Kaisa Mäkäräinen ”Pitää uskaltaa haaveilla”

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen tietää, että elämässä kannattaa rohkeasti haluta isoja asioita. 
Ja vaikka ponnistelu johtaisi epäonnistumiseen, 
se ei muuta ihmistä hiihtopuvun sisällä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ampumahiihdon maailmancup vie nyt Kaisa Mäkäräistä ympäri Europpaa. Kisareissuilla hän nauttii hiljaisista hetkistä hotellihuoneessa. "Tekee hyvää, kun ei tarvitse puhua kenellekkään. Tarvitsen sitä kiireisessä elämässä."

Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen tietää, että elämässä kannattaa rohkeasti haluta isoja asioita. 
Ja vaikka ponnistelu johtaisi epäonnistumiseen, 
se ei muuta ihmistä hiihtopuvun sisällä.
(Päivitetty: )
Teksti: Anu Kylvén

Holmenkollenin stadionin lähtöviivalla Kaisa Mäkäräinen nojaa sauvoihinsa ja tajuaa äkkiä jotakin. Joka ilta, tänäänkin, hän harjaa hampaat yksin vessassa ihan samalla tavalla – oli päivän kisatulos mikä tahansa.

”Se oli avartava ajatus. Perusasiat elämässä säilyvät samoina, eikä kisatulos muuta minua ihmisenä mitenkään. Luonteenpiirteet ja se, millainen olen, pysyvät menestyksestä riippumatta.”

Päivän kisassa Kaisa hiihtää MM-pronssille ja jää hopeasta vain hiuksenhienosti.
”Yleensäkin ennen startteja ajattelen aina jotain konkreettista. Jotain, mikä liittyy kisapaikkaan tai senhetkiseen olotilaani. Jos mietin etukäteen lopputulosta tai mahdollisten sakkojen määrää, kisa harvoin sujuu hyvin”, Kaisa sanoo. Hetkeen uppoaminen ja tekemiseen keskittyminen ovat Kaisan avaimet hyvään fiilikseen. Hän aloittaa kisat aina puhtaalta pöydältä: kaikki on mahdollista. Joskus onnistuu, joskus ei. Epäonnistumiseen ei välttämättä ole pätevää selitystä: asiat vain tapahtuvat.
Hetkessä oleminen varsinkin epäonnistumisten jälkeen on Kaisalle tärkeää myös muussa elämässä. Se ei tarkoita, että hän ei ottaisi urheilu-uraansa tai muita tekemisiään tosissaan.

”Elämässä pitää uskaltaa haaveilla ja haluta isoja asioita. Niiden eteen pitää tehdä paljon työtä. Työ on osa unelmaa, ja siitäkin pitää nauttia. Joskus työ huipentuu onnistumiseen, mutta ei läheskään aina. Niin se vain menee.”

Vaistojen kuuntelemista

Kaisa hallitsee myös rutiinien rikkomisen. Viime kesänä hän päätti panna harjoitustapansa uusiksi.

Edellisinä vuosina alkusyksyn treenitahti on ollut tiukka. Syyskuun lopussa Kaisa on usein toivonut kisakauden jo alkavan; kunto on tuntunut niin hyvältä. Sen sijaan loka-marraskuun tärkeinä viikkoina hän on yleensä kärvistellyt flunssassa. Kun on fyysisesti herkässä kunnossa, on altis sairastumaan erilaisiin infektioihin.Viime vuonna Kaisa teki asiat uudella tavalla: hän treenasi syyskuun rauhallisesti ja kiihdytti tahtia vasta marraskuun lähestyessä.”Olen aina kauden alussa vähän epävarma omasta kunnostani. Tällä kertaa jännitti erityisesti, miten uusi systeemi toimii. Nyt tajuan, että ei se lopulta hirmu radikaali ollut. Lepäsin vain syyskuussa rohkeasti useamman viikon putkeen, jottei tarvitsisi loka-marraskuussa levätä sen takia, että olen kipeä.””Omaan tunteeseen ja vaistoon pitää uskaltaa luottaa. Ja kuka kieltää joskus kokeilemasta jotain uutta.”Tammikuun alkupuolelle asti Kaisa on säästynyt infektioilta. Joulutauon hän vietti läheistensä kanssa Joensuussa. Ihmisten ilmoilla hän vain piipahti, ettei mikään virus olisi iskenyt.Maailmancupissa on tänä talvena ehtinyt tulla jo monta mitalisijoitusta. Viime kaudella Kaisa nousi 13 kertaa palkintopallille ja oli cupin yhteispisteissä neljäs. Tämän kauden tavoitteistaan Kaisa ei ole juuri puhunut. Kaisan maanläheistä, hehkuttamista kaihtavaa tiedotustyyliä kuvaa hyvin hänen lauseensa: ”Tämä (ampumahiihto) ei ole kuin pyörällä ajoa, että kun kerran oppii, osaa aina.”

Kalsarimeininkiä

Kaisa ja hänen puolisonsa Jarkko Siltakorpi pääsivät muuttamaan omaan taloonsa lokakuun lopussa. Joensuuhun on valmistunut vaalea, yksikerroksinen hirsitalo, 
jonne tunnelmaa tuovat muutamat vanhat rakkaat esineet. Mummoltaan Kaisa sai vanhan jalallisen levysoittimen. Itse entisöidyt nojatuolit löytyivät Kaisan kodin ullakolta.

Kaisa on reissussa yli 200 päivää vuodessa. Kilpailukaudella ja harjoitusleireillä hotellit tulevat liiankin tutuiksi. Siksi oma koti tuntuu tärkeältä. ”Kotona on vain tavaroita, jotka olen itse valinnut. Ne luovat ympäristön, jossa viihdyn. Kotona en ole ampujahiihtäjä enkä julkkis, vain Kaisa. Se tuntuu tosi hyvältä. Koti-Kaisa kulkee kalsarimeiningeissä ja tukka ponnarilla. Ei tarvitse miettiä, olenko edustuskelpoinen”, Kaisa nauraa.

Joskus keväisin Kaisa eksyy mielentilaan, jossa tuntuu, että elämä on ihanan tyyntä. Mutta pienen zen-hetken jälkeen päässä hyrräävät taas kisakauden menneet tapahtumat, ja jossain niiden takana kutkuttaa kaikki 
tuleva.”Olen vähän huono relaamaan ja nollaamaan. Aika moni tuttu muistuttaa pitämään huolta, että syön ja nukun tarpeeksi. Kyllähän minä niistä pidän huolta. Perusarki vain on niin täyttä.”Kaisa herkuttelee pastoilla tai naudanlihapihvillä.”Parasta olisi italialainen 6–7 ruokalajin menyy. Kestävyysurheilu on siitä mukavaa, että saa syödä reilusti.”

Olen aina elänyt niin, että oma työ pitää tehdä hitsin hyvin ennen kuin siitä saa kunnon palkinnon: rahaa, mainetta, kunniaa tai päänsilityksen”, Kaisa Mäkäräinen sanoo. © Harri Mäenpää

Syvää ja pinnallista

Laaja ystäväpiiri on Kaisalle tärkeä. Osa ystävistä on kouluajoilta tuttuja, osa ulkomaalaisia kilpakumppaneita.

”Toisten kanssa pidän paljon yhteyttä, mutta jutustelu ja viestittely ovat enimmäkseen diibadaabaa. Sitten on niitä, joita näen harvemmin, mutta joiden kanssa puhun paljon syvällisemmin. Molempia tarvitaan”, Kaisa miettii. ”Urheilulukion ajoilta on säilynyt ystävyyssuhteita, joita arvostan. Joku saattaa tokaista ohimennen puhelun aikana, että olet tainnut jotenkin pärjätäkin viime aikoina. Kun ihminen ei ole joka kisan jälkeen kommentoimassa, tulee fiilis, että hän ei ole ystäväni menestyksen takia, vaan takana ovat vahvemmat syyt.” Lapsuudenystävistä tärkein on Raita. Hän on ihminen, joka tuntee Kaisan parhaiten.

Tytöt soittivat samassa puhallinorkesterissa Ristijärvellä jo kymmenvuotiaina: Kaisa klarinettia, Raita huilua. Nyt Kaisa on Raitan vanhimman pojan kummi, mutta ystävät ehtivät tavata vain pari kertaa vuodessa. ”Kun näemme, juomme varmasti kahvia! Yleensä myös käymme juoksulenkillä tai puuhaamme jotain Raitan poikien kanssa. Raita on viime vuosina innostunut mara
tonjuoksusta. Hauskaa, kun voin antaa hänelle vinkkejä ja kuulla, miten harjoittelu edis-
tyy. Se on pientä mentorointia”, Kaisa 
hymyilee. ”Puhumme suoraan sekä hyvistä että ikävistä asioista. Viimeksi kun kävin heillä, menimme Apulannan keikalle ja verestimme muistoja yläasteajoilta. Nuorina me fanitimme bändiä ihan täysillä.”

Rakas hiljaisuus

Kaisan arki treenileireillä ja kisareissuissa on sosiaalista. Kilpakumppanien kanssa tulee juteltua paljon muustakin kuin urheilusta.

Vastapainoksi Kaisa viihtyy yksin hotellihuoneessa ja nauttii, kun ei tarvitse puhua kenellekään. Televisio ei todellakaan napsahda päälle muodon vuoksi. ”Majoitumme tietysti Jarkon kanssa yhdessä, mutta hän tekee niin pitkää päivää, että saan omat hiljaiset hetkeni.”

Jarkko toimii Suomen ampumahiihtomaajoukkueen suksihuoltajana. Samoissa kuvioissa pariskunta tutustuikin, kun Jarkko vuonna 2006 tuli joukkueen huoltopäälliköksi. Viime keväänä Kaisa sanaili television talk show’ssa, että paras parisuhdevinkki on olla menemättä naimisiin. ”Meille tulee joulukuussa täyteen kymmenen yhteistä vuotta. Onpas se pitkä aika – välillä mietin, että liiankin pitkä”, Kaisa vitsailee. ”Siihen on kasvanut, että toinen on siinä lähellä.” Kesällä Jarkko huhki rakennustyömaalla ja lähti tavallista harvemmin Kaisan mukaan leireille. ”Jarkko on kantanut paljon vastuuta talosta. Hienoa, että hän on venynyt siihen. Muutenhan elämämme pyörii pitkälle minun ammattini ehdoilla. ”

 

2/2017 Kotilääkäri

 

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X