Harventaako liika peseminen hiuksia?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Ahkera pesu ei lisää hiusten irtoamista. © Colourbox
Monissa sairauksissa ahkera pesu on onnistuneen hoidon edellytys, kertoo ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Maria Suttle Terveystalosta.

Päänahan sairaudet vähentävät hiuksia.

TOTTA. Taliköhnässä esiintyy kellertävää hilsettä ja hiustenlähtöä. Päänahan silsa saa myös hiukset katkeamaan. Hiuspohjan punahukassa ja punajäkälässä karvatupentulehdus aiheuttaa pysyvää, arpeutuvaa kaljuuntumista. Vaikka atooppinen ihottuma saattaa ilmetä päänahassa punottavana ja kutiavana, hiusten irtoaminen ei ole kuitenkaan yleistä. Samoin psoriaasi voi kerryttää paksua hilsettä päänahkaan, mutta hiusten kasvu on yleensä hyvää.

Hiustenlähtö johtuu liian tiheistä pesuista.

TARUA. Hiuksia voi pestä vaikka päivittäin. Ahkera pesu vähentää hiuspohjan tulehdusta, mikrobien lukumäärää ja rasvoittumista, minkä seurauksena hiustenlähtö vähenee. Päänahan tulehduksellisissa ihottumissa hilsettä ja talia on pestävä pois, jotta hoitoon tarkoitetut kortikosteroidiliuokset pääsevät vaikuttamaan.

Perimä vaikuttaa hiusten määrään.

TOTTA. Hiusten määrään vaikuttaa usea geeni, millä on enemmän vaikutusta hiusten kasvuun ja lähtöön kuin ravinnolla tai ulkoisilla tekijöillä. Lähes jokaisella suomalaisella on perimässään mies- tai naistyyppisen kaljuuntumisen geenejä. Hiustenlähtö johtuu myös iästä, stressistä ja hormonitasoistä. Iän myötä hiusten lukumäärä vähenee ja läpimitta pienenee. Hiustenlähtö voi johtua myös joistakin lääkkeistä tai sairauksista.

X