Mitä tehdä, kun aikuinen lapsi pyytää jatkuvasti rahaa?
Mari ja Arvo tuskailevat lapsen myöhäistä itsenäistymistä. Pitääkö aikuista lasta elättää loputtomiin?
Pitääkö aikuista lasta elättää loputtomiin?
Mitä me ollaan tehty väärin? Sitä Mari tuskailee miehelleen Arvolle. Kumpikaan ei osaa vastata, mistä heidän poikansa Petterin käytös johtuu.
Petteri on jo 37-vuotias, mutta hänen itsenäistyminen on viivästynyt eikä hän tule itsenäisesti toimeen. Petteri asuu kyllä omassa vuokra-asunnossa ja käy osa-aikaisissa varastotöissä, mutta toimeentulo on heikko. Petteri ei tunnu ottavan rahahuoliaan kovin raskaasti, sillä hän tietää äidin ja isän maksavan kyllä aina rästit.
Petteri pyytää apua usein. Viimeisen vuoden aikana Mari ja Arvo ovat maksaneet pojalleen pyykinpesukoneen, kolmen kuukauden vuokran, muutaman sata euroa ruokarahaa ja auton korjauksen.
Mari on usein neuvonut Petteriä hakemaan parempaa työpaikkaa. Mutta ilmeisesti Petteri ei vain saa parempia töitä keskenjääneillä ammattikoulupapereillaan.
”Joudummeko me isäsi kanssa elättämään sinua lopun ikäämme?” Mari kysyi Petteriltä viimeksi tämän käydessä lapsuudenkodissaan syömässä.
Petteri kertoi tekevänsä kaikkensa tilanteen parantamiseksi. Mitään muutosta ei ole silti tullut.
Arvo on yrittänyt neuvoa Petteriä hakemaan asumistukea ja toimeentulotukea, mutta Petteri ei ole saanut lomakkeita täytettyä. Mistään kuluistakaan ei kuulemma voi tinkiä.
Arvo ja Mari toivoisivat Petterin myös löytävän joskus jonkun naisen kaveriksi, mutta Petteri ei ole tuonut ketään näytille.
Petteri on oikein mukava poika, mutta hänen saamattomuutensa häiritsee iäkkäitä vanhempia.
Marilla ja Arvolla olisi itselläänkin käyttöä ylimääräiselle rahalle, mutta nyt matkusteluun suunnitellut rahat menevät usein Petterille.
Lue myös:
Miksi aikuset lapset eivät mene naimisiin?
Aikuinen lapsi kuluttaa rahamme, mikä avuksi?
Napanuora poikki
Marin ja Arvon huoli aikuisesta pojastaan on suuri. Vaikeaksi sen tekee syyllisyys, jota vanhemmat tuntevat poikansa viivästyneestä itsenäistymisestä. Syyllisyys vaikeuttaa rajojen asettamista pojan tarpeille. Nyt sekä vanhemmat että poika elävät epätyydyttävää elämää.
Olisi kiinnostavaa kuulla, millainen pojan murrosikä oli. Entä millainen oli muun perheen elämäntilanne silloin? Murrosikä kun on se aika, milloin napanuora omiin vanhempiin oikea-aikaisesti tulisi katkaista.
Joskus käy kuitenkin niin, että nuori asettautuu kiltin rooliin, kannattelemaan omaa tai omia vanhempiaan, ettei vaikeuttaisi heidän jaksamistaan. Tällöin nuorella itsellään ei ole tilaa omaan itsenäistymiskamppailuun, joka vaatii aggressiota suhteessa vanhempiin.
Syyllisyyttä potevien vanhempien on tärkeää kuitenkin muistaa, että vanhempien lisäksi lapsen kehitykseen vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten lapsen oma persoonallisuus ja luonne.
Auttaisiko Marin ja Arvon syyllisyyteen ja huoleen edes hitusen ajatus, että rajojen asettaminen aikuiselle pojalle on hänenkin kannaltaan parempi vaihtoehto kuin tilanteen jatkuminen näin?
Rahan antaminen ei ole millään tavoin enää heidän velvollisuutensa. Kun vanhemmat kieltäytyvät antamasta pojalle rahaa, poika ehkä joutuu ikäviin tilanteisiin, mutta se voi pitemmän päälle olla myös askel vastuun ottamisen suuntaan. Aikuinen lapsi on vastuussa itse siitä, miten elää elämäänsä.
Mari ja Arvo, varatkaa itsellenne matka, toteuttakaa haaveenne ja näyttäkää näin myös pojallenne, että aikuisuudessa on jotain niin hyvää, että sitä kohti kannattaa pyrkiä.
Tarvittaessa voitte käydä yhdessä poikanne kanssa täyttämässä asumistuki- ja toimeentulotukilomakkeita, mutta sen jälkeen jättäkää loput hänen itsensä vastuulle. Rajojen asettaminen ei ole koskaan myöhäistä, joskin se on vaikeaa aikuisenkin lapsen kanssa.
Tea Talhola
Vs. perheneuvoja, pari- ja seksuaaliterapeutti, teologi, pappi, Nurmijärven seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus.