Läskipyörä vie hankien halki – Tiina Riikonen harrastaa maastopyöräilyä läpi vuoden: ”Tärkeintä on, että pääsen kelillä kuin kelillä luonnon helmaan”
Biologi Tiina Riikonen retkeilee pyörän selässä myös talvisin. Lapin-reissulla hän kuljetti tarvikkeitaan läskipyörän perässä keikkuneessa ahkiossa.
Tiina Riikosen mielestä umpimetsä tarjoaa pyöräilijälle talvisen seikkailun.
Lumi natisee, kun läskipyörä rullaa hankien halki. Lahtelainen Tiina Riikonen, 59, polkee nietosten keskellä eteenpäin, kaartaa painoaan satulassa siirtäen lumen kuorruttaman kuusen katveesta oikealle ja jatkaa vauhdilla eteenpäin.
Riikosen selkämys katoaa puiden lumeen, ja renkaiden natina loittonee talvisessa maisemassa, valkoisessa ja hiljaisessa.
Tänä on Riikosen päivälenkki. Hän pyöräilee noin kymmenen kilometriä Salpausselän maastoliikuntapolun ajouralla, joka on aurattu varta vasten maastopyöräilijöille.
Riikosen mielestä maastopyöräily on talvella jopa helpompaa kuin kesällä.
”Jos lunta on tarpeeksi, aurattu ajoura on tasainen. Kesällä ajettaessa pitää varoa ja väistellä polkujen kiviä ja juuria.”
Tiina Riikonen on oppinut, että talvipyöräily vaatii hyvää tasapainoa. Onneksi kaatumisestakaan ei aiheudu suurta vaaraa, kun alla on pehmeä hanki. © Susa Junnola
Fatbike eli läskipyörä kulkee lumessa leveiden renkaidensa ansioista
Ensimmäisen läskipyöränsä Tiina Riikonen tilasi vuonna 2012 osina Yhdysvalloista, suomalaisen pyöräliikkeen välityksellä osina.
Fatbike eli läskipyörä on Yhdysvalloissa Alaskan talviin ja New Mexicon aavikolle kehitetty maastopyörä. Läskipyörän tunnistaa vähintään neljä tuumaa leveistä renkaistaan.
”Leveät renkaat kantavat hyvin lumessa, ja myös niiden pito on riittävä.”
Riikosella on käytössään myös sähköavusteinen läskipyörä, mutta varsinkin lyhyemmät lenkit hän taittaa puhtaasti manuaalisella pyörällään.
Riikosen mukaan talvipyöräily on kerta toisensa jälkeen kevyt seikkailu suomalaisessa luonnossa.
”Pimeällä, ajovalojen keilassa ajaessa tunnelma on miltei lumoava”, hän kertoo.
Talvipyöräilyssa on toki haasteensa.
”Fokus täytyy kuitenkin pitää tekemisessä. On oltava tarkkana, mutta liikkumisen on oltava myös rentoa, että se on nautinnollista.”
”Kelillä kuin kelillä luonnon helmaan”
Biologiksi kouluttautunut, erilaisilla ulkoilualan hanketöillä itsensä työllistävä Tiina Riikonen harrastaa talvella maastopyöräilyn lisäksi hiihtoa, hiihtovaellusta, retkiluistelua ja avantouintia. Lumettomana aikana hän viihtyy maastopyörän satulan lisäksi vesireiteillä melomassa. Hänen harrastuksiinsa kuuluu myös suunnistus.
”Olen ehdottomasti ulkoilmaihminen. Liikunta tulee minulle harrastusten sivutuotteena. Tärkeintä minulle on se, että pääsen kaikkina vuodenaikoina ja kelillä kuin kelillä luonnon helmaan.”
Kenties erikoisimmaksi talvipyöräilyretkekseen Riikonen nimeää viiden päivän vaelluksen Lapissa, jossa hän kiskoi pyörällään ahkiota.
”Enontekiö-Kittilä -reitin varrella oli autiotupia, joissa en ollut aiemmin käynyt, joten päätin polkea reitin läpi.”
Tiina Riikosen huikeimmat muistot talvipyöräilystä ovat Lapin-vaellukselta. © Susa Junnola
Riikonen korostaa, että varsinkin pitemmillä retkillä on huolehdittava turvallisuudesta. Talvipyöräilijällä tulee aina olla mukanaan pumppu, työkaluja, ensiaputarvikkeet ja puhelin.
Vaatetukseksi käyvät normaalit ulkoiluvarusteet, mutta Riikonen on lisäksi varustautunut kypärällä, ajolaseilla ja kunnon käsineillä.
”Suojaavasta varustuksesta huolimatta maastossa pyöräillessä ei pysty aina välttymään oksien raapimilta naarmuilta ja mustelmilta.”
”Maastopyöräily ryhmässä on myös sosiaalinen liikuntamuoto”
Pyöräilyn suosion kasvaessa myös maastopyöräilyn pariin on hakeutunut uusia harrastajia.
Riikonen toimii ulkoiluyhdistys Tiirismaan Latu ry:n ympärivuotisten maastopyörälenkkien ohjaajana ja vetäjänä.
”Naiset ovat hanakampia osallistumaan ohjatuille maastopyöräretkille kuin miehet, jotka luulevat osaavansa tehdä kaiken itse. Miehet tulevat kursseille vasta huomattuaan, että ovat perehdytyksen tarpeessa.”
Myös eläkeläiset ovat innostuneet maasto- ja talvipyöräilystä.
Riikonen muistuttaa, että luonnossa liikkuminen lisää tutkitusti kokonaisvaltaista hyvinvointia.
”Maastopyöräily ryhmässä on myös sosiaalinen liikuntamuoto. Satulassa ei olla koskaan liian vakavissaan. Ei haittaa, jos joku sattuu humpsahtamaan hankeen.”
Riikonen on pannut tyytyväisenä merkille, että maastopyöräily huomioidaan yhä useammalla paikkakunnalla myös talviurheilulajina.
”Kun talvipyöräilijöille tehdään omia reittejä, yhä enemmän ihmisiä lähtee uuden lajin innostamana ulos liikkumaan.”
Nykyään monilla paikkakunnilla on patikoijien lisäksi reitit myös talvipyöräilijöille. © Susa Junnola
”Pyöräilystä on tullut ympärivuotinen tapa retkeillä”
Vaihteet sirisevät, kun Tiina Riikonen taluttaa läskipyöränsä kinoksen yli kadunreunaan. Pyörän etuvalo loistaa sinertävänä ja takavalo hehkuu punaisena hämärtyvässä iltapäivässä.
Riikosen kypärässä on antura, johon hän voi kiinnittää kolmannen lampun.
”Maastopyörän lamppuja hankittaessa ei pidä tyytyä halvimpaan vaihtoehtoon. On syytä valita oman turvallisuuden vuoksi tehokas ja varmasti toimiva lamppu.”
Riikonen ei ole maastossa pyöräillessään loukannut itseään, vaikka yllätyksiä onkin tullut vastaan.
Syksyllä ennen lumien tuloa Riikonen oli törmätä Salpausselän maastoreitillä peuraan.
”Se sujahti polun yli eturenkaan edestä. Kieltämättä peuran näkeminen niin läheltä oli sykähdyttävä kokemus.”
Maasto- ja läskipyörille järjestetään erilaisia kilpailuja myös talvisin, mutta Riikoselle hänen pyöränsä ovat pelkästään ulkoilu ja retkeilyvälineitä.
”Pyöräilystä on tullut ympärivuotinen tapa retkeillä. Talvi on onneksi vielä olennainen osa suomalaista luontoa, ja talvesta voi ottaa myös pyöräilemällä ilon irti.
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/22.
Lue myös: Läskipyörä testissä metsässä ja maantiellä – Sopiiko fatbike naisen kulkupeliksi?
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti