Verikoe on yleinen toimenpide, mutta tiesitkö mitä kaikkea sillä voidaan selvittää?

Jaa kaverilleTilaa Seura
© colourbox
Hemoglobiini, CRP, senkka ja pieni verenkuva. Tuttuja termejä, mutta mitä ne tarkalleen ottaen kertovat terveydestämme? Mitä voi tehdä, jos verikokeeseen meno pelottaa?

1. Milloin lääkäri määrää potilaan verikokeisiin?

Verestä tehtävillä tutkimuksilla voidaan saada tietoa yleensä elimistöstä tai tarvittaessa tietyn elimen toiminnasta. Verikoetulosten perusteella voidaan varmistua myös kehon tulehdustilasta. Lääkäri määrää potilaan verikokeisiin yleensä silloin, kun hän saamansa esitiedon ja vastaanotolla tehtävän tutkimuksen perusteella tarvitsee lisätietoa diagnoosinsa tueksi. Verikokeilla voidaan myös kontrolloida monien pitkäaikaissairauksien hoitotasapainoa.

 

2. Mitkä ovat yleisimmät verikokeet?

Yleisimmin verestä tutkitaan tulehduksen merkkejä, jolloin lääkäri määrää potilaalta usein otettavaksi tulehdusarvon eli CRP:n ja tarvittaessa pienen verenkuvan.

Tulehdusarvo mittaa veren c-reaktiivisen proteiinin määrää. Terveellä ihmisellä lukema on alle 10, mutta esimerkiksi keuhkokuumeessa se voi nousta useaan sataan. Pieni verenkuva taas kertoo lääkärille esimerkiksi potilaan puna- ja valkosolujen määrän, mikä voi olla diagnoosia tehdessä keskeinen tieto.

Tulehdusarvo tutkitaan yleensä silloin, kun halutaan selvittää, onko oireilun syynä tulehdus tai kuinka voimakas tiedossa oleva tulehdus on ja onko siihen annettu hoito tehonnut. Yleistä on myös tutkia tulehdusarvoa sen selvittämiseksi, onko esimerkiksi hengitystietulehdus bakteerin vai viruksen aiheuttama. CRP-arvo nousee herkästi etenkin bakteeri-infektioissa, joihin antibiootit tepsivät. Jos CRP-arvo taas on pieni, kyse on todennäköisesti virustaudista, jossa antibiootit eivät auta.

Se, kuinka nopeasti verikokeiden tulokset tulevat, riippuu tutkimuksesta ja sen kiireellisyydestä.

 

3. Mitä hemoglobiini kertoo ja mistä matala arvo voi johtua?

Hemoglobiini on veren punasoluihin kiinnittynyt molekyyli, joka kuljettaa happea. Hemoglobiinin viitearvot ovat miehillä 134–167 g/l ja naisilla 117–155 g/l. Lasten viitearvot vaihtelevat lapsen iän mukaan. Veren hemoglobiinipitoisuutta voi laskea esimerkiksi raudanpuute verenvuodon, ravinnon imeytymishäiriöiden tai yksipuolisen ravinnon vuoksi. Hemoglobiinipitoisuuden muutokset voivat olla yhteydessä myös pitkittyneisiin tulehdustiloihin tai pahanlaatuisiin sairauksiin. Erityisen tarkasti hemoglobiinia seurataan äitiysneuvolassa. Raskaana olevien on tärkeää huolehtia riittävästä raudansaannista.

 

4. Milloin potilaalta otetaan pieni verenkuva ja mitä sillä saadaan selville?

Pieni verenkuva kertoo veren puna- ja valkosolujen ja verihiutaleiden määrän sekä hemoglobiiniarvon. Lisäksi sillä saadaan selville niin sanottuja punasoluindeksejä, jotka kertovat punasolujen tilasta. Pientä verenkuvaa käytetään usein selvittämään elimistön yleistä tilaa esimerkiksi epäiltäessä tulehduksia tai yleissairauksia sekä terveystarkastusten yhteydessä.

Täydellisessä verenkuvassa saadaan lisätietoja veren valkosolutyyppien määristä. Tämä on tarpeen esimerkiksi tulehdusten laadun selvittelyssä ja verisairauksien diagnostiikassa.

 

5. Onko verikokeessa käyminen turvallista?

Yleisesti ottaen laboratoriohenkilöstö on Suomessa osaavaa ja verinäytteiden ottaminen hyvin turvallista. Jos näytteenotto syystä tai toisesta pelottaa, osaava henkilökunta osaa luoda rauhallisen ja turvallisen ilmapiirin näytteen ottamisen yhteydessä. Lapsilla voidaan tarvittaessa käyttää ihoa puuduttavaa voidetta, joka levitetään pistokohtaan joitain kymmeniä minuutteja ennen näytteen ottoa.

 

6. Mikä on senkka?

Senkka eli lasko tarkoittaa verinäyteputkessa syntyvää kerrostumaa tunnin aikana. Kerrostuman määrä riippuu veressä olevien valkuaisaineiden pitoisuudesta. Näiden määrä lisääntyy tyypillisesti esimerkiksi tulehdussairauksien tai pahanlaatuisten sairauksien yhteydessä.

 

7. Milloin on tärkeää tietää veren hyytymisaika?

Veren hyytymisajasta kertoo INR-arvo. Mitä korkeampi arvo on, sitä ohuempaa veri on. INR-arvoa mitataan säännöllisesti verenohennuslääke Marevanin käyttäjiltä. Jos heidän verensä on liian paksua, se pyrkii hyytymään liian nopeasti ja vaarana on laskimotukos tai eteisvärinäpotilailla aivoveritulppa. Jos veri taas on liian ohutta eikä hyydy tarpeeksi nopeasti, vaarana on esimerkiksi sisäinen verenvuoto.

 

8. Onko merkitystä, otetaanko verikoe kyynärtaipeesta vai sormenpäästä?

Kyynärtaipeesta otetaan tavallisesti laskimoverinäyte, sormenpäästä saatava näyte on kapillaarisuonen verta. Joissain tapauksissa tutkitaan myös valtimoverta, jolloin näyte otetaan esimerkiksi ranteen valtimosta. Ottopaikka riippuu tehtävästä tutkimuksesta. Tavallisimmin tutkitaan laskimoverta, pikatutkimuksia varten käytetään usein kapillaariverta.

 

9. Miten näytteenottoon tulee valmistautua?

Joitakin tutkimuksia ennen on paastottava, jotta tutkimustuloksista saadaan luotettavia. Ennen verikoetta nautittu ruoka voi vaikuttaa joidenkin verikokeiden tuloksiin. Yleensä tämä johtuu siitä, että hetkellisesti tutkittavan ainesosan määrä veressä kasvaa. Esimerkiksi veren sokeripitoisuus nousee syömisen jälkeen lukemiin, jotka paaston jälkeen tutkittuina osoittaisivat potilaan sairastavan diabetesta, vaikka näin ei todellisuudessa olisi.

On tärkeää selvittää ennen verikokeeseen menemistä, edellyttääkö tutkimus ravinnotta oloa ja jos, niin kuinka monta tuntia. Toisinaan näytteenottaminen vaatii myös muuta valmistautumista, kuten jonkin lääkkeen tilapäistä välttämistä. Laboratoriot suosittelevat usein omissa ohjeissaan tupakoinnin, kahvin, teen ja alkoholin nauttimisen välttämistä näytteenottopäivänä. Myöskään hikoilua aiheuttavaa ruumiillista rasitusta ei suositella. Näytteenottoon on hyvä saapua aina hyvissä ajoin, jotta verenkierto ehtii tasaantua ennen näytteenottoa.

 

10. Voidaanko verikokeita ottaa varmuuden vuoksi?

Sekä julkiset että yksityiset terveyspalvelun tuottajat tarjoavat mahdollisuutta käydä monissa laboratoriotutkimuksissa ilman lääkärin lähetettä. Terveen, oireettoman ihmisen ei yleisesti ottaen ole tarve otattaa laboratoriotutkimuksia säännöllisesti. Mikäli asianomaisella on kuitenkin riskitekijöitä, kuten ylipaino, tupakointi, runsas alkoholin käyttö tai sukurasite esimerkiksi diabeteksen, sydänsairauksien tai joidenkin pahanlaatuisten sairauksien suhteen, on syytä selvittää, missä mennään ja mitä toimenpiteitä tarvitaan. Toisinaan oireettomille tehdyt turhat tutkimukset aiheuttavat ylimääräistä murhetta tai lisätutkimuksia, vaikka niiden takaa ei lopulta mitään sairautta löytyisikään.

Asiantuntijana, yleislääketieteen erikoislääkäri, Jaakko Halonen, Jyväskylän Terveystalo.

X