Kun mieli muistuttaa ikävistä muistoista ja ajatuksista, katkeruus hamuaa myös valtaan – Milloin terapia on tarpeen?

1. Elämääni on mahtunut ikävyyksiä. Miksi ne alkavat vaivata uudelleen?

Siihen, että mieli kerää ikäviä asioita on luonnollinen selitys. Evoluutio on varustanut ihmisen aivoilla, jotka keskittyvät helpommin kielteisiin kuin myönteisiin asioihin. Tarkoituksena on ollut ohjata ihmistä varomaan tulevaisuudessa asioita, joista aiheutuu ongelmia.

Jos ikävät asiat kuitenkin jäävät aikanaan ratkaisematta tai käsittelemättä, ne tahtovat nousta pintaan myöhemmin. Monesti niin käy, kun elämässä tapahtuu muutoksia. Eläköityminen, yksinäisyys tai ajankohtainen kriisi, kuten läheisen ihmisen menetys, voi palauttaa mieleen vanhoja juttuja.

Asioiden käsittely tarkoittaa pohdintoja siitä, mikä merkitys asialla on itselle ja voiko asialle tehdä jotain. Jos kyse on menetyksestä, se käsitellään suremalla. Kun surutyö on tehty, ihminen on valmis päästämään asiasta irti.

2. Miten ikävien muistojen kanssa pärjää?

Kaikille menneisyyden ikäville asioille ei voi tehdä mitään, ja se on hyväksyttävä. Vatvominen vie voimia ja madaltaa mielialaa. Vaikeiden asioiden hyväksyminen ei käy tuosta vain, vaan niiden työstämisessä tarvitaan monesti ammattiapua ja terapiaa.

Jos kyse on vaikka välirikosta ystävän tai sukulaisen kanssa, kannattaa miettiä, mitä asialle voi tehdä. Voisiko ystävään ottaa yhteyttä ja sopia tapaamisesta? Ystävä ei välttämättä tiedä, kuinka pahan olon eripura on toiselle aiheuttanut.

Vaikka luonto on muokannut aivomme bongaamaan ikävyyksiä, aivoja voi harjaannuttaa huomaamaan myönteisiä asioita. Se tapahtuu ajattelemalla tietoisesti ja halutessaan kirjaamalla asioita, jotka itsellä ovat hyvin.

Näkökulma ei muutu hetkessä. Kun myönteisiin asioihin kiinnittää säännöllisesti ja paljon huomiota, ne alkavat vallata mielessä tilaa ikäviltä asioilta.

3. Mitä tehdä, kun ikävät ajatukset herättävät yöllä?

Kannattaa miettiä, miten saa itsensä rauhoittumaan. Jotkut käyttävät erilaisia rentoutustekniikoita, jotkut mindfulnessia. Mindfulness on myös hyvä keino opetella sietämään epämukavia tunteita. Kumpiakin harjoituksia löytyy netistä.

Jos on pikkaisenkin huonouninen, harjoitukset kannattaa ottaa tavaksi, sillä ne helpottavat nukahtamista. Huono nukkuminen altistaa mielialan laskulle. Voi myös nousta sängystä lukemaan jotain, mikä ohjaa ajatukset toisaalle.

Jotta heräilyistä ei tulisi tapa, voi luvata itselle, että tekee seuraavana aamuna asialle jotain: ottaa yhteyttä ihmiseen tai tahoon, joka voi auttaa.

Voi myös kokeilla huolihetkeä, eli antaa itselle päivässä vartti mieltä painavien asioiden mietiskelyyn. Sen jälkeen huolivastaanotto sulkeutuu seuraavaan päivään. Vähitellen mieli harjaantuu siirtämään murheet huolihetkeen. Huolihetkeä ei kannata ajoittaa nukkumaanmenoon.

4. Minusta on tullut katkera ja kärttyisä. Käykö niin monille?

Alttius katkeroitumiseen kasvaa, jos on taipuvainen erilaisiin ajatusvinoumiin – esimerkiksi tavan takaa vertailemaan itseä muihin tai ottamaan asiat kovin henkilökohtaisesti. Jälkimmäisestä on kyse esimerkiksi silloin, kun läheisten ikävät tekemiset tuntuvat kohdistuvan itseen. Jos vaikka ystävä ei soita, saatamme ajatella, että hän ei välitä minusta tai että hän on suuttunut jostain.

Todellisuudessa hänellä saattaa olla omia huolia tai hän saattaa tahollaan ihmetellä, miksi me emme ota häneen yhteyttä.

On harhaluulo, että tietyt luonteenpiirteet ja mielialamuutokset kuuluisivat tiettyyn ikään. Iloisesta ihmisestä ei tule vain ikääntymisen vuoksi kiukkuista ja alakuloista. Jos tulee, hän saattaa kaivata tukea.

5. Miten pysyä myönteisenä luopumisten keskellä?

Näkökulman muutos ei välttämättä yksin auta, jos kyse on isoista menetyksistä. Näissä tilanteissa tarvitaan toista ihmistä kannustamaan ja rohkaisemaan. Tukijoukko voi löytyä läheisistä tai ammattilaisesta.

Myönteinen elämänasenne on realiteettien hyväksymistä, ja toisille tämä on helpompaa. Diagnoosit tai isot menetykset eivät ole syy luopua elämänhalusta. Uteliaisuus elämään ja uudet haasteet ylläpitävät elämänhalua.

Asiantuntijana kognitiivinen psykoterapeutti VET Marja Saarenheimo, Terapiahuone MielenTila, Espoo

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/18.