Miten voisi herätellä romantiikkaa lomalla?

Läsnäolo, toisen kuuleminen ja omien tarpeiden ilmaisu auttavat suhteen uudelleen löytämisessä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Luonto on rauhoittava elementti, joka luo romanttiset puitteet kahden ihmisen läsnäololle.

Läsnäolo, toisen kuuleminen ja omien tarpeiden ilmaisu auttavat suhteen uudelleen löytämisessä.
Teksti: Hanna Vilo

1. Minkälaisia odotuksia pareilla usein liittyy yhteiseen lomaan?

Lomiin ladataan valtavan paljon erilaisia toiveita, joita ei osata sanoa ääneen. Monet ajattelevat, että oman kumppanin pitäisi osata arvata tai tietää omat odotukset.

Usein pareilla on kuitenkin erilainen käsitys yhteisestä mukavasta tekemisestä. Toinen voi esimerkiksi nauttia kovasti kesämökillä puuhastelusta, toinen kokee sen hirveänä työleirinä.

Joku toinen voi taas haluta viettää koko loman kotona puuhastellen, toinen haluaa reissata ja nähdä maailmaa.

2. Miten odotuksiin liittyviltä pettymyksiltä voi välttyä?

Omien toiveiden ja tarpeiden sanominen ääneen kumppanille on äärimmäisen tärkeää. Samalla voi myös kertoa, miksi haluaa tehdä joitakin tiettyjä asioita ja miksi se on itselle tärkeää.

Puhuminen ja kuunteleminen ovat avain-sanoja hyvän parisuhteen säilymisen kannalta. On luonnollista, että ajan myötä sekä omat että kumppanin toiveet ja tarpeet muuttuvat. Siksi ne on tärkeää sanoa myös ääneen.

3. Mitkä asiat ovat suurimpia romantiikan tappajia?

Kaikki arjen rutiinit, jotka suuntautuvat parisuhteesta poispäin vähentävät parin välillä olevaa romantiikkaa. Romantiikka latistuu myös, jos toisesta tulee itsestäänselvyys.

Esimerkiksi sosiaalinen media, televisio ja harrastukset voivat viedä paljon aikaa, jolloin keskitytään muuhun kuin omaan kumppaniin. Varsinkin some-maailmassa seikkaillessa voidaan olla kiinnostuneempia siitä, mitä toisella puolella maapalloa olevalle kaverille kuuluu kuin omalle kumppanille.

Romantiikan ja parisuhteen kannalta on erityisen tärkeää viettää kahdenkeskistä aikaa, jolloin molemmat saavat kokemuksen siitä, että he ovat toiselle erityisiä ja tärkeitä.

4. Miten romantiikkaa voi herätellä, jos se on talven aikana jäänyt vähemmälle?

Romantiikan kannalta läsnäolo on tärkein asia. Romantiikka ei välttämättä vaadi mitään erityisiä puitteita, vaan läsnä oleminen toiselle riittää.

Läsnäolon ja läheisyyden hetkiä tarvitaan hyvässä parisuhteessa molemmille sopivina annoksina. Kun ollaan kiinnostuneita toisen päivästä, jutellaan yhdessä ja juodaan vaikka iltateet. Näin läheisyys voi hiljalleen herätä.

5. Miten läsnäolon taitoa voi harjoitella yhdessä?

Läsnäolo tarkoittaa sitä, että suljetaan kaikki mahdolliset häiriötekijät pois ja vain ollaan toisen kanssa. Käytännössä se voi tarkoittaa sitä, että laitetaan läppäri kiinni tai puhelin sivuun, katsotaan toista silmiin ja kysytään kuulumisia.

Myös koskettaminen on tärkeää. Kainalossa istuminen, halaaminen ja lähekkäin oleminen ovat läsnäoloa. Usein lapsia hellitään rapsuttelemalla tai silittämällä. Puolisoa voi huomioida samalla tavalla. Se viestii, että on sillä hetkellä olemassa häntä varten.

Kun antaa toiselle kokemuksen, että tämä on tärkeä, romantiikkakin voi alkaa herätä. Arjen läsnäolo ei kuitenkaan synny itsestään, vaan sitä on hyvä opetella tietoisesti.

Jos tuntuu, että kumppaniin ei enää saa keskusteluyhteyttä, voi olla hyvä mennä pariterapiaan. Jo muutama keskustelukerta jonkun ulkopuolisen kanssa voi tuoda uusia keinoja keskusteluun ja toisen kuunteluun.

6. Miten paikan vaihtaminen vaikuttaa romantiikkaan?

Jotkut ihmiset ovat niin kiinni arjen askareissa, että eivät pysty rentoutumaan ennen kuin päivän työt on saatu valmiiksi ja koti on kunnossa. Juuri heille paikan vaihto ja lomareissu kauas pois voivat tuoda uutta myönteistä virittyneisyyttä, joka herättelee myös romantiikkaa.

Heittäytyminen uusiin asioihin ilman arjen paineita voi auttaa näkemään myös kumppanin uudella tavalla.

7. Miten romantiikkaa voi herätellä pienellä budjetilla kotona?

Luonto on rauhoittava elementti, joka luo romanttiset puitteet kahden ihmisen läsnäololle. Kun kyse on romantiikan herättelystä, kannattaa hidastaa tahtia. Hikilenkin sijaan voi mennä vaikka rauhalliselle kävelylle metsään tai järven rantaan ja ottaa toista kädestä kiinni. Mukaan voi ottaa juotavaa ja istahtaa nauttimaan siitä sopivaan paikkaan. Voi myös keksiä yhteisiä traditioita, kuten sunnuntaikahvien juonti sängyssä ja samalla juttutuokio viikon varrella tapahtuneista asioista. Monet pitävät myös vanhojen lauta- ja korttipelien pelaamisesta yhdessä.

8. Mikä merkitys kommunikaatiolla ja viestittelyllä on romantiikan kannalta?

Kommunikaatio on tärkeää toimivan parisuhteen ylläpitämisessä. Sekä toisen kuuntelua että omien tunteiden ja tarpeiden ilmaisua tarvitaan, jotta molemmat voisivat hyvin.

Syyttelyn sijaan on hyvä aloittaa lauseensa esimerkiksi sanomalla: ”Toivoisin, että…” tai ”Minusta tuntuu, että…” Silloin ilmaisee toiselle, mitkä asiat saisivat oman olon tuntumaan hyvältä.

On myös tärkeää osoittaa omalla puheellaan toiselle, että haluaa tälle hyvää ja ajattelee hänestä kauniisti. Some-aikakaudella on helppoa lähettää kumppanille vaikka tekstiviesti, jossa on pelkkä sydän. Jos taas lähtee aamulla ennen puolisoa jonnekin, voi jättää keittiön pöydälle pienen piristävän viestin.

9. Miten intohimoa voi sytytellä vuosien jälkeen?

Intohimon sytyttämiseen ei ole yhtä poppakonstia. Se vaatii paljon pieniä asioita, kuten kahdenkeskisiä hetkiä arjen töiden lomassa.

Esimerkiksi pienten lasten vanhemmat voivat miettiä, olisiko mahdollista järjestää niin, että he pääsisivät yhdessä käymään vaikka kaupassa ja siinä samalla kahvilla jossakin kodin ulkopuolella. Samalla voisi vaihtaa päivän kuulumiset ja kohdata toisen ilman muita velvoitteita. Voi myös käydä yhdessä läpi vanhoja valokuvia ja yhteisiä muistoja. Samalla voi palauttaa mieleen, mihin aikoinaan toisessa ihastui ja mitkä asiat ovat vuosien kuluessa hitsanneet yhteen.

Intohimo ja seksuaalisuus jalostuvat aina pitkässä suhteessa. Usein seksi voi myös parantua pitkässä liitossa, kun varsinkin naiset kokevat pystyvänsä vapautumaan aiempaa helpommin.

10. Miten rutiinien rikkominen vaikuttaa parisuhteeseen?

Rutiinien rikkominen on hyväksi silloin, kun tietää, että kumppani pitää yllätyksistä. Ne toimivat, vaikka olisivat vain pieniä huomionosoituksia. Kaupassa käydessä voi tuoda vaikka toisen lempisuklaata tai -hedelmiä tuliaisiksi. Jos taas esimerkiksi siivouspäivänä huomaa, että toisella on raskas viikko takana, voi ehdottaa hoitavansa sillä kertaa siivouksen toisen puolesta.

Tärkeää on, että asioita hoidetaan vastavuoroisesti. Ei niin, että vain toinen ottaa toista huomioon.

Asiantuntijana psyko- ja seksuaaliterapeutti Milja Ilkka, psykoterapiakeskus Vastaamo.

X