
Totta vai tarua: Polttaako kevätaurinko ihon herkemmin?
Iho on tärkeä suojata erityisen huolellisesti keväällä ja alkukesällä, sanoo ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Sanna Poikonen Pihlajalinnasta.
Kun kevätaurinko porottaa, iho kaipaa jo aurinkosuojaa.
Kevätaurinko on kesän säteitä polttavampi
Totta. Iho ei ole keväällä ehtinyt talven jäljiltä karaistua auringon UV-säteilylle. Osa palamisista johtuu myös siitä, että auringonsuojavoiteiden käyttö unohtuu, vaikka erityisesti kasvojen iho olisi tärkeä suojata esimerkiksi Lapin hangilla hiihtäessä, kun kevätaurinko porottaa.
Viimeistään nyt kannattaa kaivaa kaapista esille auringonsuojatuotteiden lisäksi myös aurinkolasit. Kesän ensimmäisillä t-paitakeleillä on tärkeä suojata huolellisesti käsivarret.
Kevätaurinko voi aiheuttaa valoihottumaa vaatteiden läpi
Totta. Kevätaurinko voi polttaa tai aiheuttaa valoihottumaa ohuen, auringon UV-valoa läpäisevän vaatetuksen, kuten T-paidan, läpi. Tämä on kuitenkin varsin harvinaista. Aurinko aiheuttaa iholle myös vaarattomia pigmenttimuutoksia, kuten pisamia tai maksaläiskiä.
Maksaläiskät ovat normaalia tummempia alueita iholla, usein kasvoilla. Niiden ilmaantumista tai tummumista edelleen voi ehkäistä käyttämällä auringonsuojatuotteita.
Iho palaa helpommin, mitä vanhemmaksi tulee
Tarua. Iho on tärkeä suojata joka iässä, ja ikää enemmän palamiseen vaikuttaa ihotyyppi. Ruskettuminen sen sijaan on iän myötä vaikeampaa ja iho voi ruskettua aiempaa epätasaisemmin. Tämän johtuu siitä, että ihon pigmenttiä tuottavien solujen, melanosyyttien, määrä vähenee ikääntyessä.
Lue myös: Totta vai tarua: Lisääkö kalju riskiä sairastua ihosyöpiin?

Kalju päälaki on syytä suojata joko aurinkosuojavoiteella tai vaatetuksella, kuten lakilla. iStock