Olut sisältää muiden viljatuotteiden lailla elimistölle hyvää tekeviä ainesosia

(Päivitetty: )
Teksti:
Seura

Ruis ja ohra sisältävät lukuisia terveysvaikutteisia yhdisteitä, osoitti Luonnonvarakeskuksessa työskentelevä filosofian maisteri Juha-Matti Pihlava Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa.

Pihlava tutki viljojen sisältämien terveysvaikutteisten tekijöiden määriä rukiin, kauran, ohran ja vehnän jyvissä sekä niistä valmistetuissa tuotteissa, kuten hiutaleissa, leivissä ja oluissa.

Oluessa yllättävän paljon hyvää

Koska olut sisältää muiden viljatuotteiden lailla elimistölle hyvää tekeviä ainesosia, ei kannattane potea huonoa omatuntoa, jos saunoaoluita on kesän aikana tullut nautittua. Ohran ja ohramallasoluiden hordatiinien kemiallinen monimuotoisuus on nimittäin paljon suurempi mitä aikaisemmin on tiedetty.

Pihlava määritti hordatiinien pitoisuuksia yli 200 oluesta. Hänen mukaansa niiden määrä oluissa on verrannollinen alkoholipitoisuuteen. Ne myös todennäköisesti vaikuttavat oluen makuun, sillä ne ovat kitkerän makuisia.

Hordatiini on oluen oma ”puolustuskemikaali”. Sen on osoitettu vaikuttavan suoliston sileisiin lihaksiin niin, että suoli tyhjenee tehokkaammin.

Lisäksi Pihlava löysi vehnä- ja ruisoluista bentsoksatsinoideja, joiden uskotaan vaikuttavan tiettyjä syöpätyyppejä vastaan.

”Mielenkiintoista on, että useat näistä tutkituista kasvien toissisjaisista aineenvaihduntatuotteista eli sekundaarimetaboliiteista toimivat viljoissa puolustusyhdisteinä kasvitauteja tai tuholaisia vastaan. Ja samat yhdisteet ovat ravinnossamme hyödyllisiä, niillä voi muun muassa olla hapettumisreaktioita hillitseviä, tulehduksia tai syöpää ehkäiseviä ominaisuuksia”, Pihlava toteaa.

Mielenkiintoista on, että bentsoksatsinoidien määrä voi olla merkittävä myös alkoholittomissa tai matala-alkoholisissa vehnäoluissa.

”Yhdisteiden pitoisuuksien vaihtelu oli kuitenkin hyvin suuri eri oluiden välillä, joten kaipaamme lisätutkimuksia tietääksemme, miten vehnä- ja ruismaltaan bentsoksatsinoidit saataisiin parhaiten siirrettyä olueeseen”, Pihlava kertoo.

Ruisleipä osoittautui hyväksi bentsoksatsinoidien lähteeksi. © Jorma Marstio/Kuvaryhmä/SKOY

Terveysvaikutteinen ruis

Jos olut ei maistu, ei hätää. Pihlava mukaan vehnä- ja ruisoluiden lisäksi hyviksi bentsoksatsinoidien lähteiksi osoittautuivat myös muun muassa ruisleivät, ruisnäkkileivät, luomumämmi sekä erikoisesti ruismallasjauho. Rukiista ja ruistuotteista löydettiin myös laaja kirjo erilaisia flavonoideja, vaikkakin niiden pitoisuudet olivat marjoihin, hedelmiin ja vihanneksiin verrattuna alhaisia.

”Koska näitä bioaktiivisia yhdisteitä havaittiin myös ruisnäkkileivistä, tuoreleivistä, maltaista sekä mämmistä, voidaan päätellä kyseisten yhdisteiden ainakin osin kestävän suhteellisen kovia ruuanvalmistusolosuhteita”, Pihlava kertoo.

Lue myös:

Olut on parempaa pullosta kuin tölkistä! Makuasia, mutta lasin loru loppuu pian

 

X