Reisiluu meni päreiksi – nyt Jaana Villanen kävelee halki Suomen

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Miikka Kiminki
Jaana halusi kävellä Suomen päästä päähän, vaikka hänen jalkansa on leikattu kolme kertaa.

Hetki oli epätodellinen.

Jaana Villanen seisoi Nuorgamissa Suomen valtakunnanrajalla ja katseli etelään. Oli toukokuun viimeinen aamupäivä, kylmä niin kuin koko kevät. Oikealla virtasi uljas Tenojoki, edessä oli autio, karu maantie.

Edessä oli myös lähes kaksi kuukautta kävelyä, aina Hankoon saakka.

Villanen halusi tehdä löytöretken sekä Suomeen että itseensä: tavata muita naisyrittäjiä, nähdä kotimaata ja testata omia rajojaan. Samalla hän tekisi hyvää muille. Villasen urakka oli liitetty osaksi Naisten Pankin Kävele naiselle ammatti -kampanjaa, jossa kerätään lahjoituksia kehitysmaiden naisten koulutukseen.

Kävely Nuorgamista Hankoon oli 51-vuotiaan Villasen vuosia vaalima haave, ja nyt kylmänä aamuna oli aika ottaa kirjaimellisesti ensimmäinen askel. Mutta hetki rajalla ei ollut epätodellinen vain siksi, että unelma oli käymässä toteen. Se oli toisaalta jännästi ihan tavallinen hetki, yksi elämässä.

Jaana Villanen laittoi tossun toisen eteen ja lähti.

Pohjanlahden rannikkoa myötäilevää reittiä pitkin Hankoon oli 1 500 kilometriä. Se merkitsi 56 päivän kävelyä, 25–30 kilometriä eli noin neljäkymmentätuhatta askelta päivässä.

Villanen on aina tykännyt kävellä, mutta nykyään hän ei edes voisi taittaa matkaa juosten.

Se on tarina, johon liittyy kengännauhat, Mannerheim ja Kiinan muuri.

Intuitio sanoi ei

Valtion Pukutehtaalla on kunniakas ja pitkä historia. Hämeenlinnassa pääpaikkaa pitävä tehdas valmisti virkamiesten ja armeijan univormuja 1920-luvulta saakka. Samalla se tarjosi työpaikan sadoille osaaville naisille.

Pukutehtaan tarina oli Jaana Villasen mielestä Suomen historiassa niin ainutkertainen, että kun tehdas lakkautettiin kymmenen vuotta sitten, Villanen (tuolloin Paavilainen) halusi säilyttää sen brändin.

Villasella oli yrittäjänä jo parinkymmenen vuoden kokemus. Hän oli vastikään perustanut Fin Brands -yhtiön, joka toimii suomalaisten pienyritysten kehittäjänä ja verkostoijana.

Fin Brands rekisteröi tuotemerkin Suomen Pukutehdas, ja Villanen lunasti tehtaan rippeet. Tekstiiliala oli hänelle vieras, mutta vielä alkuvuonna 2008 kaikki näytti hyvältä. Edellinen tilikausi näytti plussaa, ja tehdas oli saanut suuren tilauksen. Hämeenlinnassa oli määrä valmistaa myös puvustus Mannerheim-elokuvaan, jonka kuvaukset olivat alkamassa seuraavana vuonna.

Kankaat pukuja varten odottivat jo varastossa.

Villanen harkitsi tehtaan siirtämistä isompiin tiloihin. Vaikka laajentaminen vaikutti ihan järkevältä, ison askeleen ottaminen niin nopeasti arvelutti.

”Vaikka teen aina tarkkaan laskelmat, olen aina tehnyt päätöksiä intuition pohjalta.”

Kun päätös on intuitiivisesti oikea, se tuntuu tietynlaisena rauhana päätöksen ympärillä. Ja nyt intuitio sanoi ei.

Villanen olisi ehkä ehtinyt kuunnella itseään tarkemmin, ellei hänelle olisi sattunut vakava tapaturma omalla kotipihalla.

Puolitoistavuotias Jaana Villanen mummilan pihamaalla Raahessa 1967.

Nainen ja marsalkka nurin

Huhtikuisena iltapäivänä 2008 Jaana Villasella oli niin kiire pukutehtaaseen liittyvään palaveriin, että hän jätti maastokenkien nauhat solmimatta, työnsi ne vain kenkien sisään. Kovin pitkälle kotiovelta Villanen ei päässyt, kun toisen kengän nauhat tarttuivat toisen kengän hakasiin.

Yrittäjän kädet olivat tietenkin samaan aikaan täynnä tavaraa. Villanen mätkähti pahimmalla mahdollisella tavalla suorin vartaloin suoraan reisiluunsa päälle. Luu meni niin päreiksi, että sitä ihmettelivät leikkaavat lääkäritkin.

Ensimmäisessä leikkauksessa jalkaan laitettiin titaanilevy, joka poistettiin vuosia myöhemmin. Leikkauksen jälkeen Jaana Villanen ei voinut varata painoa jalalleen moneen kuukauteen.

”Siinä oli aikaa miettiä, millaista olisi, jos ei pääsisi enää koskaan kävelemään. Se oli hurja pala, joka muutti ajatusmaailmaa.”

Villanen lupasi itselleen, että heti toivuttuaan matkustaisi kävelemään Kiinan muurille. Sen hän myös teki jo saman vuoden lopulla.

Toipilaana ollessaan Villanen allekirjoitti pitkän vuokrasopimuksen, vaikka se tuntui edelleen sisimmässä väärältä. Ei mennyt montakaan kuukautta, kun tuli tieto Mannerheim-elokuvan kaatumisesta.

Aika rankka vuosi, nurin meni nainen ja marsalkka ja hyvä ettei tehdaskin, jolle Villanen yrittää edelleen löytää sopivaa toimintatapaa.

Mutta tapahtui sinä kaatumisten vuonna vielä jotain muutakin.

Väittelyä reisiluusta

Olipa kummallista, Jaana ajatteli. Kai hän nyt itse tiesi parhaiten, mitä omalle reidelle on tapahtunut!

Hänen eräässä tilaisuudessa tapaamansa mies oli nimittäin väittänyt, ettei reisiluu voi mennä Jaanan kuvailemalla tavalla poikki. Kai mies luuli tietävänsä jotain, biologian opettaja kun oli.

No, kuka miehiä tarvitsee, Jaana tuumi. Oma pitkä avioliitto oli päättynyt muutama vuosi aiemmin.

Päästyään leikkauksen jälkeen jaloilleen Jaana oli viettämässä iltaa ystävän kanssa. Hän ehti juuri julistaa, että itsellisen naisen rinnalla eläminen vaatii niin vahvaa miestä, että sellaista tuskin löytyy. Sitten hän meni käymään vessassa. Sillä aikaa pöytään istahti ystävän tuttava: se reisiluuväittelijä!

Pian Jaana sai huomata, että hänellä olikin miehen kanssa paljon yhteistä. He jakoivat samat, vahvat arvot.

Nyt Jaana ja Panu Villanen ovat olleet yhdessä yhdeksän vuotta, avioliitossakin lähes kolme. Mies on ollut kävelymatkallakin se tärkein tuki ja huoltojoukko.

”On valtavan hienoa, että ihan näin aikuisena on voinut tavata ihmisen, joka auttaa kasvamaan vielä aivan toiseen ulottuvuuteen.”

Jaana Villanen kaipaa vanhoja arvoja

Kävellessä maisema tarkentuu. Luonnon kauneus on yllättänyt Jaana Villasen yhä uudelleen matkalla halki Suomen.

Jaana ja Panu Villasella on yhteinen yritys nimeltä Prorigin, jossa saman katon alle mahtuvat bisnesvalmennus ja esimerkiksi taiteen tekeminen kierrätysmateriaaleista. Yhteinen nimittäjä on ympäristö- ja yhteiskuntavastuu: taloutta ei laiteta luonnon ja ihmisen edelle.

Se on Jaana Villasen mielestä tulevaisuuden menestysresepti – paluu entisaikaisiin hyveisiin, kuten toisista huolehtimiseen ja säästäväisyyteen.

”Tulevaisuuden menestyjä on omistautunut, hän on löytänyt oman juttunsa eikä hänen tarvitse päteä kaikessa. Kun ihminen tai yritys löytää oman vahvuutensa, on helpompi tehdä yhteistyötä ja antaa muillekin tilaa loistaa.”

Arvokysymysten ohella Jaana Villanen pohtii työkseen niitä pienyrittäjän arkisia ongelmia, joita hän käsitteli kymmenien naisyrittäjien kanssa läpi Suomen kulkiessaan, niin kasvotusten kuin puhelimessa.

”Tarvittaisiin matalan kynnyksen auttava linja yrittäjille. Kynnys pyytää apua on valitettavan usein korkealla.”

Villanen lupasi antaa kävelynsä aikana sata ilmaista puolen tunnin puhelinkonsultaatiota. Poriin mennessä tilaisuuden oli hyödyntänyt jo 80 naisyrittäjää.

”Naisissa on hirveästi potentiaalia. Mutta ongelmana on usein se, että naiset innostuvat rönsyilemään ja yrittävät tehdä yrityksessä liian monta asiaa kerralla.”

Villanen on itse opiskellut merkonomi- ja yrittäjätutkinnon lisäksi tuotekehitystä sekä yliopistossa kasvatustieteitä ja myöhemmin hallintotieteitä ja juridiikkaa. Hän on myös kirjoittanut pari kirjaa kaiken yrittämisen ohessa.

Eikö se ole hiukan ristiriitaista, jos hän kerran neuvoo naisyrittäjiä karsimaan tekemisiään? Onhan rönsyily tuonut menestystä hänellekin.

”No ei kaikki olekaan minulta onnistunut”, Villanen nauraa. ”Toisaalta olen aina yrittänyt tehdä yhden asian kerrallaan.”

Ajatus tuli Sipilältä

Idean kävelyynsä Jaana Villanen sai pääministeri Juha Sipilän tempauksesta. Neljä vuotta sitten Sipilä pyöräili Oulusta Helsinkiin.

”Mä ajattelin, että eihän tuossa nyt mitään, kun sai sähköpyörääkin käyttää”, Villanen vinoilee lempeästi.

Suomen läpi käveleminen olisi kova urakka kenelle tahansa, saati Villasen jalalla viisikymppisenä. Kolmesti leikattu jalka ei kestä juoksemista tai edes tanssia.

Villanen kuitenkin uskoo, että kaikissa meissä on voimia paljon enemmän kuin itse uskomme.

”Liaan helposti luomme itsellemme rajan ja ajattelemme, ettemme pysty enempään.”

Tietysti Villanen suunnitteli kävelynsä tarkasti ja harjoitteli läpi talven. Reitti piirrettiin karttaan rannikon kautta, koska Villanen halusi sen varrelle synnyinkaupunkinsa Raahen.

Heinäkuun puolivälissä Villanen oli päässyt Poriin. Askelmittarissa oli melkein kaksi miljoonaa askelta.

”Ehkä joku kysyy, mitä hyötyä tuostakin on. Ajattelemme helposti, että pitää tehdä suuria asioita. Mutta aina kun pystyy vaikka yhtäkin ihmistä auttamaan, sillä on merkitystä.”

Villasen on määrä saapua perille Hankoon tiistaina 25. heinäkuuta.

Lue myös:

Elina Hutton kyllästyi hyssyttelyyn ja sanoo sen suoraan: syöpään sairastuminen vituttaa!

 

X