Tiesithän, että suun terveys lisää hyvinvointiasi? Näin hammaslääkäri vastaa 12 kysymykseen hampaiden hoidosta

Miksi reikiä syntyy, vaikka hampaita harjaisi aamuin illoin? Miten hampaiden lohkeamisen voi estää? Kysyimme kiperiä kysymyksiä hammaslääkäri Karri Åbergilta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Miksi reikiä syntyy, vaikka hampaita harjaisi aamuin illoin? Miten hampaiden lohkeamisen voi estää? Kysyimme kiperiä kysymyksiä hammaslääkäri Karri Åbergilta.
(Päivitetty: )
Teksti: Tiina Laaninen

1. Miten hampaissani voi olla reikiä, vaikka niitä ei särje?

Reikiintyminen ei aina aiheuta oireita. Lisäksi iän myötä hampaiden tunteva osa pienenee, jolloin hampaiden tuntoaistit eivät ole yhtä herkät kuin aiemmin.

On yleistä, että akuuttia vaivaa hoidettaessa varsinkin ikääntyneiden suusta löytyy samalla muutakin hoidettavaa.

2. Harjaan hampaitani aamuin illoin. Kuinka suuhuni on yhtäkkiä voinut tulla useampi reikä?

Sylki on suun tärkein puolustusmekanismi reikiä vastaan. Monella syljeneritys kuitenkin vähenee viimeistään kuusissakymmenissä, jolloin syljen suuta huuhtova ja puhdistava vaikutus vähenee. Tällöin suuhun jää entistä helpommin epäpuhtauksia, mikä voi näkyä radikaalinakin reikiintymisenä.

Ikääntymisen lisäksi syljen määrää suussa vähentävät muun muassa verenpaine- ja psyykelääkkeet. Syljen vähentymisen myötä suu muuttuu myös happamammaksi, jolloin sinne kertyy aiempaa helpommin plakkia. Myös hampaiden eroosio kiihtyy.

3. Mistä hampaani lohkeaminen johtuu?

Syitä voi olla monia. Iän myötä hampaat haurastuvat ja voivat lohkeilla aiempaa herkemmin. Voi myös olla, että viime vuosikymmeninä yleinen amalgaamipaikka alkaa tulla tiensä päähän. Paikka alkaa tällöin antaa vähitellen periksi ja rasittaa ihmisen omaa hammasta. Välttämättä paikka ei kuitenkaan lähde pois, vaan aiheuttaa paikan viereen lohkeaman hampaaseen. Tällöin yleensä lohkeaman hoitamisen lisäksi vanha paikka vaihdetaan uuteen.

4. Voisiko lohkeamisvaarassa olevan hampaan hoitaa ennalta?

Voi. Kun asiakas käy säännöllisesti hammaslääkärissä, amalgaamipaikkojen kulumista pystytään usein ennakoimaan ja vanha paikka vaihtamaan uuteen jo ennen lohkeamisia.

Hammaslääkäri hoitaa lohkeaman aina yksilöllisesti: toisinaan riittää perinteinen paikkaus, mutta jos lohkeama on kovin iso, on järkevää korjata hammas kestävällä keraamisella paikalla. Huonoimmassa tilanteessa hammas joudutaan poistamaan ja on harkittava sen korvaamista implantilla.

5. Pitäisikö minun hankkia sähköhammasharja?

Hammaslääkärit suosittelevat sähköhammasharjaa nykyään kaikenikäisille, jo lapsillekin. Tutkimusten mukaan käsi- ja sähköhammasharjalla hampaat saa kuitenkin yhtä puhtaiksi, mutta käsiharjan käyttö edellyttää paljon enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä, ja myös harjaustekniikan on oltava hyvä.

Hampaat on hyvä pestä aamuin illoin. Tämän lisäksi hammasvälit kaipaavat putsausta. Hammaslanka sopii usein työikäisille, mutta ikääntyessä hammasvälit voivat vetäytyä ja silloin kannattaa kokeilla esimerkiksi hammasväliharjaa.

6. Mitä jos hampaani reikiintyvät niin, että en pärjää enää omilla hampaillani?

Tätä ei kannata pelätä. Lähes jokaisen ihmisen hampaita joudutaan paikkaamaan elämän varrella. Oleellisinta on hoitaa hampaitaan ja käydä säännöllisesti hammaslääkärissä.

Hammashoidon lähtökohtana on nykyään korjata ja hoitaa asiakkaan omia hampaita mahdollisimman pitkään. Ihmiset myös keskimääräisesti hoitavat hampaitaan hyvin. Tämän ansiosta valtaosa ihmisistä pärjää nykyään koko elämänsä omilla hampaillaan. Toisaalta myös hammashoito on kehittynyt. Entistä isompia vaurioita pystytään korjaamaan jopa kertakäynnillä.

7. Mistä suuni paha haju johtuu?

Suussa olevista bakteereista, jotka muodostavat rikkiyhdisteitä. Joillakin ihmisillä bakteereita muodostuu luonnostaan toista helpommin, mutta keskeistä on huolehtia suun puhtaudesta. Myös suun kuivuus aiheuttaa pahaa hajua.

Pahaa hajua voi ehkäistä juomalla riittävästi vettä – mieluusti ainakin pari litraa päivässä. Myös veden purskuttelu voi auttaa. Jos käyttää veden sijasta suuvettä, on tärkeää, ettei siinä ole aineosana suuta entisestään kuivattavaa alkoholia.

Alkoholia ja tupakkaa kannattaa välttää, samoin sokeripitoisia välipaloja. Ksylitolipastillit ruoan jälkeen ovat hyvä tapa aikuisellakin, sillä ne stimuloivat syljen eritystä. Mikäli leukanivelissä on kulumaa, kannattaa purkan sijasta valita ksylitolipastilli.

8. Mitä suun kuivumiselle voi tehdä?

Tätäkin vaivaa helpottaa riittävä veden juominen. Mikäli suu tuntuu erityisen kuivalta öisin, voi suun limakalvoille sivellä esimerkiksi sormella yöksi ruokaöljyä. Jos maku tuntuu epämiellyttävältä, voi maustaa ruokaöljyä piparminttuöljyllä. Mikäli tunne on voimakas tai kärsii myös muita oireista, kannattaa asia tutkituttaa lääkärillä, sillä toisinaan, joskin melko harvoin, suun kuivuminen voi kertoa myös esimerkiksi reumasta.

9. Kärsin nuorempana toisinaan aftoista. Voiko niitä tulla suuhuni vielä?

Aftat eli suun limakalvojen haavaumat ovat tyypillisesti nuorten vaiva, josta pääsee eroon viimeistään keski-iässä. Aftojen tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta ilmeisesti esimerkiksi stressi ja tietyt hammastahnojen ainesosat voivat altistaa niille.

10. Auttaisiko valkaiseva hammastahna hampaitteni värjäymiin?

Värjäymiä tulee helposti hampaisiin esimerkiksi kahvista ja teestä. Paras ehkäisykeino tähänkin vaivaan on hammaspesu aamuin illoin, jolloin epäpuhtaudet saa poistettua suusta tuoreeltaan. Ruokakaupassa myytävien valkaisevien hammastahnojen teho sen sijaan on yleensä marginaalinen. Varsinkin aiemmin osa tuotteista kulutti hampaiden pintaa, joka johti ojasta allikkoon.

Jos valkaisevaa hammastahnaa haluaa kokeilla, se on hyvä hankkia apteekista. Apteekissa myydään esimerkiksi tahnaa, jossa valkaisevana aineosana on turvallinen papaijaentsyymi. Suuhygienisti poistaa hampaiden värjäymiä yleensä samalla kuin hammaskiveä.

11. Kuinka usein hammaslääkärissä kannattaa käydä?

Jos mitään oireita ei ole, vuosi on yleensä hyvä väli. Lääkäriin kannattaa hakeutua kuitenkin heti, jos hammas lohkeaa, suussa on särkyä tai muita oireita. Ikääntyessä tämä on entistäkin tärkeämpää, sillä vähentyneen syljen tuotannon takia reiät kehittyvät aiempaa nopeammin – jopa kuukaudessa tai parissa.

12. Kuinka paljon suun terveys vaikuttaa yleisvointiini?

Tutkimukset osoittavat, että suun hyvinvointi on erittäin tärkeä asia ihmisen koko hyvinvoinnille. Hoitamattomat suun tulehdukset ovat merkittävä riski muun muassa sydän- ja aivoinfarkteille, reumalla ja diabetekselle. Suun vaivoille on tyypillistä, että ne ovat usein pitkään oireettomia ja piileviä. Hammaslääkärikäyntiä ei siis kannata jättää väliin sillä verukkeella, että vaivoja ei ole.

Asiantuntijana hammaslääkäri Karri Åberg Pihlajalinnasta. Lähteenä myös hammaslaakariliitto.fi

Juttu on julkasitu Vivassa 10/2017.

Pidä hampaat kunnossa

Pese hampaat aamuin illoin. Sähköhammasharjalla helpotat työtä merkittävästi.

Käytä pestessä hammastahnaa. Tavallinen hammastahna riittää hyvin, mutta jos haluat käyttää valkaisevaa, se kannattaa hankkia apteekista.

Muista myös hammasvälit, ja kokeile eri tapoja: yhdelle sopii hammaslanka, toisella hampaidenväliharja.

Juo vettä vähintään pari litraa päivässä, jotta elimistön kosteustasapaino säilyy hyvänä. Tämä ehkäisee muun muassa suun kuivumisen tunnetta.

Muista ruokarytmi. Vältä makeita välipaloja sekä alkoholia ja tupakkaa.

Ota tavaksi syödä ksylitolipastilli ruokailun jälkeen.

Käy vuosittain hammaslääkärissä. Silloinkin, vaikkei oireita olisi.

Kysy rohkeasti apua hampaiden hoitoon suuhygienistiltä tai omalta hammaslääkäriltä.

X