40 vuotta polttanut Olli kertoo: ”Näin pääsin eroon tupakasta”

Vaikka olisi kuinka kiire, aina löytyy aikaa tupakanmittaiselle tauolle – ainakin armeijassa 40 vuotta sitten. Olli Toivonen, 64, liittyi palvelusaikanaan tupakkarinkiin. Siitä irrottautuminen kävi yllättävän helposti.

Tähän havahduin

”Päivittäinen tupakka-annokseni oli aski eli 20 savuketta. Tosin viihteellä annos tuplaantui.

En vaivaudu ajattelemaan, paljonko käytin vuosikymmenien aikana rahaa savukkeisiin. Raha on toissijaista, kun tupakanhimo iskee. Eikä rahan kuluminen ollutkaan se syy, mikä herätti minut luopumaan tupakasta. Päätökseni jättää tupakka oli oma järkipäätökseni. Ainoastaan yksi lääkäri oli kehottanut minua harkitsemaan tupakoinnin lopettamista.

Olin pitkään pohdiskellut, kuinka järkevää tupakointi on terveyden kannalta. Tupakointi on riippuvuussairaus, joka johtaa hengenvaarallisiin sairauksiin, ja minä haluan jatkaa elämääni. En halua keuhkosairauksia, happiviiksiä ja lisähappea enkä kuolla henkeä haukkoen. Neljä vuotta sitten poltin viimeisen savukkeeni.

Hakeuduin ryhmään

Osa tupakoijista pyrkii eroon tupakasta nikotiinikorvaustuotteiden avulla, osa yhdistää niihin vertaistukiryhmät. Minä kokeilin kerran nikotiinilaastaria, mutta en huomannut lainkaan tehoa. Päätin kokeilla, pärjäisinkö pelkän ryhmän avulla, ja hakeuduin Helsingin Tupakkaklinikan kurssille. Ajattelin, että saan hankalina hetkinä tukea ryhmän jäsenistä.

Olen koko ikäni ollut terve, tai niin luulin. Kurssin alussa teimme keuhkojen tilavuutta mittaavan puhallustestin. Yllätyin huonosta puhallusvoimastani: keuhkoni olivat kunnoltaan ikäistäni 15 vuotta vanhemman keuhkot. Tulos motivoi entistäkin enemmän jättämään tupakan.

Näin pääsin eroon tupakasta

Ryhmämme kokoontui kerran kuukaudessa vuoden ajan. Alussa meitä oli mukana viisi henkilöä, mutta jollain tapaamisilla olin ainoa osallistuja yhdessä kurssin vetäjän kanssa.

Tapaamisissa kävimme läpi ja mietimme toimintatapoja tilanteisiin, joissa tupakanhimo uhkaa kasvaa sietämättömäksi. Jotkut osallistujat kertoivat retkahduksistaan, jolloin muut tukivat. Kurssilla ei tuomittu ketään eikä vaadittu ehdottomuutta.

Taidan olla aika ehdoton: onnistuin jättämään tupakan kerrasta.

En väitä, etteikö minun olisi joskus tehnyt mieli tupakkaa. Tupakanhimo pysyi kurissa, kun lisäsin liikuntaa. Liikunnasta oli apu myös kasvaneeseen makeanhimooni.

Tupakka oli vienyt näläntunteen, ja olin aiemmin syönyt väärin. Nyt sain tosissani miettiä, mitä söisin, etten lihoisi – ja minä lihoin. Vyötäröllä on vieläkin viisi ylimääräistä kiloa.

Tässä ja nyt

Keuhkoni toimivat entistä paremmin, samoin verenkiertoni. Enää varpaani ja sormeni eivät ole kylmät. Maku- ja hajuaistini ovat palanneet. Muistan lapsuudesta esimerkiksi meren tuoksun, ja nyt saan taas nauttia siitä.

Uskon, että lähelläni on entistä mukavampi olla, kun ihoni ei enää haise tupakalle. Vaimoni ei koskaan arvostellut polttamistani. Mutta kun lopetin sen, hän oli minusta ylpeä. Minä olen ylpeä aikuisista lapsistani, jotka eivät ole koskaan polttaneet.

Parasta tupakattomuudessa on vapaus ja riippumattomuus. En tarvitse enää savuketta sormiini. Tilalle on tullut energinen elämä: liikunta, matkustelu ja hauskat hetket ystävien kanssa. Seuraan jalkapalloa kotimaassa ja ulkomailla.

Säilytin vuosia kotonani kolmea savuketta pahan päivän varalta. Muutama kuukausi sitten annoin ne tupakoijalle. Minä en niitä enää tarvitse.”

Lue myös:

Sähkötupakka voi vaikeuttaa tupakoinnin lopettamista

Kotilääkäri: Lopeta tupakointi hypnoosin avulla