Miksi ihmeessä aikuiset villiintyvät värityskirjoista? Hurahtanut selittää

Jaa kaverilleTilaa Seura
Lohjalainen itsetuntemuskouluttaja Seija Taivainen löysi värittämisestä harrastuksen, johon voi uppoutua kokonaan. © Milla von Konow/Otavamedia
Värittäminen on mielletty lasten puuhaksi. Vaan eipä mielletä enää.

Metallilaatikossa on 72 puuväriä kahdessa kerroksessa. Violetti, punainen ja vihreän eri sävyt ovat kaikkein kuluneimpia, ruskeat taas lähes käyttämättömiä. Seija Taivainen etsii kynärivistöstä yhden suosikkiväreistään, vaalean violetin, ja korjailee aiemmin värittämäänsä mandalaa.

Koko aikuisikänsä Taivainen on toivonut löytävänsä harrastuksen, jonka ääressä ajankulu ja kaikki muukin unohtuisi.

Viime keväänä hän tilasi ensimmäisen aikuisten värityskirjansa. Se oli menoa. Taivainen sanoo suorastaan hurahtaneensa uuteen harrastukseensa.

”Olen äärettömän iloinen ja onnellinen, että olen löytänyt tämän.”

Liian lapsellista?

Seija Taivainen ei ole ainoa värityskirjoihin hurahtanut aikuinen. Kesä-heinäkuussa Suomen kymmenen myydyimmän tietokirjan joukossa oli peräti kahdeksan värityskirjaa.

Kärkikaksikon muodostivat Väritä itsellesi mielenrauhaa 1 ja 2, joita on myyty yhteensä 35 000 kappaletta. Myytyjen kirjojen määrä on aivan toista luokkaa kuin harrastekirjoissa yleensä.

Värityskirjabuumi ei ole yksin suomalainen ilmiö. Yksi tunnetuimmista värityskirjojen tekijöistä on skotlantilainen Johanna Basford, jonka metsä- ja puutarha-aiheisia tussipiirroskirjoja on myyty jo miljoonia ympäri maailmaa.

Aikuisen väritysinnostukselle on kesän mittaan esitetty erilaisia selityksiä. Selittämiselle tuntuu olevan tarvetta, koska värittäminen on tähän asti mielletty lasten puuhaksi.

Joitakin aikuisten värittämisinnostus jopa ärsyttää.

Toimittaja Anna Perho kirjoitti heinäkuussa lapsenmielisyyttä ivaavassa kolumnissaan Me Naisissa aikuisista, jotka ”meuhkaavat värityskirjoista”.

Ruotsalainen toimittaja Jenny Damberg meni kesäkuisessa Svenska Dagbladetin kirjoituksessaan vielä pidemmälle. Hän näki aikuisten värityskirjat viimeisimpänä todisteena yhteiskunnan ”infantilisoitumisesta”.

Sehän kuulostaa suorastaan vaaralliselta.

Keino rentoutua

Yhteiskunnan muuttuminen lapsellisemmaksi ei tule yhtään mieleen, kun katselee Seija Taivaista värittämässä puutarhakatoksensa alla kotonaan Lohjan Virkkalassa. Aikuisten värittämisen hämmästely ei häntä häiritse.

”Olen jo sen ikäinen, etten välitä muiden mielipiteistä”, kuusikymppinen Taivainen sanoo.

Halutessaan hän voisi perustella värittämistä vaikkapa sen työpaineita lievittävällä vaikutuksella. Siihen viittasi myös värityskirjatrendiin herännyt Työterveyslaitos, joka julkaisi oman värityskirjansa kesäkuussa.

Laitoksen tutkimusprofessori Minna Huotilainen pitää värittämistä oivana lääkkeenä stressiin: yksitoikkoinen tekeminen rentouttaa ja ”vapauttaa kognitiivisia resursseja”.

Taivaista koko hyötynäkökulma hiukan tympäisee.

Vaikka hän itsekin työskentelee muun muassa itsetuntemuskouluttajana, hän ei erityisemmin pidä siitä, että värityskirjojen kanteen painetaan sellaisia sanoja kuin mindfulness tai zen. Sanat ovat värittyneitä ja ne tekevät myös värittämisestä jonkinlaisen mielikuvaharjoituksen. Sellainen suoritetaan jonkin päämäärän takia, ei vain omaksi iloksi.

”Miksi pitää aina joka asiasta kysyä, mitä hyötyä tästä on?”

Ei Taivainenkaan värittämisen hyötyjä kiistä. Värittäessään hän sanoo olevansa läsnä hetkessä ja rauhoittuvansa päivän päätteeksi.

Kun muut työt on hoidettu, hän istahtaa keittiön ikkunan ääreen, missä on hyvä valo, ja värittää keskittyneesti puolesta tunnista jopa kahteen tuntiin.

Jos stressiä on, se kyllä helpottaa.

Värinää tunteisiin

Värittämisen yksitoikkoisuus, kynän liike ennalta määrättyjen rajojen sisällä, siis tosiaankin rentouttaa. Mutta ei kai se kuitenkaan selitä, mikä värittämisessä kiehtoo? Onhan maailma täynnä toinen toistaan yksitoikkoisempia hommia.

Ehkä vastaus on aivan yksinkertainen ja löytyy nenän edestä: värit.

Jo pelkästään värin valinta tuottaa Seija Taivaiselle nautintoa. Oikean sävyn löytämiseksi hän kokeilee kynää aina ensin suttupaperiin.

”Ei tarvitse osata taiteilla ja silti voi nauttia väreistä.”

Kuvataiteilija Anu Välitalo ymmärtää tämän hyvin. Kun rajat on määritelty valmiiksi, värittäjän ei tarvitse ottaa paineita lopputuloksesta, mutta kuvasta voi tulla silti upea.

Välitalo opettaa värejä muun muassa Aalto-yliopistossa. Häntä kiinnostaa värien vaikutus tunne-elämään. Aiheesta tehdyt tutkimukset ovat osittain ristiriitaisia. Ihmisillä on kuitenkin arkikokemuksia siitä, miten värit voivat vaikuttaa – tai värittömyys.

”Suomessa on pitkä vuodenaika, jolloin värejä on luonnossa vähän”, Välitalo sanoo.

”Kun talvella näkee jossakin kauniita värejä, se saattaa tuntua helpottavalta.”

Lahjavinkki aviomiehille

Seija Taivaisen elämässä värittäminen on vaikuttanut myös ihmissuhteisiin. Seitsenvuotiaan lapsenlapsensa kanssa Taivainen on saanut siitä uuden yhteisen puuhan, josta molemmat pitävät.

”Istuimme mökillä joka päivä varmaan puolitoista tuntia hiljaa ja väritimme. Se oli ihana kokemus.”

Vaikka Taivaisen aviomies ei väritä, rouvan uusi harrastus on hyödyttänyt parisuhdetta yllättävällä tavalla.

”Mies ihmettelee, kun olen hiljaa kaksi tuntia enkä ole koko ajan hakemassa keskusteluseuraa.”

X