Runsasmuotoisen Virpi Ahosen vaateongelmat ratkesivat muuttumisileikissä. Housuihminen tutustui hamemuotiinkin.
(Päivitetty: )
Teksti: Eeva-Helena Laurinsalo | Tyyli Ainomari Setämaa

Tyylitön lyyli, korvesta repäisty, lahnustaa missä tahansa vaatteessa, runoilee nauraen hauholainen Virpi Ahonen, 63, saapuessaan aamulla Vivan muuttumisleikkiin.

Tyyliä Virpissä kyllä on, vaikka kiloja onkin kertynyt. Isokokoisuus tuo pukeutumiseen haasteita, mutta pitkäaikainen liikuntaharrastus näkyy kuitenkin reippaana olemuksena.

”Käyn joka viikko kuntosalilla sekä vesijumpassa kaksi kolme kertaa. Koiran ulkoiluttamisvastuu on ainakin pari kertaa päivässä minulla, joten kävelen myös paljon”, Virpi kertoo ja lisää:

YUB6081

Virpi Ahonen tuli muttumaan Hämeenlinnan Hauholta

”Olen laihduttanut 50 vuotta! Eiköhän se riitä!”

Viime kesänä kiihkeärytmisestä sosiaalialan työstä eläköitynyt Virpi etsii vielä omaa tapaansa olla eläkkeellä. Onneksi tyttökavereiden kanssa saunan lauteilla löytyy uusia ideoita.

 

Stylisti ainomari setämaa kuvailee Virpiä näin:

”Rehevällä kuutionaisella on leveät hartiat, suuret rinnat ja kookas lantio eikä erottuvaa vyötäröä.”

Hyviä alusvaatevinkkejä tulee tässä:

”Panosta kunnollisiin kiinteyttäviin alusvaatteisiin. Povea voi hieman pienentää minimizer-rintaliiveillä, ja napakoiden alushousujen pitää ulottua liivien alareunaan asti. Myös laadukas, elastinen kokoalushame on hyvä tapa silottaa ylimääräisiä muhkuroita.”

 

Ainomari suosittelee Virpille polvipituista hameenhelmaa:

”Minihame on syytä unohtaa, samoin jalkoja lyhentävä helman pohjepituus. Empirelinjakaan ei vatsakasta kaunista.”

Sen sijaan kevyesti A-linjaiset puserot, tunikat ja jakut kätkevät vatsaa. Leveä, ei liian syvä V-kaula-aukko tuo avaruutta kaulan seutuun. Samoin toimivat alasputoavat shaali- ja herrainkaulukset.

Kevyitä, hyvin laskeutuvia ja joustavia mutta napakoita materiaaleja kannattaa suosia. Kankeat keinokuidut ja kovat farkkukankaat on syytä unohtaa.

Virpi kaihtaa korkokenkiä kuten moni ikätoverinsakin. Juhliin maltillisia korkoja kannattaa silti harkita, sillä ne ryhdistävät heti olemusta.

”Raskas tanttamaisuus, räikeät suuret kuosit ja telttamaiset vaatteet kätkevät kuutionaisen parhaat puolet. Toisaalta liian pienet ja kireät vaatteetkaan eivät tilannetta paranna”, stylisti opastaa ja kannustaa:

”Ole reilusti iso ja komea, kanna kurvisi itsevarmasti!”

Viva 4/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X