Pelastuuko parisuhde – onko pariterapiasta hyötyä? Näin lukijamme kertovat kokemuksistaan terapeutin vastaanotolla

Väestöliiton mukaan pariterapiaan hakeutumisen yleisimpiä syitä ovat vuorovaikutuksen ongelmat, riitely, etääntyminen kumppanista ja parisuhteen kriisit. Pariterapiaan hakeudutaan ennemminkin liian myöhään kuin liian aikaisin, mutta minkälaiset ovat sen hyödyt?

Poimimme muutaman lukijamme kokemukset:

Shokkiero – terpapeutti läksytti miestä, joka lopulta vaikeni kokonaan

Avoliittoni päättyi äkisti, kun kumppanini kertoi yllättäen jättävänsä minut. Hänen päätöksensä tuli puskista ja järkytti syvästi. Mies suostui säälistä pariterapiaan. Minä toivoin siellä saavani eväitä sokista toipumiseen, mutta ennen kaikkea syitä äkkilähdölle.

Vastaanotolla terapeutti sabotoi koko tilanteen. Hän haukkui miehen pystyyn ja läksytti sitoutumisen tärkeydestä ihmissuhteessa. Sen ryöpytyksen jälkeen mies ei enää syitään valottanut. Oli ilmeisesti virhe valita kristillistaustaisen järjestön palvelu, vaikka se oli ainoa kohtuuhintainen taho, jonne pääsi lyhyellä varoitusajalla.

Maija, 32 v.

Parisuhdetta puntaroitdaan terpaiassa, joskus jatketaan yhteen suuntaan. Toisinaan tiet eroavat. © iStock

Väestöliiton pariterapiassa sivuutettiin parisuhde ja puitiin vanhemmuutta – vain toisen vanhemman kanssa

Kävimme mieheni kanssa viisi vuotta sitten pari kertaa pariterapiassa Väestöliitossa. Olimme siinä vaiheessa olleet yhdessä 15 vuotta. Olin kuvitellut, että kaltaisemme uusperheen vaikeimmat vuodet olisivat ne ensimmäiset.

Näin ei ollut. Suksemme alkoivat ajautua ristiin vasta sitten, kun bonuslapseni eli miehen esikoisen vaikea murrosikä oirehti rajusti. Teinin ongelmat valtasivat kaiken ilmatilan parisuhteessamme: emme juuri puhuneet muusta ja ajauduimme jatkuvasti keskenämme riitaan.

Aloin unohtaa, miksi olin ylipäätään rakastunut mieheen. Halusin terapiasessioista arjesta vapaan alueen, jossa voisimme puhua meistä kahdesta ja löytää uudestaan ne syyt, jotka saivat meidät rakastumaan. Terapeutti sivuutti kokonaan tämän toiveen. Hän halusi puhua teinistä ja vanhemmuudestamme ja siitä sitten puhuttiin.

Keskustelu ei tuonut mitään uutta – paitsi ketutuksen siitä, että sille tuli paljon hintaa. Kerroin toisella käynnillä uudelleen toiveeni keskittyä parisuhteeseen. Ei vaikutusta. Sessio jäi lähinnä terapeutin ja miehen kahdenkeskiseksi jutusteluksi vanhemmuudesta.

Meillä oli mahdollisuus kolmanteen käyntiin, mutta en nähnyt syytä mennä. Tavallaan terapia toimi, sillä yhteinen ”vihollinen” lähensi meitä.

Sanna, 52 v.

© iStock

Paluu lapsuusmaisemiin – terapeutin kassamagneetti?

Pariterapiasta kokemus on muutaman istunnon perusteella sellainen, että kaikki negatiiviset asiat parisuhteessa johtuvat jommankumman parisuhteen osapuolen lapsuuden ongelmista.

Näin ainakin terapeutin mielestä, koska tätä lapsuutta on kerrattu istunnoissa moneen otteeseen. Tämä on ollut puolisoni mieleen ja hän on pohtinut pitkälti suhdetta vanhempiinsa ja sisaruksiinsa.

Oma mielipide on, että aikuinen voi tehdä valintoja käytöksensä suhteen lapsuudesta riippumatta, ja on tietyllä tapaa itsekästä hakea syitä muualta kuin omasta käytöksestään erilaisissa tilanteissa.

Toki ymmärrän, että tällaisten lapsuuden lukkojen avaaminen on tuottoisaa terapeutille, koska niitä ei parissa kerrassa ehditä käymään läpi ja lapsuus löytyy kaikilta ihmisiltä.

Mikko

© iStock

Ensin aikalisä – vuosia myöhemmin ero

Ensimmäisen kanssa ekalla terapiajaksolla kävi niin, että muistin, miten älykäs ja mahtava tyyppi kumppani oli. Saimme leppoistettua välistämme keskusteluyhteyttä ja löysimme taas aidon halun jatkaa yhdessä.

Saman tyypin kanssa vuosia myöhemmin eri terapeutilla käydessä tuntuikin, että terapeutti oli jotenkin kumppanini puolella eikä ymmärtänyt minun oman tilan tarvettani. Terapiassa päädyttiinkin sitten luomaan pelisääntöjä, jotka ”rajoittivat” minua ja joista nopeasti katkeroiduin. Erohan siitä seurasi.

Kuunnellessani uudempaa kumppaniani pariterapeutin vastaanotolla minulle kirkastui, miten kyllästynyt olin häneen ja hänen tapaansa argumentoida asioita ja nähdä maailma. Silloin terapia toimi hyvin, koska se kirkasti minulle, mitä en enää halunnut.

Kaija, 43 v.