Airi sai vinkit värikkääseen pukeutumiseen Vivan muuttujapäivänä: ”Uskallan jatkossa yhdistää värejä rohkeammin”

Lietolainen Airi Ääri pitää väreistä, mutta kaipaa vinkkejä niiden yhdistämiseen. Toiveena on saada myös iän myötä kadonnut vyötärö paremmin esiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Airi sai väriä kevättyyliin.

Lietolainen Airi Ääri pitää väreistä, mutta kaipaa vinkkejä niiden yhdistämiseen. Toiveena on saada myös iän myötä kadonnut vyötärö paremmin esiin.
Teksti: Eeva Tala

Lietolainen Airi Ääri, 64, on aina ollut kiinnostunut vaatteista, mutta viime vuosina vaatekaupoissa on välillä tullut tehtyä hutiostoja.

”Vaate saattaa jäädä lähes käyttämättömänä kaappiin. Olen kyllä ollut samankokoinen lähes koko ikäni, joten vaatteita on myös sen vuoksi kertynyt. Vyötärö on iän mukana hävinnyt, eikä ihan kaikkia nuorena hankittuja vaatteita voi muutenkaan enää pitää”, hän kertoo.

Vinkkejä värien yhdistelyyn

Airi jäi viime keväänä eläkkeelle työstään koulunkäynnin ohjaajana, mutta tekee edelleen sijaisuuksia koulussa ja päiväkodissa. Muuttujapäivään tullessaan Airi kaipasikin vinkkejä vaatevalintoihin, jotka sopisivat moneen menoon. Hän haluaisi myös osata yhdistää värejä rohkeammin, sillä väreistä hän tykkää.

Airi Ääri tuli Vivan muuttumis­päivään Liedosta. © Tommi Tuomi

Airi Ääri tuli Vivan muuttumis­päivään Liedosta. © Tommi Tuomi

Stylistin mukaan kolme väriä asussa -säännön voi aivan hyvin välillä unohtaa, jos nauttii iloisista väreistä pukeutumisessa.

Airin lempivärejä ovat vihreä ja oranssi, ja liilaakin löytyy kaapista.

Stylisti vinkkaa, että neutraaleihin sävyihinkin saa piristystä omaa voimaväriä sisältävistä asusteista. Lisäämällä sitä etenkin lähelle kasvoja, koko olemukseen tulee hehkua.

Värien yhdistelemistä helpottaa, kun ottaa vinkit vaatteen kuvioista.

Muillakin keinoilla kuin väreillä voi tuoda mielenkiintoa pukeutumiseen. Jos ei viihdy kirjavissa vaatteissa, kuviot elävöittävät asua pieninäkin pintoina esimerkiksi asusteessa.

Myös vaatteen mielenkiintoinen leikkaus ja materiaali antavat tyyliin kaivattua jujua. Yksi erikoisuus yleensä riittää, jolloin se pääsee nousemaan upeasti esille.

Rento asu oli Airin suosikki Vivan muuttumispäivänä

Aktiivisesti liikuntaa, muun muassa kylmäuintia, hiihtoa ja jumppaa harrastavan Airin suosikkiasu muuttumispäivänä löytyi helposti: laskeutuvat armeijan väriset housut ja liila neule.

”Se oli rento asu, josta tykkäsin tosi paljon. Rennot vaatteet ovat hyviä myös töissä päiväkodissa, jossa leikin ja touhuan lasten kanssa.”

Myös mekko oli Airin mieleen. Se oli hänestä ihanan mukava päällä.

Airi uskoo saaneensa päivästä kaipaamiaan vinkkejä pukeutumiseen.

”Huomasin, että paitapuserot sopivat minulle, niitä käytän jatkossa varmasti enemmän. Stylisti vinkkasi laittamaan puseron housujen sisään ja käyttämään vyötä, niin vyötärökin tulee paremmin esiin”, Airi kertoo.

”Luulen, että uskallan jatkossa yhdistää värejä rohkeammin. En olisi itse osannut valita esimerkiksi oranssiin pussipaitaan fuksian värisiä housuja. Se oli yllättävä, mutta kiva yhdistelmä – toimii!

Säpinää tyyliin ruuduilla

Pienetkin printtiasusteet elävöittävät kokonaisuutta, jos kirjavien vaatteiden käyttö ei muuten innosta. Asusteet ovat myös monikäyttöisiä ja yhdisteltävissä erilaisiin asuihin. Neuletakki 150 € ja paita 80 €, Nanso. Housut 120 €, Ril´s. Hattu 60 € ja laukku 350 €, Gant. Kengät 139 €, Wonders. © Tommi Tuomi

Lisää jujua yksityiskohdilla

Mielenkiintoisilla yksityiskohdilla ja materiaaleilla saa jujua pukeutumiseen. Puseron näyttävät puhvihihat ja pliseerattu kangas korostuvat, kun alaosana on simppelit prässihousut. Pusero 89 €, Cos. Housut 50 € ja korvakorut 10 €, Lindex. Kehykset 365 €, Naoned. Mokkanilkkurit 219 €, Ted Baker. Sormus 5 €, KappAhl.
© Tommi Tuomi

Väristä voimaa kokonaisuuteen

Oranssin väriset asusteet piristävät murretun vihreää silkkimekkoa. Pienikin määrä riittää voimaannuttamaan koko asun ja olemuksen. Kuviollinen silkkimekko 279 €, PBO. Neule 20 €, M & S. Nahkalaukku 275 €, Longchamp. Mokkanilkkurit 159 €, Wonders. Kaulakoru 10 €, KappAhl. Kehykset 550 €, Lindberg. © Tommi Tuomi

Kiinnostavat kerrokset

Eripituisilla kerroksilla leikittely tekee asusta kiinnostavan. Kukkapaita saa siis tulla näkyviin neuleen alta. Alpakkaneule 200 €, Alpa. Viskoosihousut 90 €, Superdry. Paitapusero 120 €, Gant. Laukku 90 €, Unisa. Kehykset 365 €, Naoned. Kaulakoru 10 €, Lindex. Kangasnilkkurit 90 €, Palladium. Sormus 8 €, KappAhl. © Tommi Tuomi

Kiehtovat kuviot avuksi

Värien yhdisteleminen sujuu, kun käyttää apuna vaatteen kuvioita. Neuleen sävymaailma antoi suunnan valoisaan lopputulokseen. Jakku dobbiovillaa 285 €, Marc O´Polo. Kuvioneule 130 €, Gant. Housut 129 €, Summum. Tennarit 130 €, Komrads. Korvakorut 25 €, Dots. Kehykset 425 €, Catherine de Medici. © Tommi Tuomi

Väreistä hyvää mieltä

Keväällä kannattaa unohtaa kolmen sääntö ja yhdistellä rohkeasti useampaakin väriä keskenään. Se antaa energiaa ja hyvän mielen. Vihreä liivi 25 € ja pitkähihainen t-paita 20 €, molemmat Lindex. Housut 190 €, Gant. Tennarit 80 €, Guess. Kehykset 425 €, Catherine de Medici. © Tommi Tuomi

Stylistin tyylivinkit Airille

• Lisää asuun yksi erikoisuus, jolloin se nousee paremmin esille.
• Muista lisätä voimaväriä lähelle kasvoja.
• Mielenkiintoa saa pienilläkin kuviopinnoilla.
• Ota mallia värien yhdistelyyn vaatteen kuvioista.

Raikas ilme meikillä

© Tommi Tuomi

© Tommi Tuomi

Meikkitaitelija Haije Sundqvist suosittelee Airin iholle kosteuttavaa seerumia, kuten esimerkiksi Lumenen Nordic Bloom Lumo -öljyseerumia. Se levitetään puhtaalle kasvojen ja kaulan alueelle ennen päivä- tai yövoidetta.

Haije muistuttaa, että kevään tullen pitää ottaa käyttöön aurinkosuoja kasvoille.

”Meikissä käytin raikkaita sävyjä, kuten melonisävyistä poskipunaa. Se piristi ihon heleyttä. Huulten pohjustukseen suosittelen Nyx-sarjan Lip primer -kynää, jotta puna ei leviä yli rajauksen. Huultenrajaukseen puolestaan muun muassa Max Factorin Color elixir up liner on hyvä”, Haije vinkkaa.

Tuuheutta ripsiin Goshin Just click it! -ripsivärillä. 10 ml, 16,90 €. © Tommi Tuomi

Tuuheutta ripsiin Goshin Just click it! -ripsivärillä. 10 ml, 16,90 €. © Tommi Tuomi

Sinistä tai vihreää silmiin! Korenton uudet rajauskynät 14 €/kpl. © Tommi Tuomi

Sinistä tai vihreää silmiin! Korenton uudet rajauskynät 14 €/kpl. © Tommi Tuomi

Täyteläinen, voidemainen MAC-sarjan LR Wild Card -huulipuna tekee mattahuulet. 20,50 €. © Tommi Tuomi

Täyteläinen, voidemainen MAC-sarjan LR Wild Card -huulipuna tekee mattahuulet. 20,50 €. © Tommi Tuomi

Hunajaa sisältävä Nuxen huulivoide ravitsee huulia. 9,20 € © Tommi Tuomi

Hunajaa sisältävä Nuxen huulivoide ravitsee huulia. 9,20 € © Tommi Tuomi

Suuren suosion saavuttanut etanan lima korjaa ja tasapainottaa ihoa. Mizonin All in one snail repair -kasvovoide 75 ml, 31,30 €. © Tommi Tuomi

Suuren suosion saavuttanut etanan lima korjaa ja tasapainottaa ihoa. Mizonin All in one snail repair -kasvovoide 75 ml, 31,30 €. © Tommi Tuomi

Karheat kädet hoitaa kuntoon CeraVe-käsivoide. Hajusteeton. 100 ml, 6,90 €. © Tommi Tuomi

Karheat kädet hoitaa kuntoon CeraVe-käsivoide. Hajusteeton. 100 ml, 6,90 €. © Tommi Tuomi

Väriä kynsiin Mavalan Color Vibe -kynsilakoin. 5,20 €/kpl. © Tommi Tuomi

Väriä kynsiin Mavalan Color Vibe -kynsilakoin. 5,20 €/kpl. © Tommi Tuomi

Hiuksiin ruskeaa

Lyhyt poikatukka ei ole pitkähiuksisen Airin mieleen, vaikka kampaaja Hanne Kuusinen-Ruohomäki saa muuten vapaat kädet.

”Ehdotan lämmintä kevytväriä; kultaista ruskeaa, vähän punertavuutta ja rosen sävyä”, Hanne sanoo.

”Leikkasin hiukset kerroksittain ja kevensin otsatukkaa. Kun rikoin kovat, suorat linjat, ilmeestä tuli nuorekkaampi.”

Hanne viimeisteli hiukset muotoiluraudalla.

”Loivat kiharat korostavat Airin taipuisia hiuksia. Hiuksiin saatiin näin myös kuohkeutta.”

Hiuspohjaa stimuloiva ja hiuksia vahvistava Budgie The Moisture -sampoo 300 ml 12,90 €, hoitoaine 300 ml 14,90 € ja hiusnaamio 125 ml 14,90 €. © Tommi Tuomi

Hiuspohjaa stimuloiva ja hiuksia vahvistava Budgie The Moisture -sampoo 300 ml 12,90 €, hoitoaine 300 ml 14,90 € ja hiusnaamio 125 ml 14,90 €. © Tommi Tuomi

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X