Näin herkuttelet voikukalla ja muilla rikkaruohoilla

Voikukista ja muista rikkaruohoista saa trendikästä gourmet-ruokaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jos kotipihaa ei halua pitää luomuna, voi suunnata lähimetsään tai puistoon.

Voikukista ja muista rikkaruohoista saa trendikästä gourmet-ruokaa.
Teksti:
Miia Saari

Hortoilun eli villivihannesten keräilyn ja niistä kokkauksen suosio kasvaa kohisten. Villivihannekset ovat trendiruokaa, jota huippukokitkin tarjoavat ravintoloissaan.

Peräti kolmasosa suomalaisista aikoo lisätä villiruuan käyttöä tulevaisuudessa, kertoo TNS Gallupin toteuttama tuore tutkimus.

Trendin aallonharjalla olo on helppoa. Siihen riittää, että syö voikukat pihaltaan sen sijaan että kitkee tai myrkyttää ne pois. Villivihannekset ovat parhaita nuorina versoina, mutta uutta satoa saa syksyyn saakka vetämällä kasvit välillä matalaksi.

Omalla pihalla voi tosin hortoilla ainoastaan, jos se on luomupiha. Eli nurmikko on ajettu joko käsi- tai sähkökäyttöisellä ruohonleikkurilla eikä puutarhassa ole käytetty keinotekoisia lannoitteita tai rikkaruohoja tai tuholaisia tappavia torjunta-aineita.

Jos kotipihaa ei halua pitää luomuna, voi suunnata lähimetsään tai puistoon.  Sieltä voi kerätä esimerkiksi villivihannesasiantuntija Raija Kivimetsän suosikkia sileälehtistä voikukkaa. Sahalaitainenkin on syötävä, mutta maistuu kitkerältä.

Miten Kivimetsä sitten syö voikukkansa?

Koko voikukan voi syödä

Raija Kivimetsä laittaa voikukanlehtiä aamulla leivälleen ja pilkkoo sitä salaatin tai munakkaan joukkoon. Kaupasta hän ei osta salaattia koko kesänä, sillä luonnosta saa parempaa.

Esimerkiksi vuohenputkista saa oivaa salaattipohjaa ja joukkoon voi silputa vaikka maitohorsman, mustikan, herukan ja ahomansikan lehtiä, suppuisia poimulehtiä tai ketunleipä

Vuohenputki on hortoilijoiden superherkku, mutta sitä voi poimia vain, jos sen tunnistaa varmasti. Ohjeet tunnistamiseen löytyvät 9.6. ilmestyneestä Seurasta (numero 23/16).

Kaikkien voikukkalajien nuoret nuput ovat yhtä maukkaita. Syötävän nupun täytyy olla tiivis, ei yhtään auennut ja hötöinen. Niitä voi kuullottaa pannulla voissa tai öljyssä suolan kera ja syödä sellaisenaan tai tarjota lisukkeena.

Kivimetsä valmistaa nupuista myös kotimaisia kapriksia seuraavalla ohjeella.

Raijan voinunnut eli voikukkakaprikset

4 dl kiinteitä ja vihreitä voikukannuppuja eli voinunnuja.
(Älä kerää sellaisia nuppuja, joista pilkistää jo keltaista)
2 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa tai viinietikkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl suolaa
4 ceyloninkanelin tankoa (vajaa 5 cm pitkiä)
2 laakerinlehteä
1 tl kokonaisia maustepippureita

Steriloi ennen valmistusta kaksi noin puolen litran lasipurkkia uunissa. Pese nuput hyvin isossa kulhossa, ja huuhtele lopuksi vielä lävikössä juoksevan veden alla.
Sekoita etikka, hunaja, suola ja vesi ja kiehauta seos. Laita nuput lasipurkkeihin. Kaada kuuma liemi purkkeihin siten, että nuput peittyvät.
Lisää purkkeihin kanelitangot ja laakerinlehdet ja maustepippurit. Sulje kannet ja anna jäähtyä.
Kun purkit ovat jäähtyneet, siirrä ne jääkaappiin ja anna tekeytyä mielellään neljä, viisi vuorokautta ennen maistamista. Nauti kapristen tapaan.

Voikukan keltaiset terälehdet voi syödä sellaisenaan, mutta vihreä kantaosa kannattaa irrottaa. Keltaisissa kukissa on makeahko, toffeemainen maku ja niistä saa hyvää marmeladia tai hilloa.
Niitä voi myös laittaa veden sekaan makua antamaan, tai niistä voi tehdä viiniä.
Syksyllä, syyskuun lopulla tai lokakuun alussa, Kivimetsä kaivaa maasta voikukan juuret ja harjaa puhtaaksi juuresharjalla. Sen jälkeen hän viipaloi juuret ja nauttii esimerkiksi voissa paistettuna lisukkeena. Osan juurista hän viipaloi ja kuivattaa teeaineksiksi talven varalle. Loppusyksyllä voikukanjuuret ovat täynnä vitamiineja ja voimaa.

Nokkonen on superruokaa ja terveyspommi. Nokkosta voi kuivata vaikka lettuihin, munakkaisiin tai keittoon, mutta siitä voi tehdä myös sipsejä seuraavasti.

Vihulais- eli nokkossipsit

5 dl nokkosia, pieniä vauvanokkosia kokonaisina ja isoista nokkosista vain lehdet
Kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
Sormisuolaa

Huuhtele ensin pöly ja pienet öttiäiset nokkosista pois. Surauta kuivaksi salaattilingolla ja asettele nokkoset leivinpaperin päälle pellille.
Voitele nokkoset oliiviöljyllä ja ripottele päälle suolaa. Laita pellillinen uuniin 150 asteeseen noin 5-7-minuutiksi.
Ota vihulaissipsit uunista ulos, kun ne ovat oliivinruskeita ja rapsakoita. Nauti sellaisenaan. Maussa on jopa sardellia ja kaprista.

Jos osaat tunnistaa vuohenputken, tee siitä vaikka seuraavanlaista  salaattia. Älä kerää rupista vuohenputkea, ainoastaan terveen näköisiä lehtiä.

Kesäinen vuohenputkisalaatti

2-3 kourallista nuoria vuohenputken lehtiä
Muutama ketunleipä
2-3 kevätsipulin vartta
2 luomupäärynää kuutioituna
1-2 dl luomumansikoita viipaloituina
2 rkl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
puolikkaan luomusitruunan mehu
Suolaa
Mustapippuria
1 dl auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä

Huuhdo ja kuivaa vuohenputken lehdet. Silppua sipulit ja kuutio päärynät. Sekoita ainekset keskenään.
Tee kastike öljystä ja sitruunamehusta, mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele kasvike salaatin sekaan ja nostele joukkoon ketunleivät, viipaloidut mansikat ja siemenet.

Lisää innostavia ruokaohjeita löytyy Raija Kivimetsän kirjoista Hulluna hortaan (Mividata Oy) ja hänen uudesta kirjastaan Villiinny villivihanneksiin – Elinvoimaa ja energiaa luonnosta (Kirjapaja).

Niitä löytyy myös hortoilu-verkkosivuilta.

X