Vaimon tunnustus: ”Aivovamma sitoo minut mieheeni, vaikka haluaisin erota”

Eron sattuessa Paula joutuisi todennäköisesti laitokseen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Molemmat puolisot toivovat elämältään enemmän, mutta haaveiden toteuttaminen tuntuu mahdottomalta.

Eron sattuessa Paula joutuisi todennäköisesti laitokseen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Hertta-Mari Kaukonen

Aivovamma sitoo minut mieheeni, vaikka haluaisin erota – miten toimia?

”Paula ei ole enää vuosiin ollut tyytyväinen avioliittoonsa. Oskari on kyllä hyvä isä heidän yhteisille lapsilleen, mutta hekin ovat jo kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet pois kotoa. Rakkaus on kuihtunut Paulan ja Oskarin väliltä, vaikka he ovatkin edelleen ystävällisissä väleissä.

Pariskuntaa pitää yhdessä erittäin ikävä asia: Paulan autokolarissa saama aivovamma. Paula ei nimittäin tulisi toimeen yksin, joten hän ei uskalla ehdottaa avioeroa.

Jos Oskari ei hoitaisi häntä, Paula joutuisi todennäköisesti laitokseen. Paula pelkää hoitolaitoksia, joissa hän on käynyt joskus vierailulla. Hän ei ole tuntenut oloaan niissä kotoisaksi. Pelkän avustajan turvin hän tuskin selviäisi, sillä avun tarve on lähes jatkuva.

Paula toivoisi elämältään enemmän. Hän haaveilee edelleen rakkaussuhteesta, mutta haaveen toteuttaminen tuntuu mahdottomalta.

Voisiko kukaan edes rakastua häneen nyt, kun hän istuu pyörätuolissa? Onko hän tuomittu elämään loppuelämänsä ilman kunnollista parisuhdetta, vaikka ikää on kertynyt vasta 50 vuotta?

Oskari kokee velvollisuudekseen auttaa ja hoitaa vaimoaan, mutta hänkään ei ole onnellinen.

Oskari muistelee aikaisempia hyviä vuosia, joiden takia hän ei koe voivansa jättää vaimoaan. Silti hänkin on hiukan katkera tilanteessa, josta ei näy ulospääsyä.

Miten Oskari ja Paula pääsisivät asiassaan eteenpäin?”

Asiantuntija vastaa: Rakastua vai rakastaa?

Ihminen kaipaa koko elämänsä toisen kautta rakastavaa yhteyttä itseensä. Tämä perustarve voi johtaa joskus äkkirakastumiseen, uskottomuuteen tai vaikkapa nettisuhteeseen. Rakastumisen tunne voi olla niin vahva, että se poistaa mielestä kaiken muun.

Rakastumisen perimmäinen tehtävä ei ole kuitenkaan saada meitä dopamiini-oksitosiini-huumaan, vaan sitoutumaan toiseen ihmiseen. Se palvelee lajin säilymistä ja mahdollistaa oman hyvinvoinnin, kasvun ja kehittymisen.

Oskari ja Paula ovat päässeet aikanaan sitoutuneeseen suhteeseen. Heille on käynyt niin kuin monelle muullekin parille. Keskinäinen rakkaus on vaihtunut rakkaudeksi ja huolenpidoksi lapsia kohtaan. Lasten lähtö on paljastanut suhteen kuihtumisen.

Sitoutuneessa parisuhteessa joutuu kohtaamaan omia ja toisen kipupisteitä. Tällaisessa tilanteessa on kolme vaihtoehtoa: ”kantaa ristinsä”, erota tai mennä kivun läpi ja kohdata itsensä uudella tavalla.

Oskari ja Paula eivät ole onnistuneet menemään kivun läpi. Heidän parisuhteensa jumittaa kärsimyksen kehällä, jossa he velvollisuudentunnosta tai paremman puutteessa kysyvät itseltään, tätäkö tämä elämä nyt sitten on.

pakkoavioliitto

”Aivovamma sitoo minut mieheeni, vaikka haluaisin erota.” Molemmat puolisot toivovat elämältään enemmän, mutta haaveiden toteuttaminen tuntuu mahdottomalta. © Anssi Keränen

Kun parisuhde jää tähän kohtaan, siihen on yleensä hyvä selitys. Se voi olla kaunis koti, yhteiset velat, muiden mielipiteet, lapset ja lapsenlapset. Paulan syy voi olla aivovamma.

Näin käy iän myötä, mutta se ei ole se juttu. Ihmisen rakastettavuus, arvo ja rakkaus parisuhteessa eivät ole kiinni ulkoisesta olemuksesta tai liikuntakyvystä – itse asiassa rakkaus voi kestää ja vahvistua läpi elämän.

Syy jäämiseen voi olla myös riippuvuuksissa. Löydämme taloudellisia ja fyysisiä syitä olla riippuvaisia toisistamme, mikä estää ”hyvän elämän hakemisen”. Todellisuudessa me kaikki olemme riippuvaisia toisistamme.

Me pärjäämme parhaiten, kun meillä on rakastava yhteys toiseen tai läheisiin ihmisiin.

Jos meiltä puuttuu rakastava yhteys toisiin ihmisiin, olemme yksin. Oskarilta ja Paulalta tämä yhteys on kadonnut, mutta tarve läheiseen yhteyteen ei. Läheisyyden perusta on oman tarvitsevuuden tunnistaminen ja ilmaiseminen toiselle. Oman itsen kohtaaminen on mahdollista turvallisessa suhteessa.

Tämä turvallinen mahdollisuus puuttuu parin arjesta. Turvallinen paikka kohdata itseään ja toista on pariterapia. Siellä on ajan kanssa mahdollista olla avoin itselleen ja toiselle. Sitä kautta kummallekin voi realisoitua myös suhteen mahdollisuudet ja niiden mukanaan tuomat tunteet.

Nykyinen tunne ”pakkoavioliitosta” kahlitsee ja jäykistää keskinäisen vuorovaikutuksen. Suhteeseen jääminen merkitsee henkistä kuolemaa, koska kumpikaan ei saa kuulla sitä, mitä me kaikki tarvitsemme: ”Olet rakastettava sellaisena kuin olet”.

Keijo Markova, pari- ja perheterapeutti, Väestöliitto.

Lue myös: Miehen raivo pelottaa

Lue myös: Aivotutkija Mona Moisala: Aivovaurio ei estä uraa huippututkijana

X