Lisää lapsenlapsia?

Moni nuori nainen voi kokea omien vanhempiensa ja tuttavien kyselyt lasten hankkimisesta painostavina.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuva: Colourbox

Moni nuori nainen voi kokea omien vanhempiensa ja tuttavien kyselyt lasten hankkimisesta painostavina.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Kuinka usein tulee vastaanne nuori nainen, joka kertoo äidin painostavan tekemään lisää lapsenlapsia?

Vastaus

Moni mummoikään tullut nainen odottaa kiihkeästi näkevänsä lapsenlapsia. Heille omat lastenlapset merkitsevät suurta iloa elämässä oman vanhemmuuden ja aktiivin työuran jälkeen. Moni kertoo voivansa nauttia lapsista aivan eri tavoin kuin nuorena omien lastensa kanssa. Rakastavat isovanhemmat ovat toki lapsillekin suuri lahja. Äidin halu nähdä lapsenlapsia on tavallaan itsekästä ja voi tuntua nuoremmasta sukupolvesta painostavalta. Lapsia ei tietenkään hankita mummoa varten vaan omaan perheeseen iloksi ja jatkuvuuden turvaamiseksi.

Uskon, että moni nuori nainen kokee omien vanhempiensa ja tuttavien kyselyt lasten hankkimisesta painostavina. Tämä on erityisen vaikeaa silloin, kun lasten saamisessa on vaikeuksia tai itse ei ole ajatellut hankkia lapsia, ainakaan vielä. Paras tapa vastata noihin kysymyksiin on kertoa ymmärtävänsä heidän ajatuksensa, mutta kertoa samalla kohteliaasti, että lasten hankkiminen on tämän perheen oma asia. Muut eivät voi siihen vaikuttaa. Aikuisen naisen ei tarvitse muissakaan asioissa miellyttää äitiään, puhumattakaan niin suuresta asiasta kuin lasten hankkiminen.

Seura 11/2012

X