Rakkaus on katse tulevaisuuteen ja inho muistuttaa riippuvuutta – Filosofi Sara Heinämaa raottaa suurten tunteiden mysteeriä

Jaa artikkeli
Sara Heinämaa
Sara Heinämaa on asunut alkuvuoden Kööpenhaminassa tutkimushankkeensa takia, koska sikäläisellä yliopistolla on hyvät tutkijakontaktit. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Meidän kannattaa ymmärtää, että tunteitamme manipuloidaan, filosofi Sara Heinämaa sanoo. Hän tutkii rakkauden lisäksi muun muassa sitä, miten inhon tunnetta käytetään poliittisen vaikuttamisen välineenä.

”Mikä on elämän tarkoitus”, 11-vuotias Eveliina kysyi Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymys -palstalla jokin aika sitten.

Filosofi Sara Heinämaa sai Eveliinan kysymyksen vastattavakseen, koska hän pohtii työkseen muun muassa tämänlaatuisia perusasioita.

”Elämän tarkoitus ratkeaa ainoastaan, jos selvitämme, mitkä ovat tärkeimmät kykymme ja mikä on meille rakkainta maailmassa. Kysymys elämän tarkoituksesta on siis viime kädessä kysymys siitä, kuka olen ja mitä rakastan”, Heinämaa päätti vastauksensa.

Tämä on niin kaunis kiteytys, että juhannuksen kunniaksi on mentävä filosofin luokse keskustelemaan rakkaudesta hieman lisää.

Myötäsyntyinen kyky

Sen tehdäkseen on mentävä Kööpenhaminaan, sillä Heinämaa on viime kuukaudet viettänyt sikäläisessä yliopistossa tunteisiin liittyvän tutkimusprojektinsa parissa.

Rakkautta hän on pohtinut jo aiemmin muutaman kirjan ja artikkelin verran.

”Meillä kaikilla on myötäsyntyinen kyky rakastaa. Silti olemme siinä aika heikkoja, koska emme harjoittele rakastamista”, Heinämaa väittää.

Emmekö?

Ainakin rakkaus askarruttaa meitä kaiken aikaa. Jos googlaa love-sanan, tulee yli kahdeksan miljardia osumaa.

Heinämaan mielestä se, mitä usein pidetään rakkautena, on paremminkin tarvitsevuutta. Toista rakastetaan, koska häneltä saa hellyyttä, apua, tukea.

Sekö ei ole rakkautta?

Rakkauden ihmetys

Ei ole, sillä siitä puuttuu rakkauden oleellinen ulottuvuus, ihmetys.

”Ihmetys on ikään kuin vastavoima rakkauteen ja moniin muihinkin tunteisiin liittyvälle mekanismille, jossa tunne käynnistyy meidän omista tarpeistamme lähtien.”

Filosofit ovat kautta aikojen pohtineet, pystyykö ihminen ylipäätään puhtaaseen rakkauteen vai onko rakkauden tunne aina inhimillisten tarpeiden ja hyötynäkökohtien värjäämää.

Ihmetys on se oleellinen tekijä, joka poistaa rakastamisesta itsekkyyttä. Ihmetys auttaa näkemään rakkauden kohteen omalakisena itsenään. Se auttaa rakastamaan riippumatta siitä, mitä rakkauden kohde meille antaa tai pyrkimyksiämme edistää.

Rakkaus on Heinämaan mielestä tunteista monimutkaisimpia.

”Rakkaus on tunne, mutta se on myös tehtävä, lupaus ja sitoumus. Se ei ole mikään ohimenevä puuska, kuten moni muu tunne, vaan se jäsentää elämämme kokonaisuutta.”

Rakkauden luonteeseen kuuluu se, että toisessa rakastetaan myös sitä, mitä hänestä voi tulla, vaikka hän ei sitä vielä olisikaan.

”Rakastumme toisen mahdollisuuksiin mutta myös yhteisiin mahdollisuuksiimme hänen kanssaan. Siihen, mitä meistä voi yhdessä tulla. Rakkaus aloittaa tulevaisuuden.”

Heinämaan mielestä rakkaudella on nykymaailmassa taipumuksena kutistua tarpeista kumpuavaksi tunteeksi, josta puuttuu ihmetyksen tuoma dynamiikka.

Tämä vähentää rakastavaisten mahdollisuuksia olla suhteessa sellaisia kuin ovat, koska kumpikin pyrkii typistämään toisen palvelemaan omia tarpeitaan.

”Kehittämällä kykyä ihmetellä ja ihailla toiselta voi oppia uskomattomia asioita.”

Sara Heinämaa

Suositut rakkauslukot symbolisoivat ikuista rakkautta. Sara Heinämaan mukaan rakkaus on tunteista monimutkaisimpia. ”Se on tunne mutta myös tehtävä, lupaus ja sitoumus.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Kaiken voi järkeillä

Sara Heinämaasta tuli filosofi vähän sattumalta.

Parikymppisenä hän aloitti yliopistossa matematiikan ja kirjallisuuden parissa, kunnes sattui kerran seuraamaan opiskelukavereitaan filosofian luennolle.

Se koitui hänen kohtalokseen.

”Tajusin heti, että tässä on aine, joka sopii minulle: mitään ei tarvitse muistaa ja kaiken voi periaatteessa järkeillä.”

Heinämaa innostui filosofiasta heti niin paljon, että kirjoitti jo ensimmäisinä opiskeluvuosinaan kirjan Olennainen nainen opettajansa, filosofi Esa Saarisen kanssa.

Filosofia on tieteistä vanhimpia, ja siinä keskustellaan hyvin abstraktein käsittein.

Mitä annettavaa filosofialla voi olla nykymaailmassa, jossa painitaan erittäin konkreettisten asioiden kuten ilmastonmuutoksen, köyhyyden, eriarvoisuuden ja näistä juontuvien ongelmien kanssa?

”Filosofian päätehtävä on kriittisyys. Se auttaa meitä kehittämään kriittisiä kykyjä, joilla opimme kyseenalaistamaan valmiiksi annettuja totuuksia, olivatpa ne poliittisia, uskonnollisia tai tieteellisiä.”

Oman tehtävänsä ammattifilosofina Heinämaa näkee poikkitieteellisten menetelmien kehittäjänä ja käsitteiden selkiyttäjänä.

Hän on auttanut esimerkiksi psykologian tutkijoita ymmärtämään selkeämmin, mitä he tarkkaan ottaen tarkoittavat, kun puhutaan sukupuolesta, havainnoista tai eri tunteista.

Miksi filosofi kävelee?

Erityisen ylpeä Heinämaa on siitä, että on auttanut laajentamaan näkemystä kehollisuudesta.

Hän on haastanut perinteisen käsityksen siitä, että keho ja mieli olisivat kaksi täysin erillistä ulottuvuutta.

”Näin ei ole. Mielenliikkeet, tunteet ja ajattelu kytkeytyvät aina kehoon. Niitä ei voi irrottaa toisistaan.”

Tanskalaisessa koulussa on paraikaa menossa kokeilu, jossa lapset liikkuvat spontaanisti samalla kun opiskelevat jotain ajattelua vaativaa.

”Tuloset ovat olleet lupaavia. Fyysinen liike lisää mentaalisella puolella lasten keskittymiskykyä.”

Tämän tiesivät jo antiikin filosofit, jotka lähtivät kävelylle ratkoessaan visaisia käsitteellisiä pulmia.

Harrastaako tämän päivän filosofikin kävellen ajattelua?

”Toisinaan kävelen, mutta useammin tiskaan, siivoan tai järjestelen kirjoja, kun ajatus jumittuu.”

Sara Heinämaa

Mielikuva antiikin filosofeista, jotka väittelivät kävellessään, on osuva. Liikkumisella ja ajattelulla on yhteys. Sara Heinämaa tiskaa tai siivoaa työhuonetta, jos ajatus takkuaa. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Inho kuin addiktio

Juuri nyt Heinämaa tutkii tunteita, joilla on poliittista roolia.
Yksi näistä tunteista on inho.

”Oivallukseni on, että meidän pitää selvittää myös sellaisia tunteita, jotka näyttävät kummallisilta poliittisessa kentässä.”
Inho on tunne, joka syntyy välittömänä reaktiona, ilman harkintaa. Se liittyy usein eritteisiin, biologisiin hajoamisprosesseihin, elollisen ja elottoman välisen rajan rikkoutumiseen.

Oleellista inhon poliittisen roolin kannalta on se, että inho tarttuu kohteeseen pelkästään sanallisen kytköksen kautta. Voimakkaita mielikuvia synnyttävillä inhottavilla sanoilla tahrataan kohde ja synnytetään inho myös kuulijoissa.

Yhden teorian mukaan inho kohdistuu pohjimmiltaan omaan heikkouteen tai haavoittuvuuteen, joka heijastetaan itsensä ulkopuolelle. Tunteesta ei pääse irti vaikka haluaisi, koska sen syy on itsessä. Siksi inhon tunne syntyy yhä uudelleen.

”Inhossa on paljon samaa kuin addiktiossa. Inho vie meitä, vaikka emme olisi edes ole kovin tietoisia siitä, että olemme inhon vallassa. Se ohjaa mieltämme ja kehoamme. Se naulaa huomiomme inhon kohteeseen ja estää näkemästä muuta.”

Inho on tavallinen tunne, jota kuka tahansa tuntee, tiedostamattakin, esimerkiksi kohdatessaan humalassa örveltävän hahmon ja kiertäessään tämän kaukaa.
”Iso kysymys on se, miksi inhon tyyppiset tunteet vahvistuvat juuri nyt.”

Leimahtavat aggressiot

Yksi vastaus näyttää olevan se, että sosiaalinen media on luonut uudenlaista yhteisöllisyyttä, joka purskauttaa inhon ja raivon kaltaiset tunteet pois kontrollista.

Samalla kun tekniikka on tehnyt tällaiset yhteisöt mahdolliseksi, ei ole vastaavasti syntynyt sosiaalisen vuorovaikutuksen tapoja, jotka säätelisivät mitä ja miten niissä voi sanoa. Aggressiot leimahtavat hetkessä.

”Ei ole eroa, onko kyse tutkijayhteisön vai mattimeikäläisten somekeskustelusta. Ne ovat yhtä kauheita. Vihan, raivon ja inhon tunteet kiihtyvät pintaan molemmissa.”

Heinämaa on sitä mieltä, että olemme lisäksi myös aiempaa heikommin varustettuja kestämään tunteiden manipulointia.

”Kykymme hallita emootioita ryhmässä on heikentynyt. Oletukseni on, että peruskoulutuksessa on tapahtunut jotain, joka heikentää tätä kykyä.”

Näin ei tarvitsisi olla, sillä lapsia ja nuoria voi auttaa ymmärtämään tunteita ja pukemaan niitä sanoiksi. He tarvitsevat vain mallia ja keskustelua.

Helppo tapa kehittää lapsissa näitä kykyjä on mielikuvituksen kehittäminen taideaineiden, elokuvien ja kirjallisuuden avulla.

”Ei siksi, että lapsista pitäisi tulla taiteilijoita, vaan siksi, että he saisivat taiteen kautta omakohtaisia kokemuksia tunteista ja niiden suhteesta tekoihin. Jos kehittää kykyjä tunnistaa tunteitaan, vaihtoehtojen löytäminen tulee mahdolliseksi.”

X