
Totta vai tarua: Onko antihistamiini on paras apu hyttysten pistojen kutinaan?
Hyttysten pistoihin kannattaa ottaa antihistamiini jo etukäteen, mikäli vetää erityisesti itikoita puoleensa, neuvoo yleislääkäri Emilia Lagus Terveystalosta.
Hyttysen pisto kutiaa yleensä noin päivän verran.
Antihistamiini on paras apu hyttysten pistoihin
Totta. Antihistamiini on helppo tapa ehkäistä hyttysten pistojen aiheuttamaa kutinaa, sillä se vaikuttaa koko kehoon. Lisäksi sen voi ottaa jo etukäteen. Jos on menossa vaikka hyttysiä vilisevälle mökille, tabletti kannattaa ottaa jo aamulla ennen kuin lähtee matkaan.
Jos hyttysten pistot aiheuttavat aina kovaa kutinaa, asiasta kannattaa jutella oman hoitavan lääkärin kanssa. Joskus lääkärit voivat määrätä antihistamiinia tavallista suurempina annoksina, jolloin kutinakin lievittyy tehokkaammin.
Veriryhmä voi tehdä ihmisestä hyttysmagneetin
Totta. Joidenkin tutkimusten mukaan O-veriryhmän ihmiset vetävät hyttysiä eniten puoleensa. Lisäksi esimerkiksi ihon ja hengityksen ominaistuoksu sekä hiki voivat houkutella hyttysiä puoleensa.
Koska veriryhmää ja ominaistuoksua on mahdoton muuttaa, paras tapa ehkäistä hyttysten pistojen aiheuttamaa kutinaa on käyttää suojavaatteita ja hyttyskarkotteita sekä ottaa antihistamiinia jo etukäteen.
Voimakkaimmat reaktiot tulevat vasta loppukesällä
Tarua. Hyttysten pistot kutisevat normaalisti eniten alkukesällä. Se johtuu siitä, että kesän aikana ihminen vähitellen siedättyy pistoille, minkä takia ne eivät enää kutise yhtä paljon.
Loppukesällä kutina voi olla jo hyvin lievää. Poikkeuksia kuitenkin on, sillä hyttyslajeja on paljon erilaisia. Vaikka olisi jo siedättynyt joillekin lajeille, jotkut toiset voivat edelleen aiheuttaa voimakkaita oireita.
Lue myös: Näin pärjäät ötököiden kanssa – Hyttyset, ampiaiset, punkit ja paarmat kuuluvat kesään