Kunto luistelu - Jäälle jumpalle
Jos haluat jumppaan vauhtia ja vaihtelua, vaihda tossut luistimiin. Saat piukat pakarat ja teräksisen tasapainon.
Anne Tingander / Kokeile ja innostu
Pystyssä pysyminen kapealla luistimen terällä treenaa tasapainoa ja kehonhallintaa ja niissä tarvittavia keskivartalon lihaksia. Ryhti ojentuu itsestään, sillä jäällä pystyssä pysyminen vaatii napakkaa vartaloa.
Luistelupotkut piukistavat pakaroita ja vahvistavat jalan lihaksia, ja alavartalon isojen lihasten työ kuluttaa reippaasti kaloreita.
Kun jäällä liikkuu vauhdikkaasti, hapenottokyky paranee.
Perusluistelu on kunnon kannalta tehokasta liikettä, mutta välillä vähän tylsää. Liikunnanohjaaja Anne Tingander haki siihen vaihtelua jumppasaleilta tutuilla liikkeillä ja musiikilla ja kehitti tutusta talvilajista jumppaluistelun. Annen luomuksesta puhutaan nykyään myös kuntoluisteluna.
”Ulkona raittiissa tai hallin puhdistetussa ilmassa nuutunut olo katoaa hetkessä, ja jumppaaja pääsee heti tekemisen meininkiin. Näin kunto kohoaa nopeasti!”
Moni myös kokee, että hapekkaan ilman vuoksi ulkona liikkuminen on sisätiloja kevyempää ja tutuista liikkeistä jaksaa tehdä useamman toiston.
Luistelun vauhdissa hapentarve kasvaa, ja suuri annos happea saa aikaan luonnollisen väsymyksen.
”Kuntoluistelijan ei tarvitse laskea vuoteessa lampaita nukahtaakseen.”
Hyvin liukuu
Parasta kuntoluistelussa on vauhti: liikkumisen vapaus ja viiman tunne kasvoilla. Vauhdin huuma edellyttää perusluistelutaitoa.
Jos edellisestä luistelukerrasta on vuosikymmeniä, taito voi olla ruosteessa. Anne lupaa, että kerran opittu luistelutaito palautuu parissa kuukaudessa.
”Jos olo tuntuu jäällä huteralta, voi tukeutua laitoihin tai ottaa potkukelkan kaveriksi. Jo käsien avaaminen sivulle helpottaa tasapainon ylläpitoa ja polvien pitäminen pehmeinä perusluistelua.”
Entä jos kaatuminen pelottaa?
”Kannattaa hakeutua jäähalliin, koska siellä jää on hyvässä kunnossa ja liukasta. Kun luistelija pyllähtää hallijäälle, hän liukuu sen pinnalla. Liukuva liike jakaa kehoon tulevan iskun laajemmalle, eikä tömähdys tunnu pahalta”, Anne vinkkaa.
Luistimet kannattaa pitää hyvässä terässä, sillä tylsillä luistimilla kaatuu satavarmasti.
Terien kunnosta huolehditaan myös kuivaamalla ne heti jäältä tultua ja suojaamalla ne teräsuojilla.
”Ranteet ja kädet ovat kaatuessa riskialttiita paikkoja. Jääliikkujalle suositellaan tapaturmavakuutusta.”
Luistimesta lisäpaino
Jumppaluistelutunnin ensimmäiset 10–15 minuuttia lämmitellään esimerkiksi perusluistelulla eteen- ja taaksepäin, sirklauksella, pujotteluilla, kaarroksilla, käännöksillä ja kyykyillä.
”Tunti ei sisällä korkeita, niveliä rasittavia hyppyjä, joten laji sopii myös ylipainoiselle. Kyykyt voi tehdä aina loivemmin, niveliä säästävällä tavalla.”
Lihaskuntotreeni kestää parikymmentä minuuttia, ja sen aikana käydään läpi käsi-, reisi-, pakara-, selkä- ja vatsalihakset.
”Liikkeet ovat helppoja, sillä kuntoluisteluun tullaan kuntoilemaan eikä opettelemaan koreografioita. Liikkeet tehdään pääosin vauhdissa, jonka ylläpito työllistää useita lihaksia samanaikaisesti ja jolloin syke pysyy koko ajan koholla.”
Jäähallissa kaikuu, jonka vuoksi moni ohjaaja käyttää liikkeestä toiseen siirtymisen merkkinä pilliä. Lihaskuntoliikkeissä voidaan käyttää apuna vaikkapa tarrapainoja, keppiä, jääkiekko- ja ringettemailoja ja kuminauhoja. Luistimet ovat itsessään hyvä lisäpaino varsinkin pakaraliikkeissä, ja kaukalon laitoja voi hyödyntää punnerruksiin ja selkäliikkeisiin.
Lopputunti palautellaan vapaalla luistelulla ja venytellään varsinkin alaraajat, selkä, pakarat ja hartialihakset, jotka pystyssä pysymistä jännittävä aloittelija vetää herkästi korviinsa.”
Kun lajista pääsee jyvälle, sitä voi harrastaa ulkojäillä tai yleisöluistelussa hyvin yksinkin: laittaa vain napit korviin ja antaa musiikin viedä!”
Viilässä virkistyy varmasti
Arja Putila, 53, sai jumppaluistelusta apua selkävaivoihin.
”Kun ensimmäisen kerran luistelin 12 vuotta sitten jäähallissa, olo oli hutera. Olin liikkunut ulkojäillä, mutta hallissa alusta oli liukkaampi ja tasaisempi.” Sain pinnistellä, että pysyisin pystyssä. Hommaa ei helpottanut tippaakaan se, että luistelin poikani vanhoilla, minulle vähän isoilla taitoluistemilla.
Oppimisympäristönä halli on loistava: ulkokentällä huomio karkaa helposti kentän ulkopuolisiin juttuihin, mutta hallissa on helppo keskittyä omaan tekemiseen. Kun keskittyy, myös oppii – vielä aikuisenakin. Ja minä opin. Nyt alun käynnistysvaikeudet naurattavat.
Pukuhuoneporinat ovat yhtä tärkeitä kuin luistelu.
Liikun mieluiten ulkona. Nykytalvina ulkojäät ovat vähissä, mutta hallissa luistelusta tulee ihan yhtä hyvä olo. Viileässä hallissa virkistyy välittömästi, ja ainakin minä jaksan jumpata siellä paremmin kuin sisätiloissa. Jonkin sortin hulluudesta tässä taitaa olla kyse, sillä jääjumppavuoro on arkisin iltayhdeksältä, ja matka hallille vie yhteen suuntaan 40 minuuttia. Ennen treenejä voi väsyttää, mutta aina väsymys jää jäälle, ellei jo pukukoppiin. Pukuhuoneporinat ovat yhtä tärkeitä kuin luistelu.
Luistelu on auttanut selkäongelmiini. Jotta jäällä pysyisi pystyssä, korsetti on pidettävä tiukkana: tasapaino treenaantuu väkisin. Jos jaksan luistella jatkossakin, minua ei vanhana tarvitse auttaa tuolista ylös.
Olen kaatunut jäällä lukemattomia kertoja. Kerran harrastukseni alussa niin, että keuhkot tyhjenivät totaalisesti. Taisin tuolloin yrittää taitoihini nähden liikaa. Nyt tiedän, mitä osaan ja mitä en. Mitä en osaa, sen voin opetella.”
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti