Luulitko, että raakaruokosokeri olisi terveellistä? Lue, miksi niin ei ole

Jaa kaverilleTilaa Seura
© istock
Runsas makean käyttö johtaa helposti epäterveelliseen ruokavalioon, sanoo dosentti Paula Hakala.

Raakaruokosokeri on muita terveellisempää.

Tarua. Ero erilaisten makeutukseen käytettävien sokereiden vaikutuksessa terveyteen on vähäinen. Raakaruokosokeria ei voi pitää muita sokereita parempana, sillä sen sisältämien kivennäisaineiden ja muiden hyötyaineiden määrät ovat käytännössä merkityksettömän pieniä.

On hyvä muistaa, että osa ruoka-aineiden sisältämistä hiilihydraateista, kuten viljan sisältämä tärkkelys, muuttuu elimistössä sokeriksi. Suositellaankin, että ainakin puolet päivän aikana nautituista hiilihydraateista tulee runsaasti kuitua sisältävistä ruoka-aineista, kuten viljatuotteista, joissa on kuitua vähintään kuusi grammaa 100 grammassa.

Makean mieltymystä kannattaa hillitä.

Totta. On hyvä totutella sokerin mausteenomaiseen käyttöön, ettei suositeltu 50 gramman päiväraja ylity. Tuo määrä sisältää niin ruokiin ja juomiin itse lisätyn kuin elintarvikkeiden valmistuksen yhteydessä käytetyn sokerin. Runsaan sokerinkäytön haittapuoliin lukeutuvat muun muassa lihominen ja huonontunut hammasterveys sekä kolesteroliaineenvaihdunnan muutokset, jotka lisäävät verisuonitauteihin liittyvää riskiä. Lisäksi sokeri köyhdyttää ruokavaliota. Se on hyvin energiapitoista muttei sisällä lainkaan tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita.

Diabeetikon ei pidä käyttää sokeria.

Tarua. Aiemmin diabeetikoille annettiin tiukat suositukset sokerittomuuden suhteen. Nykyään suositaan maltillista linjaa, jossa määrä ja ruokavalion kokonaislaatu ratkaisevat. Makea kannattaa nauttia esimerkiksi hedelmien tai marjojen muodossa, sillä niiden sisältämä kuitu tasoittaa sokerien verensokeria kohottavaa vaikutusta.

 

X