Nuori ja uupumus – näin voit vanhempana auttaa teinityttöä

Jaa artikkeliTilaa Seura
© Pekka Holmström
Uupumus uhkaa yhä useampaa lukiolaistyttöä. 
Miten vanhemmat voivat auttaa 
uupumisen ehkäisyssä?

Stressaantunut, uupunut ja kyyninen? Iässä, josta puhutaan runollisesti elämän keväänä.

Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan lukiolaistyttöjen uupumus on lisääntynyt voimakkaasti kahdessa vuodessa.Vuonna 2013 lukiolaistytöistä oli uupuneita 14 prosenttia. Tänä vuonna tehdyssä kyselyssä jo 18 prosenttia lukiolaistytöistä kertoi olevansa uupuneita. ”Se on tosi korkea luku. Esimerkiksi kiusaamista kokee lukiossa noin yksi prosentti oppilaista. Tämä lähes 20 prosenttia on niin kova luku, ettei sitä voi sivuuttaa”, sanoo psykologian professori Katariina Salmela-Aro. Kouluterveyskysely antaa jonkinlaisen maisemakuvan siitä, millaiset ovat teinityttöjen paineet. Salmela-Aron omassa tutkimuksessa on seurattu samaa oppilasjoukkoa aikuisuuteen saakka. Salmela-Aron mukaan koulu-uupumus ilmenee kolmella tavalla: väsymyksenä, kyynisyytenä ja riittämättömyytenä. Väsymys ei ole normaalia murrosikäisen väsymystä, vaan kouluasiat pyörivät nuoren mielessä jatkuvasti ja alkavat haitata elämää. Kyynisyys tarkoittaa negatiivista suhtautumista koulunkäyntiin, ja se vaivaa erityisesti poikia. Riittämättömyys taas on tavallista tytöille: he pelkäävät, etteivät tule selviämään koulutyöstä. Tulos on huolestuttava.

Miksi riittämättömyys vaivaa erityisesti tyttöjä? ”Sukupuoliero näkyy siten, että tytöt ottavat asiat enemmän itseensä ja ajattelevat olevansa huonoja. Pojat kääntävät syyn helpommin muualle, esimerkiksi koulujärjestelmään.”

Tytöillä on poikia enemmän paineita ulkonäön suhteen. Vaikuttaako tämä uupumiseen? ”Omaa identiteettiä rakennetaan 16-18 vuoden iässä. Riittämättömyyttä voi kokea myös suhtautumisessa itseensä. Jos on vaikea hyväksyä itseään, ulkonäkö on näkyvä, helppo kohde. Paha olo voi näkyä oman ulkonäön pohtimisen ja vertailun kautta.”

Miten uupumuksen voi tunnistaa? ”Jos nuori ei esimerkiksi enää lähde aamulla kouluun yhtä innokkaasti kuin ennen ja koulun jälkeen vatvoo kouluasioita niin paljon, että ne selvästi painavat mieltä iltaisin ja viikonloppuisin.”

Miten vanhemmat voivatehkäistä nuoren uupumista? ”Kun näkee oireita, niihin pitäisi puuttua ajoissa. Voisi esimerkiksi miettiä, ovatko nuoren päivät liian kiireisiä. Jos nuori on suorittaja ja menestyjä, jolle arvosanat ovat tärkeitä, hänen vapaa-aikansakin voi muuttua suorittamiseksi. Arki voi yksinkertaisesti olla liian täynnä. Silloin asioita pitäisi priorisoida. Vanhemmat voisivat miettiä nuoren kanssa yhdessä, mitä voisi jättää pois. Vanhempi voisi rohkaista nuorta tekemään valintoja ja asettamaan myös välitavoitteita. Nuori tarvitsisi positiivista palautetta pienistäkin asioista. Ylipäänsä kehuminen pienissäkin asioissa kannatta. Positiivinen palaute on aina paljon tärkeämpää kuin negatiivinen palaute, joka harvoin johtaa mihinkään.”

Mikä tässä ajassa vaikuttaa koulu-uupumuksen lisääntymiseen? ”Suomalainen yhteiskunta on juuri nyt varsin näköalaton, ja näyttäisi siltä, että negatiivinen aika alkaa näkyä nuorten elämässä. Kun yhteiskunnassa on vahva kielteinen lataus vallalla, vanhempien pitäisi tuoda elämään niitä toivon kipinöitä.”

Miten koulu-uupumus vaikuttaa myöhempään elämään?”Pitkittäistutkimusten perusteella pahoinvointi alkaa helposti heijastua muille elämänalueille. Koulu-uupumus ennustaa myöhempää masennusta, joka on Suomessa yleinen sairaus. Yksi tapa ennaltaehkäistä masennusta olisi hoitaa koulu-uupumusta.Nuorena tehdään keskeisiä ammattia koskevia valintoja. Jos uupuu esimerkiksi lukiovaiheessa, se voi heijastua tulevaan ammattiin ja sitä kautta koko elämään. Tavoitteita saatetaan laskea, vaikka kykyä olisi korkeammalle.”

© Pekka Holmström

Jennin tarina:

Ulkomaisessa huippuyliopistossa luonnontieteitä opiskeleva Jenni, 21, uupui lukiossa. Hän selvisi kursseja karsimalla.

”Peruskoulussa olin todella ujo ja herkkä, ja monet asiat aiheuttivat ahdistusta. Pelkäsin sosiaalisia tilanteita ja epäonnistumisia. Kävin juttelemassa koulukuraattorille viidennellä luokalla, koska olin vakuuttunut, etten ikinä pääsisi yläasteelle. Ajattelin, etten ollut tarpeeksi fiksu, vaikka koenumerot olivat hyviä.

Yläasteella koin hyvien arvosanojen tulevan helpolla. Sain siitä paljon itseluottamusta. Mutta samalla se toi toisenlaista painetta: jokaisesta kokeesta oli saatava ysi tai kymppi. Aloin jo yläasteella pohtia lääketieteelliseen hakemista, ja taisin jo seiskalla käydä läpi eri lukiovaihtoehtoja. Ajattelin, että jos en pääse huippulukioon, mahdollisuuteni päästä lääkikseen on menetetty. Jälkeenpäin se tuntuu aika hurjalta.

Lukiossa haalin itselleni kaikki mahdolliset kurssit, pitkä matematiikka, fysiikka ja kemia. Lisäksi luin pitkää saksaa, englantia ja espanjaa. En halunnut menettää mahdollisuuksia mihinkään.
Silloin asioita oli kyllä ihan liikaa, ja välillä olin tosi uupunut. Aloin keventää kurssilastia toisena vuonna. Se näkyi elämänlaadussa positiivisesti. Kevennys tapahtui kuitenkin vasta juteltuani psykologin kanssa. Koulussa ei koskaan ehdotettu kurssien vähentämistä. Vanhempani kehottivat keventämään jo aiemmin. Hävetti karsia kursseja, kun piti selitellä opettajille ja kavereille. Jotkut taisivat vitsailla typerästi, ja opettajat katsoivat vähän säälivästi. Lukiossa paineet tulivat ehdottomasti opettajilta, opinto-ohjaajalta ja koulun ilmapiiristä. Se oli mielestäni ihan liikaa 15-vuotiaalle lapselle. Opettajat eivät olleet ollenkaan kannustavia. Muistan heidän välillä sanoneen melko tyrmääviä kommentteja joillekin ystävilleni. Jos voisin nyt neuvoa 15-vuotiasta itseäni, kehottaisin häntä hakemaan ihan tavalliseen lukioon. Siellä pärjäisi varmasti ihan yhtä hyvin ja saisi elää vähän rennompaa elämää.

Lisäpaineita lukioaikana tuli sosiaalisesta elämästä. Minulla oli poikaystävä ja sosiaalisia rientoja. Lisäksi treenasin paljon salilla. Treenaaminen liittyi ulkonäköpaineisiin, jotka alkoivat lukioon tullessani. Olen aina ollut hoikka, mutta sain muutaman kommentin silloisilta poikaystäviltä. Ja tietysti media ja ystävien jutut saivat ajattelemaan, että pitää treenata enemmän.Koko lukioaika oli aikamoista suorittamista. Oli todella vaikea olla tyytyväinen mihinkään, kun kaikessa piti onnistua samanaikaisesti. Äiti oli varmaan huolestunut välillä. Vanhempani eivät ikinä suhtautuneet vaativasti koulunkäyntiin, he kannustivat ja antoivat tehdä omia valintoja. He myös koettivat selittää, ettei ole mikään kiire.

Yliopisto-opiskelu on sujunut melko mukavasti. Tietysti luettavaa on enemmän, mutta arvosanojen metsästys ei ole enää niin suuressa roolissa. Tulen valmistumaan unelma-ammattiini enkä voi enää ”mokata” mitään. Huomaan kuitenkin, että olen alkanut stressata erilaisista asioista kuin ennen, esimerkiksi iästä, terveydestä ja tulevaisuuden töistä ja kontaktien luomisesta.

Onneksi osaan nykyään myös irrottautua suorittamisesta, nostaa kytkintä. Matkat reppureissaajana ovat henkireikäni. Ostan lipun lämpimään ja pakkaan vanhan rinkkani. Kun lähden, en tarvitse paljon. Nyt olen lähdössä Kuala Lumpurin kautta Australiaan. Reissussa en suorita enkä stressaa. Nautin vain.

Haastateltavan nimi on muutettu.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X