Onko karkkipäivä hyvä käytäntö? Ravitsemusterapeutti vastaa

Terveellisien elämäntapojen noudattaminen on hyvästä, mutta liian tiukka ruokavalio voi lisätä henkistä pahoinvointia, sanoo laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jos karkkipäivää odottaa koko viikon, itse herkkupäivänä herkuttelu voi lähteä käsistä.

Terveellisien elämäntapojen noudattaminen on hyvästä, mutta liian tiukka ruokavalio voi lisätä henkistä pahoinvointia, sanoo laillistettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen.
Teksti:
Heini Kilpamäki

Herkuttelu lisää terveyttä.

Totta. Liika terveellisyys lähenee ortoreksiaa, joka nakertaa ehdottomuudessaan mielenterveyttä. Terveelliseen ruokavalioon kuuluu joustavuus, jossa terveellinen arkiruoka ja herkut vaihtelevat. On muistettava, että herkut kuuluvat ruokakulttuuriimme ja juhlahetkiin, ja siten niillä on mielenterveyttä edistävä vaikutus. On todettu, että jo pelkästään päätös lempisuklaan ostamisesta synnyttää aivoissamme mielihyvän kokemuksia.

Herkkupäivä viikossa sopii kaikille.

Tarua. Herkkupäivä kerran viikossa vähentää osalla ihmisistä sokerin maistamiskynnystä. Silloin mieltymys makeaan jonkin verran vähenee. Toisilla kuitenkin herkkujen rajoittaminen vain yhteen päivään tekee sen, että herkuista tulee kielletty hedelmä. Odotus kasvaa viikon aikana, ja itse herkkupäivänä herkuttelu lähtee käsistä. Tällöin ei saavuteta tavoiteltua kohtuutta syömisessä.

Salmiakki ei sovi herkkuhetkiin.

Tarua. Salmiakin sisältämän glykyrritsiinin on havaittu nostavan verenpainetta. Perusterveelle ihmiselle tästä ei ole kuitenkaan mitään terveyshaittaa, kun salmiakin syöminen pysyy kohtuudessa. THL julkaisi juuri tiedotteen, jossa se ei suosittele salmiakkia raskaana oleville naisille.

X