(Päivitetty: )
Teksti:
seura.admin

Vähäsuolaisempi arki maistuu paremmalta ja vivahteikkaammalta. Tee sinäkin suolaremontti ja rakastu raikkaampiin makuihin. Näin pääset alkuun.

Lisää yrttejä, niin kyllä se siitä. Totut nopeasti!

Moni on ryhtynyt vähentämään suolaa nämä pirteät neuvot mielessään. Useimmiten käy kuitenkin niin, että persiljatupsuilla ja mineraalisuolalla höystetty pöperö löytää tiensä nopeasti biojäteastiaan.

Miksi suolan vähentäminen on niin vaikeaa? Siitä yksinkertaisesta syystä, että suolaton ruoka ei maistu hyvältä, yrttisilpulla eikä ilman. Jos on tottunut käyttämään runsaasti suolaa, ruuan saa maistumaan hyvältä – suolalla.

Toisaalta makuaisti on joustavin aistimme. Se on nopeasti muovautuva, kaiken aikaa uutta oppiva. Vähempään suolaan paitsi tottuu, myös ihastuu, eikä se ole edes vaikeaa.

Suolaremontti on kuin terveellisempään ja rikkaampaan makumaailmaan johtava ovi, jonka kuka tahansa voi halutessaan avata, vaikka kuinka rakastaisi meetvurstia tai graavilohta.

Yleensä suolaremontti aloitetaan lämpimästä ruuasta. Se on virhe. Silloin suolan vähyyden huomaa helpoimmin, ja yritys lopahtaa ennen kuin se ehtii edes alkaa.

Sitä paitsi suomalaisten suurin yksittäinen suolasudenkuoppa ei edes ole lämmin ruoka. Se on leipä lisukkeineen.

Tee edes tämä!

Jos syöt päivässä viisi palaa leipää juustoineen ja leikkeleineen, kaiken muun ruuan pitäisi olla täysin suolatonta, jotta pysyisit suosituksissa. Tässä piilee suuri mahdollisuus: jos olet leipäkierteessä ja katkaiset sen, voit helposti kutistaa suolansaantisi jopa puoleen.

Ala suosia aamupalalla leivän sijaan puuroa. Et saa luultavasti ikinä tungettua aamupuuroosi niin paljon suolaa, että se päihittäisi meetvurstivoileivän.

Älä lopeta leivän syömistä kokonaan, mutta tutki tuoteselosteita. Oletko huomannut, että etenkin paistopisteissä monien leipien kyljessä lukee runsassuolainen? Sydänliitto suosittelee leipää, jonka suolapitoisuus on enintään 0,7 %. Tarjolla on myös täysin suolatonta ruisleipää, joka maistuu suolan sijaan ihanasti rukiille.

Päällysteistä suola vähenee helposti. Suosi vähäsuolaista levitettä ja kasaa leivälle keitettyä kananmunaa ilman suolaa, kotijuustoa, hummusta, kasviksia tai vaikka itse maustamaasi paahtopaistia. Omenakin maistuu leivän päällä.

Kokkaa kotona!

Pääruokien suolanvähennyksessä kaikkein tärkeintä on valmistaa ruoka itse. Einekset ovat järjestään suolaisempia kuin kotona tehty ruoka.

Työpäivinäkin oma evästermos voi olla viisaampi ratkaisu, sillä ravintoloissa ja työpaikkaruokaloissa suolaa käytetään usein avokätisemmin.

Mitä tuoreemmista ja luonnollisemmista raaka-aineista kokkaat, sitä vähemmän suolaa ja sitä parempaa ruokaa. Valitse marinoimattomia lihoja ja aina ennemmin pihvi kuin makkara. Tee lihapullat, kalapuikot ja pinaattiletut itse – ne maistuvatkin sata kertaa paremmille.

Lisää jotakin!

Ruokaa laittaessasi voit edelleen käyttää suolaa normaalisti, liioittelematta mutta riittävästi. Mauton ruoka on tehokkain tapa pilata hyvin alkanut suolaremontti. Kiinnitä sen sijaan huomiota annoksen kokoamiseen.

Ota lautaselle normaalia enemmän ruokia, jotka ovat luonnostaan vähäsuolaisia. Raasteet, salaatit ja kypsennetyt kasvikset ovat hyvä vaihtoehto. Tai ehkä sinun lautasellasi viihtyvät paremmin hedelmälohkot, pähkinät, juurespalat, avokado tai uunibataatti?

Lisäämistä voit harjoitella myös ruokaa laittaessasi. Lisää ruokaan reilulla kädellä jotakin suolatonta, joka antaa makua: juuressosetta, sipulisilppua, tomaattimurskaa, keitettyjä papuja, pakastekasviksia – mistä sitten pidätkin. Tällainen pieni lisäys laimentaa ruuan suolaprosenttia, mutta et huomaa sitä maussa.

Vähitellen voit opetella leikittelemään erilaisilla makua tuovilla elementeillä: sitruunalla, chilillä, basilikalla, etikoilla, kookosmaidolla, inkiväärillä…

Innostu makuretkistä

Varsinaista suolavähennystä kannattaa kokeilla vasta viimeisenä. Keitä perunat, pasta tai riisi ilman suolaa ja kokeile, riittääkö kastikkeen suola mausteeksi. Lisää pastaan tai riisiin pähkinärouhetta tai paahdettuja pinjansiemeniä ja kokeile, mitä tällainen suutuntuman muutos tekee suolantarpeellesi.

Jätä suola pois kypsennetyistä kasviksista ja mausta ne oliiviöljyllä ja sitruunamehulla. Vähennä kuitenkin aina pääruuasta suolaa maltilla ja keskity ennen kaikkea siihen, että totutat kieltä havaitsemaan suolan lisäksi muitakin makuja.

Yksi loistava konsti on suolan ”ulkoistaminen”. Tee ruoka ilman suolaa ja ripottele sen päälle fetamuruja: maistat ruuan oman maun ja fetan suolaisuuden. Huomaatko, miten paljon maailmassa on suolan litistämiä makuvivahteita?

Anna ajan kulua

Viime kädessä sillä, mitä suolaa ruokaan ripottelet, ei ole paljonkaan merkitystä. Jopa vainotut aamiaismurot, ketsuppi ja suolatikut ovat pieni murhe. Suolakoukku johtuu siitä, että makuaisti on tottunut suolaiseen, ja silloin suola ujuttautuu pieninä puroina kaikkeen, mitä syöt. Lisäät suolaa tomaatin päälle ja salaattiin, koska pidät sen mausta.

Jotta tästä noidankehästä päästäisiin ulos, on ensin autettava makuaistia virittäytymään myös ruuan hienovaraisempiin vivahteisiin. Jos tässä onnistuu, ihme alkaa tapahtua itsestään.

Yhtäkkiä purkkitonnikala maistuu epämiellyttävän suolaiselta. Huomaat kuutioivasi salaattiin leipäjuustoa fetan sijaan. Kinkkuleikkeleestä on tullut pöyristyttävän suolaista, samoin grillimakkarasta ja kaupan kaalikääryleistä. Luulit rakastavasi oliiveja, mutta jostakin syystä ne jäävät yhä useammin pyörimään lautaselle. Ostat perjantain kunniaksi perunalastuja, mutta kieli menee kipeäksi.

Kaikki tämä tuntuu taikuudelta – ethän ole juuri edes yrittänyt vältellä suolaa.

4 syytä vähentää

Maku. Maltillisemmin suolattu ruoka on parempaa. Kun suu tottuu rikkaampaan makumaailmaan, nautit ruuasta enemmän.

Laatu. Kun vähennät suolaa, ruuan laatu paranee siinä sivussa. Suola on usein piilossa halvoissa, pitkälle prosessoiduissa ja vähän ravintoaineita sisältävissä ruuissa.

Peilikuva. Kun suola ei enää kerää nestettä kudoksiin, turvotukset vähenevät. Saatat iloksesi huomata näyttäväsi virkeämmältä ja pikkuisen hoikemmaltakin.

Terveys. Suolaa vähentämällä vähennät ainakin sydän- ja verisuonitautien, halvausten, osteoporoosin ja vatsasyövän riskiä.

Makuaistia kunnioittaen

  • Suola, olipa se mitä suolaa tahansa, on elimistölle tarpeeton mauste, jonka sisältämät häviävän pienet mineraalimäärät saa helposti muista ruuista.
  • Suolan vähentäminen on terveellistä verisuonille, sydämelle, munuaisille ja aivoille. Mahalaukun syövän riskiäkin se pienentäisi. Kuvittele, miltä tuntuisi heittää hyvästit verenpainelääkkeille?
  • Kun ruokavaliosta vähennetään suolaa, niin tilalle tulee jotain uutta. Suolaa korvaavat mausteet, chilit ja yrtit sisältävät elimistöä suojaavia tehoaineita, joiden lukuisat terveyshyödyt ovat vasta vähitellen paljastumassa.
  • Syömme suolaa reilusti yli suositusten. 
Maltillisempaa suolan käyttöä suositellaan 
tällä hetkellä kaikille suomalaisille.
  • Voiko suolan vähentämisestä olla haittaa? Kyllä voi, esimerkiksi jos olet sydänpotilas ja lopetat yhtäkkiä suolankäytön kuin seinään. Tavoitteena on vain keskitie – ei totaalikieltäytyminen.
  • Fiksumpi suolaremontti tehdään makuaistia kunnioittaen, uusia makuja lisäämällä ja suolaa vähentämällä.

Teksti: Nina Sarell
Kuva: Colourbox

Kotilääkäri 9/2015.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X