Puutiaisaivotulehdus leviää muuttolintujen mukana

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Punkki lehdellä.
Nils-Oker Blom keksi, että punkit levittävät puutiaisaivotulehdusta. © iStock
Nyt puheenaiheena oleva puutiaisaivotulehdusta aiheuttava virus löydettiin Ahvenanmaalta jo vuonna 1959.

Vuonna 1954 helsinkiläinen lääkäri Nils Oker-Blom vietti kesälomaansa Ahvenanmaalla, kun hän kuuli seudulla esiintyvästä kuumeisesta aivotulehduksesta.

Oker-Blom päätteli, että kuume voi olla punkkien puremasta tarttuva virustauti. Hän lähetti nuoren virologin Markus Brummerin kesällä 1959 kiertämään polkupyörällä Ahvenanmaata.

”Haastattelin sairastuneita ja lähetin lähistöltä keräämiäni puutiaisia virusopin laitokselle tutkittavaksi. Virus löytyi kahden viikon sisällä ja nimettiin suurimman viruskeskittymän Kumlingen mukaan”, Brummer kertoo.

Brummerin löytämä virus on yksi kolmesta TBE-viruksen tunnetusta alatyypistä. Nykyisin tiedetään, että virus leviää, kun sitä kantavat puutiaiset leviävät muuttolintujen mukana. Viruspesäkkeitä syntyy erityisesti paikkoihin, joihin muuttolinnut pysähtyvät lepäämään ennen vesistön ylitystä.

Mikä puutiaisaivotulehdus?

Puutiaisaivotulehduksen eli Kumlingen taudin aiheuttaa flaviviruksiin kuuluva TBE-virus, jota löytyy Ahvenanmaan ohella paikallisesti Turun saaristosta, Paraisilta, Lappeenrannasta, Kemistä, Simosta ja Kuopion seudulta.

Tartunnan saaneista 10–30 prosentille kehittyy oireita. Taudin vakavaoireisena sairastaneista noin kolmannekselle jää pitkäkestoisia keskushermosto-oireita.

Millainen tauti?

Kaksivaiheisen taudin ensimmäiset neljä päivää oireet muistuttavat flunssaa. Kuumeen ja sekavuuden ohella potilas voi kärsiä päänsärystä ja nivelkivuista. Tämän jälkeen oireet helpottavat. Noin parin viikon kuluttua iskee taudin toinen vaihe, sairaalahoitoa vaativa aivotulehdus, jonka oireita ovat korkea kuume, päänsärky ja niskan jäykkyys.

Lue myös:

Puutiaisaivokuume leviää – Asiantuntijat suosittelevat rokotusta TBE-virusta vastaan riskialueilla liikkuville

 

X