Dna-testi paljasti Leenalle totuuden – isänä pidetty henkilö ei ollutkaan oikea isä

Vuosi sitten otettu dna-testi paljasti yllättävän totuuden Leena Leppäniemen isästä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Leena Leppäniemi on harrastanut sukututkimusta yli 30 vuotta.

Vuosi sitten otettu dna-testi paljasti yllättävän totuuden Leena Leppäniemen isästä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna Puhto

Maalarimestari Leena Leppäniemen, 54, eteisessä huomaa, että suku on hänelle tärkeä. Seinät on vuorattu suvun valokuvin. Makuuhuoneen ovessa on sukupuu. Kirjahyllystä löytyy puolimetrinen jono sukukirjoja.

Ehkä siksi on yllättävää kuulla, että Leppäniemi on kasvattityttö, joka ei lapsena tuntenut biologisia sukulaisiaan.

Hän kiinnostui taustastaan 15-vuotiaana.

”Olen joutunut selvittämään kaikki biologiset sukulaiseni. Sillä tavalla olen pala palalta koonnut omaa identiteettiäni ja hakenut vastausta siihen, mistä minä olen tullut.”

Biologisen äitinsä Leena löysi helposti. Äidin kautta löytyi kokonainen suku. Selvisi, että Leenalla oli neljä vanhempaa sisarusta, jotka kaikki kasvoivat Leenan lailla muissa perheissä. Löytyi myös täti, joka oli mukava ja avulias.

Mutta isä, hän oli mysteeri.

Ei selvinnyt oikeudessa

Leena sai käsiinsä paperit oikeudenkäynnistä, jossa pian hänen syntymänsä jälkeen oli selvitetty isyyttä. Isyystutkimus oli kuitenkin tuolloin, vuonna 1961, jäänyt kesken.

Niinpä oikeudenkäyntipöytäkirjassa nimetty mies oli vain mahdollisesti hänen isänsä. Leena ei saanut biologiselta äidiltään lisävalaistusta asiaan.

Epävarmakin tieto isästä oli kuitenkin Leenalle tärkeä.

”Aloin ajatella tätä miestä isänäni.”

Oikeudenkäyntiasiakirjoista Leena sai selville, että mies oli ollut merillä töissä, niin kuin Leenan äitikin. He olivat olleet samaan aikaan samassa satamassa ja kohdannet siellä.

Aikuistuessaan Leena halusi tietää lisää isänä pitämästään miehestä, vaikka tämä oli jo kuollut.

Leena haki tietoa Merimiesarkiston merimiesluetteloista. Nykyään tätä arkistoa ylläpitää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Merimiesluetteloihin merkitään kaikki henkilöt, jotka ovat olleet töissä laivoilla. Leena sai tätä kautta paljon tietoa isänsä liikkeistä, muun muassa sen, millä laivoilla tämä milloinkin oli työskennellyt.

Länsisuomalainen Leena sai myös tietää, että hänen isänsä oli kotoisin Pohjois-Suomesta.

Leenalle tärkein askel isän etsinnässä oli se, kun hän uskalsi ottaa yhteyttä isänä pitämänsä miehen sukulaisiin. Miehellä ei ollut lapsia, joten Leena soitti tämän sisarelle.

Puhelu muutti Leenan maailman.

Kovaa dataa

Oletetun isän sisar ilahtui yllättävän sukulaistytön soitosta. Hän otti Leenan sydämellisesti vastaan ja auttoi muuta sukua tekemään samoin. Leenaa lämmitti se, kuinka mutkitta hänet hyväksyttiin.

Näin Leena sai juuret myös isän puolelle.

Vaikka hän tunnetasolla tunsi löytäneensä isänsä suvun, tosiasiat pysyivät silti samoina: Leena ei voinut olla varma, että mies oli hänen isänsä.

Sukututkimuksen harrastajana Leena rakensi itselleen sukupuun, johon pohjoisen isä, täti ja serkut pääsivät omille oksilleen. Nyt tämä kuva koristaa Leenan makuuhuoneen ovea.

Harrastuksensa kautta Leena kuuli jo vuosia sitten geneettisestä sukututkimuksesta.

Viime kesänä hän päätti teettää itselleen dna-kartoituksen. Isän varmistaminen oli yksi syy testin tekemiseen, mutta ei ainoa. Hän halusi ylipäätään tietää lisää taustastaan.

”Dna-kartoitus muuttaa historiallisiin lähteisiin nojaavan, vertailuun ja tulkintaan perustuvan sukututkimuksen kovaan luonnontieteelliseen faktaan pohjautuvaksi tieteeksi”, sanoo dna-sukututkija Anne-Margit Stranius.

Totuus piilee suussa

Leena tilasi testin yhdysvaltalaiselta dna-kartoituksiin erikoistuneelta Family Tree -yritykseltä, koska sillä on maailman kattavin sukututkimukseen soveltuva tietokanta suomalaisten dna-näytteitä.

Noin sadalla eurolla hän sai näytteenantovälineet postitse kotiinsa. Hän rapsutti pieneen näytteenottotikkuun posken sisäpinnan solukkoa ja postitti tikun Houstonissa sijaitsevaan laboratorioon.

Parin kuukauden kuluttua dna-kartoituksen tulokset valmistuivat.

Tietokannasta löytyi Leenalle 1 300 serkkua, kun mennään viidensiin tai sitä kaukaisempiin serkkuihin. Tulosten mukaan myös osa Leenan perimää viittaa pohjoiseen Suomeen, isän kotiseuduille.

Leena ilahtui, vaikka tieto ei vielä varmentanut pohjoisen miestä hänen isäkseen.

Leena halusi saada varmuuden asiaan. Mutta miten varmistaa sukulaisuus, kun isä on kuollut eikä ole testattavissa?

Sukulaisuus geeneissä

Tässä vaiheessa Leena otti yhteyttä Anne-Margit Straniukseen.

Stranius auttoi Leenaa valitsemaan sopivan dna-testin.

”Jos nainen haluaa varmistua isästään, täytyy miettiä keneltä isän miespuoliselta sukulaiselta dna-kartoitus otetaan”, Stranius sanoo.

Isälinja paljastuu nimittäin vain Y-kromosomin dna:sta, koska naisilla ei ole Y-kromosomia. Äitilinjaa puolestaan tutkitaan solujen mitokondrioiden dna:sta, koska se periytyy ainoastaan äidin puolelta. Näin käy siksi, että hedelmöityksen hetkellä siittiön häntäosa, jossa sen mitokondriot sijaitsevat, irtoaa ja jää munasolun ulkopuolelle.

Koska Leenan isällä ei ole miespuolisia lähisukulaisia, Stranius suositteli autosomaali- eli serkkutestin tekemistä jollekin isän lähisukulaisista.

Serkkutesti kertoo sukulaisuudesta, jos geeneissä on riittävä määrä yhtenevyyttä. Mitä läheisemmistä sukulaisista on kyse, sitä enemmän löytyy täysin yhteneviä dna-jaksoja.

Leena pyysi testattavaksi isänsä siskontyttöä, jota hän piti serkkunaan. Kun Leena odotteli serkun kartoituksen tuloksia, tapahtui jotain täysin odottamatonta.

Jotain, joka mullisti koko kuvion.

Tieto toi surun

Leenalle tupsahti uusi tieto Family Tree -tietopankista.

Eräs itäsuomalainen nainen oli tehnyt oman dna-kartoituksensa. Sen perusteella naisen ja Leenan välillä on sisarpuoleudesta kertova geneettinen vastaavuus. Koska heillä oli eri äidit, isien täytyi olla sama henkilö.

Onko pohjoisen miehellä siis toinenkin tytär?

Vastaus varmistui, kun pohjoisen serkun tulokset valmistuivat. Dna-kartoituksessa selvisi vedenpitävästi, että mies, jota Leena oli 15-vuotiaasta asti ajatellut isänään, ei ollut hänen isänsä.

Leena oli kyllä pohjoisen miehelle etäistä sukua. He olivat viidensiä tai sitä kaukaisempia serkkuja.

Se oli suuri pettymys Leenalle. Ihmiset, joihin hänelle oli kasvanut tunneside, eivät olleetkaan perhettä vaan paljon kaukaisempaa sukua.

”Olisin toivonut, että hän olisi ollut isäni. Olin ajatellut niin jo monta kymmentä vuotta. Kuvitellun isän menetystä piti surra.”

Sukupuu, joka koristaa Leenan makuhuoneen ovea, on laadittu tämän vääräksi osoittautuneen isäoletuksen varaan. Silti Leena ei ole hennonut luopua siitä.

Vihan tunteita

Hiukan toettuaan Leena otti loppusyksystä yhteyttä tuohon itäsuomalaiseen naiseen, uuteen siskopuoleensa. Kutsutaan häntä Anneliksi.

Anneli oli mielissään Leenan yhteydenotosta, vaikka dna-testin tuoma tieto oli ollut hänelle täydellinen yllätys. Siihen asti Anneli oli luullut olevansa edesmenneitten vanhempiensa ainoa lapsi.

”Kun Anneli kuuli ikäni ja tajusi minun syntyneen hänen vanhempiensa avioliiton aikana, suhtautuminen muuttui. Hänelle tuli vihan tunteita eikä hän halunnut enää olla yhteydessä.”

Leena ymmärtää Annelia. Geenikartoituksen tuoma tieto on ollut Annelille paljon suurempi mullistus kuin Leenalle.

Tieto toi naisten elämään mysteerin: kuinka on ylipäätään mahdollista, että heillä on yhteinen isä?

Leenan äiti työskenteli merillä ja Annelin isä asui ja työskenteli Sisä-Suomessa. Heidän elämänpiirinsä eivät ristenneet missään kohtaa.

Paitsi kerran.

Anneli ehti kertoa Leenalle lapsuudestaan asian, joka oli harvinaisuudessaan painunut pikkutytön mieleen. Isä oli kerran ollut työmatkalla. Laivalla.

Matka tapahtui juuri niihin aikoihin, kun Leena sai alkunsa.

Annelin isä voi siis olla Leenankin isä.

Anneli kertoi myös toisen asian, joka saattaa muuttaa molempien isän toiseksi henkilöksi.

Annelin isällä oli veli, joka oli merimies. Vapaa-aikoinaan merimies oli asunut samassa pihapiirissä kuin Annelin perhe.

Tunne on tärkein

Onko Leenalla mitään keinoa saada tietää kumpi veljeksistä on hänen isänsä?

”Asia selviäisi, jos merimieheltä löytyisi muita jälkeläisiä, jotka tekisivät dna-testin”, Stranius sanoo.

Jos testi paljastaisi nämä jälkeläiset Leenan ja Annelin sisaruksiksi, merimies olisi heidän kaikkien isä. Jos he olisivat vain Leenan ja Annelin serkkuja, Annelin isä olisi myös Leenan isä.

Ennen yhteyden katkeamista Anneli ehti kertoa, että isän merimiesveljen hautajaisiin oli ilmestynyt kaksi tuntematonta henkilöä, jotka sanoivat olevansa tuon miehen lapsia.

Arvoituksen lopullinen ratkeaminen riippuu Annelista, sillä Leenalla ei ole keinoja jäljittää hautajaisiin ilmestyneitä jälkeläisiä.

”Toivon, että Anneli pääsisi asiasta yli, ja voisimme yhdessä selvittää isämme. Menneitä kun ei voi muuksi muuttaa.”

Jos näin ei käy, Leenan on tyytyminen nykyiseen tilanteeseen.

”Nykyisin pidän rikkautena sitä, että minulla on monta perhettä. Kasvattivanhempien suku otti minut omakseen, samoin biologisen äidin suku. Isäksi luulemani pohjoisen miehen suku on minulle edelleen tärkeä ja pidämme jatkuvasti yhteyttä.”

Etsiessään isäänsä Leena on löytänyt lukemattomia uusia sukulaisia. Isän löytymistäkin tärkeämpää on tunne siitä, että kuuluu johonkin.

X