Upottava suo haastaa treenaajan – Testissä suojuoksu ja suopotkupallo! ”Pähkähullua mutta hauskaa”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Pieneen mieleenkään ei tule ottaa juoksuaskelta, ei ensimmäistäkään. Kävelykin on suolla älyttömän rankkaa. © Timo Aalto
Pieneen mieleenkään ei tule ottaa juoksuaskelta, ei ensimmäistäkään. Kävelykin on suolla älyttömän rankkaa. © Timo Aalto
Mikä sopisi suomalaiselle paremmin kuin suojuoksu! Kun alla on upottava suo, tulee tosin äkkiä toisiin ajatuksiin. Voimat riittävät juoksun sijasta kävelyyn ja siihenkin nippanappa.

Suojuoksu on raskasta

Hetkeen ei ole jännittänyt niin paljon kuin tänään. Vihdoin on koittanut päivä, kun tämä täti pääsee viralliselle suojuoksulle.

Soilla on tullut kuljettua paljonkin, mutta kumisaappaat jalassa, mättäitä pitkin ja märimpiä kohtia väistellen. Nyt on tarkoitus testata, millaista on juosta lilluvan turpeen päällä, juuri siellä mihin normaalisti ei tee mieli astua.

Hyvinvointi- ja valmennuskeskus T2M on jo useamman vuoden ajan järjestänyt suojuoksutreenejä. Tänään Isosuon reunalle kokoontuu seitsemän juoksijaa. Valmentajina toimivat Jarmo Alanko ja Jennika Teerimäki.

Kun porukka on koossa, astutaan suoraan asiaan eli pehmeään märkään turpeeseen. Jo ensiaskeleilla käy selväksi, ettei tästä reissusta selvitä puhtain kengin, housuin eikä ehkä paidoinkaan.

Suolla, kasvillisuuden keskellä näkyy ­kapea polku. Sitä pitkin lähdemme tarpomaan ­jonossa.

Koutsit opastavat kävelemään jälkiä pitkin mättäille hyppimättä. Tämä ­tarkoittaa, että jalka uppoaa ja kiinnittyy mutaan joka ainoalla askeleella. Ensimmäisen minuutin jälkeen pitää jo pyyhkiä hikeä otsalta. Aivan hemmetin raskasta!

Parinsadan metrin jälkeen polku muuttuu vielä alkuakin kosteammaksi. Koskaan ei voi tietää, miten syvälle seuraava askel tipahtaa. Se nimittäin painuu aika usein jo polveen asti.

On pakko keskittyä, ettei kaadu. Sauvoista saa tukea.

Sauvat tukevat myös suolla. © Timo Aalto

Sauvat tukevat myös suolla. © Timo Aalto

Kroppa tottuu menoon ja nautinto tulee viiveellä

Jos jää hetkeksi paikoilleen huilaamaan, ­jalat painuvat nopeasti syvemmälle ja syvem­mälle. Tässä touhussa onkin aika mahdotonta pitää taukoja. Tai no, voisihan sitä ponkaista hetkeksi varkain mättään päälle, mutta koska jono kulkee kuin juna, nyt ei aleta sooloilla.

Pieneen mieleenkään ei tule ottaa juoksuaskelta, ei ensimmäistäkään. Kävelykin on älyttömän rankkaa. Vaikea keksiä mihin tätä voisi verrata. Jos mittaisi sykettä, se luultavasti olisi maksimin yläpuolella.

Kun kroppa vähän tottuu menoon ja hengitys tasaantuu, nautinto nostaa päätään. Miten mahtavalta pehmeä, märkä ja viileä maan uumen tuntuukaan iholla ja jalkojen alla. Antaa upota vaan syvemmälle, kyllä tässä pärjätään. Eteen tulee vettä, mutta siitäkin mennään suoraan yli.

Jono pysähtyy välillä ja porukka hyppää hetkeksi sivuun. Koutsit varmistavat, että kaikki on hyvin.

Kävelemme noin puolen tunnin pituisen kierroksen, ehkä kolme kilometriä. Lopussa ei seiso kiitos, vaan niin märkä polunpätkä, että jokainen vuorollaan kyntää suota nivusiin asti upoksissa.

Testissä myös suopotkupallo ja renkaaveto suolla

Pienen juomatauon jälkeen alkaa seuraava koitos, nimittäin renkaan vetäminen. Valitsemme parit ja lähdemme vuorollamme juoksemaan edessä avautuvan ison suonsilmäkkeen – siltä sen näyttää – ympäri rengasta vetäen. Kierroksen jälkeen vaihdetaan vetäjää, ja jokainen juoksee kaksi rinkiä.

Autonrenkaan paino tuntuu tuplaantuvan, sillä se kerää sisäänsä vettä. Pakko on juosta, kun kaikki muutkin juoksevat. Ja onhan tässä vähän kisailunkin makua.

Autonrengasta vetäessä sen paino tuntuu tuplaantuvan, sillä se kerää sisäänsä vettä. © Timo Aalto

Autonrengasta vetäessä sen paino tuntuu tuplaantuvan, sillä se kerää sisäänsä vettä. © Timo Aalto

Eikä siinä vielä kaikki. Seuraavaksi on vuorossa suopotkupallomatsi. Koutsit jakavat meidät joukkueiksi, ja ryntäämme pallon perään sinne samaan suonsilmään!

On aika avuton tunne, kun vihdoin saa pallon eteensä, muttei pystykään potkaisemaan sitä. Molemmat jalat ovat kuin liimautuneet paikoilleen, syvälle vetelään. Potkuyritys tarkoittaa sitä, että lentääkin pyrstölleen. Tasapainosta ei ole mitään tietoa.

Miksi jalat painuvat, eikä potku onnistu? No siksi, että suolla ei liike saisi loppua eikä paikoillaan saisi seistä.

Naurattaa niin, ettei takapuoli meinaa millään nousta ylös. Pelin jatkuessa moni muukin putoaa pyllylleen.

Meidän joukkue ei saa yhtään maalia, mutta ei haittaa. Näin hauskaa ja pähkähullua touhua ei ole ennen koettu.

Treeni päättyy loppulenkkiin: ehdimme kävellä muutaman sadan metrin matkan, kun vastaan hyppelee hermostunut suokukko. Pyydämme anteeksi ja jätämme linnun rauhaan. Palaamme vähin äänin samoja jälkiä takaisin.

Suotreeni oli ehkä parasta mitä voi tehdä housut jalassa – ja miksei ilmankin.

Seuraavana päivänä särkee päätä ja on etova olo aamusta iltaan asti. Ehkä olisi pitänyt tankata kunnolla ja juoda enemmän, kuten ohjeissa neuvottiin. Mutta oli se kaiken päänsärynkin arvoinen kokemus!

suojalkapallo on hauskaa

Suojalkapallo on haasteellista mutta hauskaa. © Timo Aalto

Juttu julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 10/21.

X