Näin alkoholin kohtuukäyttökin vanhentaa: ”Kolme alkoholiannosta päivässä ikäännyttää aivoja 3,5 vuotta”

Tutkimuksessa havaittiin aivojen kokonaistilavuuden vähenevän, mitä enemmän alkoholin kulutus kasvoi. Alkoholi vanhentaa kohtuukäyttäjääkin. 50-vuotiaan ihmisen kasvattaessa alkoholin käyttöään yhdestä alkoholiannoksesta kahteen päivässä, aivoissa tapahtuvat muutokset vastasivat kahden vuoden ikääntymistä.
Kahdesta alkoholiannoksesta siirtyminen kolmeen alkoholiannokseen päivässä vaikutti ajan kuluessa aivoihin kuin 3,5 vuoden ikääntyminen.
Alkoholi vanhentaa kohtuukäyttäjääkin
Pennsylvanian yliopiston tekemässä tutkimuksessa käytettiin yli 36 000 aikuisen tietoja UK Biobank -tietokannasta. Se sisältää geneettisiä ja lääketieteellisiä tietoja puolelta miljoonalta brittiläiseltä keski-ikäiseltä ja vanhemmalta aikuiselta.
Biopankin vapaaehtoiset osallistujat vastasivat kyselyyn alkoholinkäytöstään. Tutkijat ryhmittelivät osallistujat keskimääräisten kulutustasojen mukaan. Ilmeni, että aivojen harmaan ja valkoisen aineen tilavuus väheni myös pienillä alkoholin kulutusmäärillä.
Aikaisemmin tutkimuksissa on todettu runsaan alkoholin käytön vaarat aivoille. Nyt pystyttiin ensimmäistä kertaa todistamaan, että myös kohtuullisella juomisella on haitallista vaikutusta aivojen harmaan ja valkoisen aineen määrälle.

Nadja Mäkinen muistaa, miten opiskelijaporukoissa juuri kukaan ei kyseenalaistanut tai kummastellut nuorten aikuisten läpimärkää elämää – opiskelijoiden monen päivän kaatokännejäkin pidettiin normaalina. © Jonna Nygård