Leenan pojasta tuli peliriippuvainen jo 8-vuotiaana - Äiti vetoaa nyt päättäjiin: ”Pelikoneet on saatava pois julkisista tiloista”
Leenan, 59, pojasta tuli peliriippuvainen jo 8-vuotiaana. Kun poika oli 24-vuotias, Leena ajoi hänet kotoa. Siitä alkoi kummankin toipuminen.
Yksinkin pelikerta voi koukuttaa.
Leenan pojasta tuli peliriippuvainen jo alakouluikäisenä lähikaupan peliautomaateilla. Näin psykoterapeutti Marikaisa Martikainen tukee Leenaa, joka kertoo tarinansa:
Lähikaupan rahapeleihin omalta tililtä 1 400 markan säästöt
Leena:
”Poikani rahapelaaminen ilmeni ensimmäisen kerran, kun olin hommannut 11-vuotiaalle pojalleni pankkikortin. Hänen tililleen oli talletettu viikkorahat ja muut säästöt.
Yhtenä päivänä hän tuli itkien kotiin. Hän kertoi nostaneensa kaikki rahansa ja pelanneensa ne lähikaupan rahapeliautomaatilla. Summa oli pienelle lapselle iso, 1 400 markkaa.
Vaikka tajusin, että kyseessä voi olla ongelma, ajattelin, että lapsi oppii kerrasta. Toistelin hänelle, että älä enää koskaan pelaa.
Poika oli silminnähden katuvainen ja lupasi, ettei koskaan enää pelaisi. Minä tietenkin uskoin, koska hän oli vielä lapsi ja selvästi hyvin järkyttynyt tapahtuneesta.”
Marikaisa:
”Jo alakouluikäiset lapset voivat jäädä kiinni pelaamiseen. Hälyttävä merkki on se, jos mukavat puuhat jäävät, ja kaikki aika menee pelaamiseen.
Jos huoli lapsen pelaamisesta herää, kannattaa asia ottaa puheeksi kotona ja laatia yhdessä vaikka kirjallinen sopimus pelaamisesta. Mikäli tämäkään ei tuota toivottua tulosta, on hyvä lähteä yhdessä koko perheenä ammatti-ihmisen puheille. Viime kädessä vanhemmat ovat vastuussa alaikäisen pelaamisesta.”
Leena:
”Myöhemmin poikani on kertonut koukuttuneensa rahapeleihin jo 8-vuotiaana. Olin kiireinen, uraa tekevä ja opiskeleva yksinhuoltajaäiti. Eläkkeellä olevat vanhempani hoitivat paljon poikaani, mistä olen edelleen heille hyvin kiitollinen.
En kuitenkaan tiennyt, että vanhemmillani oli tapana pelata kauppareissuilla pelikoneilla. Poikani seurasi heitä ja sai joskus mummolta kokeilulantin. Pian tulikin suuri voitto. Rahat virtasivat kilisten pelikoneen kaukaloon. Se pelikerta koukutti hänet lopullisesti.
Myöhemmin ymmärsin, että molemmat vanhempani tulivat peliriippuvaisiksi eläkkeelle jäätyään. Luultavasti kukaan perheenjäsenistäni ei olisi koukuttunut pelaamiseen, jos kaupoissa ja kioskeilla ei olisi ollut rahapelikoneita.”
Marikaisa:
”Kun ympärillä on aikuisia, jotka pitävät pelaamista hyväksyttynä ja pelaaminen on normaalia, vaikuttaa tämä luonnollisesti lapsen ajatusmaailmaan. Mitä nuorempana lapsi altistuu pelaamiselle sitä suuremmalla todennäköisyydellä siitä aiheutuu hänelle aikuisiällä ongelmia.”
Leenan, 59, pojasta tuli peliriippuvainen jo 8-vuotiaana. Matti Pikkujämsä
Peliriippuvainen poika alkaa oireilla
Leena:
”Vähitellen huomasin, että kotoa katosi rahaa ja muuta tavaraa. Sellaistakaan ei kovin helposti huomaa, vaan ajattelee, että oliko minulla sittenkään kukkarossa rahaa. Ja voihan tavaroitakin kadota. Tässä vaiheessa poikani oli jo murrosikäinen, ja kaveripiirin vetovoima oli valtava. Miltei kaikki heistä rahapelasivat.
Poikani alkoi oireilla. Hän ei kyennyt keskittymään ja oli levoton. Olin todella huolissani. Epäilin ADHD:tä, mutta tutkimuksissa se suljettiin pois. Kaikki ongelmat johtuivat pelaamisen aiheuttamasta tunteiden vuoristoradasta, mitä kukaan ammattilainen ei osannut epäillä.”
Marikaisa:
”Addiktioiden syntymekanismi on monimutkainen prosessi, joka perustuu jatkuvalle altistukselle ja mielihyvän saamiselle. Lopulta ei ole enää edes merkitystä sillä voittaako vai häviääkö, pelaamisesta on tullut pakonomaista toimintaa. Mitä aikaisemmin pelaajan käyttäytymiseen päästään puuttumaan, sitä parempi toipumisen kannalta.”
Leena:
”Tässä vaiheessa oma jaksamiseni alkoi olla kovilla. Asuimme lähiössä, jossa oli paljon huono-osaisuutta. Veikkauksen sponsoroimat suuret urheilusankarit vetosivat nuoriin, ja nuoret pelasivat Veikkauksen urheiluvedonlyöntipelejä. Tein kovasti töitä yrittäjänä, jotta olisin saanut meille asunnon muualta. Halusin, että pojan kaveripiiri muuttuisi.
Muutimme naapurikaupunkiin, mutta poikani palasi vanhojen kavereidensa luokse. Peliongelma vain paheni.
Menimme yhdessä nuorisoasemalle, jossa todettiin, ettei mitään ongelmaa ole, vaikka poika oli aggressiivinen ja levoton. Edelleenkään ei ymmärretty, että se voi johtua pelaamisesta.
Siitä lähtien olemme käyneet nuorisoaseman lisäksi läpi kaikki mahdolliset tahot. Koulupsykologin, perheneuvolan, psykoterapian, laitoshoidon, a-klinikan, peliongelmaisten tukiryhmät, yksilöterapian. Poikani tuli jopa uskoon. Mikään ei auttanut.
Tunsin, etten saa apua mistään. Elin toivon ja epätoivon vuoristoradassa. Jos olisin tiennyt, että tätä vuoristorataa kestää 15 vuotta, olisin varmasti tullut hulluksi.”
Marikaisa:
”Joskus nuoren kaveripiirin vaihtuminen voi vaikuttaa suotuisasti käyttäytymiseen, mutta tämä vaatii nuoren omaa motivaatiota ja halua päästä eroon pakonomaisesta käyttäytymisestä.
Murrosikäinen nuori valitsee pääsääntöisesti itse ystävänsä. Vanhempien puuttuminen tähän voi pahimmillaan vaikuttaa päinvastoin.”
Peliriippuvainen aiheuttaa myös pelkoa – Leenalla huoli omasta jaksamisesta
Leena:
”En ole oikeastaan tuntenut häpeää, mutta syyllisyyttä sitäkin enemmän. Olenko ollut huono äiti? Pelatessaan poikani oli hyvin ailahtelevainen, ja välillä jopa pelkäsin häntä. Hän saattoi pelata ja valvoa koko yön, jonka jälkeen hän oli sekava hävittyään isoja summia.
Olin syvästi masentunut poikani tilanteesta. Jossain vaiheessa hain itselleni apua kolmivuotisesta ryhmäpsykoterapiasta. Mutta siitä ei ollut minulle mitään hyötyä.
Huoli omasta jaksamisesta oli valtava. Sattumalta 11 vuotta sitten löysin mielenterveysongelmaisten läheisille tukea tarjoavan FinFami ry:n vertaistukiryhmän.
Ryhmässä ei ollut muita peliriippuvaisten läheisiä, mutta sain silti valtavasti apua ryhmästä.
Lopullisen avun sain meditaatiosta. Olen käynyt retriiteissä ja viisi vuotta sitten kouluttauduin mindfulness-ohjaajaksi. Meditaation avulla olen oppinut olemaan vaikeiden tunnekuohujen kanssa ja näkemään elämän valoisana vastoinkäymisistä huolimatta.
Sain myös voimakkaan tunteen siitä, että olen tehnyt kaiken voitavani lapseni hyväksi.”
Marikaisa:
”Terapian onnistumiseen vaikuttavat sekä terapeutin että asiakkaan persoonalliset ominaisuudet sekä asiakkaan luottamus terapeuttia kohtaan ja turvallisuuden tunne. Joskus kemiat eivät vain kohtaa.”
Leena ei tiedä tänä päivänäkään, kuinka paljon hänen pojallaan on pikavippivelkaa.Matti Pikkujämsä
Leena:
”Meditaation ja vertaistuen avulla sain voimia toimia äärimmäisellä tavalla. Olin uudessa parisuhteessa, ja poikani jäi asumaan yksin aiempaan kotiimme. Parisuhteemme kärsi luonnollisesti tilanteesta, koska saatoin istua itkemässä poikani tilannetta läpi yön.
Pelkäsin, että hän riistää hengen itseltään. En tiedä tänä päivänäkään, kuinka paljon hänellä on pikavippivelkaa.
Lopulta järjestin hänelle häädön, ja poika joutui kirjaimellisesti kadulle 24-vuotiaana. Jälkeenpäin hän on kiittänyt minua siitä. Ja kaikesta siitä, miten olen hänen toipumistaan tukenut.”
Lue myös: Mitä pitää tehdä, kun on jättänyt laskut maksamatta ja saanut maksuhäiriömerkinnän?
Marikaisa:
”Monet ammatti-ihmisten neuvot saattavat ärsyttää peliriippuvaisten omaisia. Ne voivat tuntua kylmiltä ja piittaamattomilta.
Totuus on kuitenkin se, että antamalla rahaa pelaajalle tai maksamalla pelaajan laskuja tai pelivelkoja omainen mahdollistaa pelaamisen jatkamisen. Tietämättään hän rahoittaa pelaamista, ja pelaaja jää paitsi tärkeästä pohjakosketuksesta, joka usein on käänteentekevä.
Joskus tulee se viimeinen pisara, jolloin läheisten kärsivällisyys päättyy. Silloin he kykenevät toimimaan hyvinkin rajulla tavalla.”
Veikkauksella vastuu
Leena:
”Vihdoin poikani elämän palikat alkavat olla kasassa. Olen lakannut ajattelemasta jatkuvasti pojan tilannetta. Luotan, että hän osaa hoitaa itse itseään. Vihdoin voin sanoa, että voin erinomaisesti! Voimavaroja on nyt niin paljon, että kykenen auttamaan muita.
Tuen muita rahapeliongelmaisten läheisiä SosPed-säätiön Pelirajat’on toiminnan vertaisohjaajana ja kokemusasiantuntijana.
Haluan muuttaa suomalaista rahapelikulttuuria terveemmäksi. Olen yksi kansalaisaloitteen ”Rahapelit pois kaupoista” vireille panijoista ja uuden Terveen rahapelikulttuurin puolesta ry:n puheenjohtaja. Kirjoitan myös blogia Raadolliset rahapelit.
Pelikoneistahan peliriippuvuus usein alkaa. Veikkauksella on tässä valtava vastuu. Sen toiminta aiheuttaa valtavasti murhetta suoraan tai välillisesti. Yleishyödyllistä toimintaa ei tulisi rahoittaa riippuvuuksia hyödyntäen.”
Marikaisa:
”Esimerkiksi A-klinikat sekä nuorten palvelut auttavat riippuvuusongelmista kärsivien nuorten omaisia ja perheitä. Hiljentyminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat auttaneet Leenaa.
Asiantuntija Marikaisa Martikainen psykoterapeutti, Ongelmapelaajien Erityisohjaaja A-klinikka OY, Turun Nuorten palvelut ja Kokemäen a-klinikka ja perheneuvola.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 9/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti
Auttoivatko neuvot?
Leena:
Olen saanut valtavasti neuvoja ammattilaisilta, mutta ne ovat saattaneet vain masentaa. Ei olisi pitänyt ostaa pelaajalle ruokakassia, koska sekin mahdollistaa pelaamisen jatkumisen. Olisi pitänyt olla rauhallinen, mutta huusin ja räyhäsin pelaajalle.
Aivoissa jyskytti pelko, että poikani tekee itsemurhan, ja menetän ainoan lapseni. Kuinka voisin häätää hänet kadulle? Sairaana ja rahattomana? Kuka äiti kykenee siihen?
Kykenin itse häätämään poikani vasta kun hyväksyin sen, että hän saattaa menehtyä.
Armollisuutta ja lempeyttä itseäni kohtaan opin tuntemaan mindfullnessin avulla.
Onneksi olen myös aina osannut hakea apua ja puhua. Olen ahminut peliriippuvuudesta kaiken mahdollisen tiedon ja opiskellut psykologian perus- ja aineopinnot.