapin keskussairaalassa. Hän sai vakavan aivovaurion, menetti työkykynsä ja kärsii edelleen pahoista kivuista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Luotto lääkäreihin on mennyt. Raivostuttavinta tilanteessani on se, että haluaisin tehdä monenlaisia asioita, mutta en vain pysty”, Marja Mäkelä sanoo.

Marja Mäkelän oireita tulkittiin virheellisesti Lapin keskussairaalassa. Hän sai vakavan aivovaurion, menetti työkykynsä ja kärsii edelleen pahoista kivuista.
(Päivitetty: )
Teksti: Jukka Heinonen

Hallintosihteeri Marja Mäkelä huokaisi helpotuksesta.

 

Hän oli juuri viimeistellyt ison urakan, työnantajansa Rovaniemen kaupungin rahoitushakemuksen. Viime töinään ennen lounastuntia hän lajitteli sotaveteraanien avustushakemukset kiireellisyysjärjestykseen. Ne hän hoitaisi heti syötyään.

 

Oli tiistai 13. huhtikuuta 2010. Sellainen tavallinen kevättalven pilvipoutainen arkipäivä, josta ei yleensä jää muistijälkiä.

 

Mäkelä hyppäsi pyöränsä selkään ja lähti kotia kohti. Siellä odotti sienikeitto jääkaapissa.

 

Hotelli Pohjanhovin kohdalla polkeminen alkoi tuntua raskaalta. Kemijoen ylittävällä Jätkänkynttilän sillalla hänen voimansa loppuivat kokonaan ja vasempaan ohimoon iski räjähtävä särky.

 

”Silmissä kävi kirkas väläys, kaikki muuttui valkoiseksi. Tajusin, että nyt ei ole kyse migreenistä. Pian iski pakokauhu, että mitä minulle on käymässä. Istuin vielä pyörän päällä ja tartuin kiinni sillan kaiteesta. Tuntui, että jokin voima veti minua alaspäin. Ajattelin, että jos putoan tuonne jäiden sekaan, niin sieltä minua ei löydä kukaan.”

 

Huimauksen lisäksi Mäkelää oksetti ja vasen silmä tuntui pullistuvan ulos. Hän onnistui silti avaamaan puhelimensa lukituskoodin ja soitti apua.

 

”Hätäkeskus oli juuri muuttanut Ouluun eikä tahtonut ymmärtää, missä olin. Jouduin sanomaan kaksi kertaa, että Jätkänkynttilän sillalla Pohjanhovin puoleisessa päässä, perkele!”

 

Apua odotellessa Mäkelä jupisi ja kirosi ääneen. Vähitellen hänen puheensa alkoi puuroutua.

 

”Ohi kulki ihmisiä. Ne varmaan ajattelivat, että tuo on kännissä keskellä päivää.”

 

Paikalle sattunut sinitakkinen rouva auttoi hänet alas pyöränsä päältä. Kymmenen minuuttia hälytyksen jälkeen ambulanssi saapui paikalle ja ensihoitajat aloittivat työnsä.

 

Kello oli 13.20, kun Mäkelä tuotiin Lapin keskussairaalaan. Sen jälkeen sairaalan henkilökunta teki sarjan virheitä, jotka luultavasti mullistivat 43-vuotiaan kolmen lapsen äidin loppuelämän.

 

Virheiden sarja

 

Mäkelälle tehtiin ensiksi pään tietokonekerroskuvaus sen varmistamiseksi, ettei kyseessä ole aivoverenvuoto. Mitään hälyttävää ei löydetty. Kyseinen kuvaustapa ei kuitenkaan kovin hyvin tunnista alkavaa aivoinfarktia, etenkään jos se on kehittymässä pikkuaivojen alueella tai aivorungossa.

 

Kuvauksen jälkeen havaittiin, että Mäkelän silmät liikkuvat tahattomasti, ja että hänen kääntäessään päätään vasemmalle huimaus ja pahoinvointi voimistuivat.

 

Ensimmäinen virhe oli se, että neurologian erikoislääkäri arvioi Mäkelän oireiden johtuvan sisäkorvan tasapainoelimen toimintahäiriöstä. Niihin kun voi liittyä huimausta, pahoinvointia ja silmien tahatonta liikettä. Päätelmän heikkous oli se, että korvasta peräisin oleviin oireisiin ei kuulu raju toispuolinen päänsärky, eivätkä ne etenkään ala päänsäryllä.

 

Päänsäryn sivuuttaminen vaikutti ilmeisesti seuraavaan laiminlyöntiin: puutteelliseen neurologiseen tutkimukseen. Mäkelän vasen nikamavaltimo, jonka tehtävä on kuljettaa verta aivoihin, oli todennäköisesti alkanut tukkeutua jo varhaisessa vaiheessa, mutta hänen kaulasuonensa jätettiin kuvaamatta iltapäivällä.

 

Puutteet hoidossa jatkuivat.

 

Mäkelää haastateltiin tarkemmin vasta seuraavana päivänä, ja silloin ilmeni, että hänellä oli ollut muutaman päivän ajan niskakipua, joka oli pahentunut hänen käytyään kovassa jumpassa sairauskohtaustaan edeltävänä iltana. Jos tästä olisi saatu tieto viimeistään hänen saavuttuaan sairaalaan, diagnoosi, tutkimus ja hoito eivät olisi välttämättä ajautuneet väärille urille.

 

Neljäs virhe, puutteellinen seuranta, oli seurausta aiemmista. Mäkelän tilanteen vakavuutta ei ymmärretty. Hänet siirrettiin kello 17 neurologian vuodeosastolle, jossa hänen tilaansa tarkkailtiin sairaalan raporttien perusteella harvakseltaan. Mäkelä valitti päänsärkyä myös siirron yhteydessä.

 

Korjautumatonta tuhoa

 

Tunnit kuluivat.

 

Mäkelän tila heikkeni eikä hänellä ollut mahdollisuutta hälyttää paikalle apua. Hänen muistikuvansa ovat hatarat, mutta yksi asia ensimmäisestä illasta jäi mieleen.

 

”Makasin sängyssä ja minulla oli jugurttipurkki kädessä. Mietin, että mitä sille pitää tehdä.”

 

Mäkelän mukaan hänen osastolle saapunut miehensä pyysi sairaanhoitajaa arvioimaan potilaan tilaa uudestaan. Hoitaja havaitsi, että Mäkelän vasen silmäluomi roikkui samalla kun hänen oikea kätensä tuntui turralta, ja soitti lääkärille.

 

Mäkelän kaulasuonet kuvattiin viimein kello 20. Kuvista paljastui, että vasen nikamavaltio oli tukossa, ilmeisesti verisuonen sisäseinien repeämän tuloksena. Löydöksistä konsultoitiin Oulun yliopistollista sairaalaa, ja oireiden mukainen hepariini-tiputus aloitettiin kello 22.20.

 

Hepariinihoito ei poista jo syntyneitä vaurioita, mutta se estää hyvin tehokkaasti verihyytymän laajenemisen ja oireiden kehittymisen – kunhan hoito vain aloitetaan ajoissa.

 

Mäkelän tapauksessa oli menetetty useita tunteja. Seuraukset olivat todennäköisesti kohtalokkaat.

 

Yöllä Mäkelä oksensi, ja seuraavana päivänä hänen vointinsa heikkeni. Alkuiltapäivästä tehty magneettikuvaus antoi viitteitä vahinkojen vakavuudesta: pikkuaivoinfarkti ja aivojen nestekierron häiriö.

 

”Tuntui siltä, että pää hajoaa. Kipu oli niin kauhea, ettei sitä voi kuvata. Mielessä kävi, että nyt minä kuolen.”

 

Nieleminenkin oli hankalaa. Toisen päivän iltana Mäkelä ei tunnistanut enää lapsiaan. Hänen miehensä huolestui toden teolla ja kertoi asiasta henkilökunnalle. Mäkelä päätettiin viedä Oulun yliopistolliseen sairaalaan.

 

Oulussa Mäkelän oireet pahemnivat. Lopulta hänen pikkuaivojensa vasemmasta puoliskosta leikattiin pois kuolioon mennyt osa.

 

Hoitoyhteenvedon mukaan lopputuloksena oli aivorungon ja pikkuaivojen halvausoireyhtymä. Toipuminen alkoi, mutta se oli hidasta, eikä Mäkelä palannut enää koskaan ennalleen.

 

”Aina puolivaloilla”

 

Nykyään jatkuva hermosärky raastaa Mäkelän kehon oikeaa puolta. Jalka on turvonnut eikä se tunnu omalta, kasvoissakin on tunnottomuutta. Kahta maitotölkkiä enempää hän ei jaksa kantaa, eikä hänestä ole taloyhtiön pihatöihin.

 

”Asiat tahtovat unohtua ja mieleen painaminen on vaikeaa. Aina en muista, mitä olen tehnyt. En ole koskaan pirteä, olen aina puolivaloilla. Ja vaikuttaahan tämä mielialaankin.”

 

Mäkelä yritti sitkeästi vuosien ajan palata töihin, mutta sekä entiset että helpotetut tehtävät olivat hänelle liikaa.

 

”Se v***tti niin, että päässä naksui.”

 

Viime kesänä Mäkelä sai päätöksen täydestä työkyvyttömyyseläkkeestä.

 

”Lähimpien työkaverien kanssa pidettiin pienet läksiäiset, olihan se hirvittävän haikeaa. Mutta on eläkkeelle jäänti myös helpotus.”

 

Virkistystä tuovat koiran kanssa ulkoilu ja kansalaisopiston nahkaompelukurssi. Suurempiin huveihin ei ole varaa, sillä monen vuoden tulonmenetykset ovat tehneet ison loven perheen talouteen.

 

Parannusta tilanteeseen voi tuoda Potilasvahinkolautakunnan viime kuussa tekemä ratkaisu, jota edelsi vuosien taistelu. Sen mukaan Mäkelälle on tapahtunut potilasvahinko, ja Potilasvakuutuskeskuksen tulee korvata se hänelle.

 

Seuraavaksi Mäkelä joutuu jännittämään sitä, johtuuko hänen työkyvyttömyytensä keskuksen mielestä kokonaan vai vain osittain potilasvahingosta. Tämä vaikuttaa korvaustasoon. Parhaassa tapauksessa Mäkelä saa täyden korvauksen – sitä puoltaisi ainakin hänen tuntemansa toinen tapaus.

 

”Meillä on alttiutta infarktiin suvussa. Siskolleni kävi sama juttu Italiassa. Hän pääsi heti hoitoon eikä hänelle tullut mitään jälkiseuraamuksia.”

 

Käy rahojen kanssa miten tahansa, yksi toive taitaa jäädä toteutumatta.

 

”Haluaisin olla oma entinen itseni.”

 

X