Syövästä toipuva Arja Koriseva: ”Ajattelin toipumisen työkseni”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti: Sanna Puhto

Viime syksynä Arja Koriseva sai rintasyöpädiagnoosin. Kulunut vuosi on tehnyt kiitolliseksi ja nöyräksi. Yksi tärkeä oivalluskin on tullut.

FG_999_305-1

Arja Koriseva pystyy sanomaan tarkasti sen hetken, jolloin hänen elämänsä muuttui.

Se tapahtui vuosi sitten syyskuisena perjantai-iltana kello kuusi, juuri sillä hetkellä, kun hän oli ravintola Rukahovissa tilaamassa poronkäristystä.

Hänen puhelimensa soi.

Puhelun jälkeen käristys jäi tilaamatta. Syöminen unohtui. Nälkä unohtui. Mielen täytti se, mitä hän kuuli puhelimessa.

Soittaja oli lääkäri: Arjalta oli löydetty rintasyöpä.

Sanat tuntuivat maailmanlopulta. Arjalta oli vain pari päivää aiemmin otettu koepala kipeästä kyhmystä rinnassa, ja lääkärin piti soittaa vasta viikon päästä.

”Olin suojellut itseäni ajattelemalla, että koska syöpäpatti ei ole yleensä kipeä, tämä ei ole syöpää. Olin sitä paitsi muutama kuukausi aiemmin saanut viisikymppisten mammografiaseulonnassa puhtaat paperit.”

Arja olisi toivonut olevansa perheensä kanssa tällaisen puhelun tullessa. Nyt hän oli 600 kilometrin päässä kotoa, nousemassa esiintymislavalle – myös seuraavana päivänä .

Arja soitti huonot uutiset heti miehelleen Pekka Karmalalle. Myös pari ystävää ja oma orkesteri saivat heti kuulla uutisen.

Sitten hän keskittyi psyykkaamaan itseään illan keikkaan. Siinä auttoi kaksi havaintoa:

”En voi tehdä asialle nyt mitään. En edes tunne itseäni sairaaksi.”

Orkesterin kanssa oli sovittu, että soitto ei taukoaisi, vaikka Arjan pitäisi kesken kaiken poistua hetkeksi kokoamaan itseään. Tuttu artistin rooli auttoi kuitenkin heittäytymään esiintymistilanteeseen ja sysäämään syövän mielestä keikan ajaksi.

Uutisen saapumisesta ei kulunut kuin vähän yli viikko, kun hänet jo leikattiin.

Tätäkö se tiesi

Sitä ennen Arja ja Pekka kertoivat sairastumisesta lapsilleen.

”En halunnut sanoa sitä lapsille heti, koska olin itse epätietoinen. Kertominen oli mahdollista vasta sitten kun pystyin sisäistämään saamani tiedon.”

Jokainen lapsi oli vähän eri tilanteessa vastaanottaessaan uutisen. Esikoinen Patrik oli jo muuttanut omilleen, keskimmäinen Karla oli murrosikäinen ja kuopus Verna vasta pikkukoululainen.

”Kerroimme heille rehellisesti tilanteesta, mutta en puhunut syövästä vaan pahanlaatuisesta kasvaimesta. Sana syöpä kuulostaa minun korvissani siltä, että se on kaikkialla. Kasvain kuvaa paremmin sitä, mistä on kyse: on sairastunutta solukkoa, joka leikataan pois.”

Leikkausta odotellessa Arjan mieleen alkoi pulpahdella synkkiä ja fatalistisia ajatuksia.

Pari päivää ennen lääkärin puhelua Arja oli saanut valmiiksi urastaan kertovan kirjan Kuningatar Arja – Ammattina artisti.

”Olin raivannut sen tekemiselle aikaa, vaikka en ensin aikonut. Pitikö se saada valmiiksi ennen tätä?”

Sekin häiritsi, että kirjan viimeisellä sivulla Arja kirjoitti kääntävänsä elämässään uuden lehden.

”Tätäkö se sitten tarkoittikin?”

Aluksi raastoi myös ajatus epäreiluudesta.

”Miksi juuri minä,” Arja itki parhaille ystävilleen.

Hyvin pian ajatus kuitenkin kääntyi.

”Oli todennäköistä, että joku meidän laajasta ystävätärjoukostamme sairastuisi tähän. Miksi en siis minä?” Hän ajatteli, että oli kuitenkin saanut olla tähän mennessä terve. Hän tiesi olevansa hyvässä kunnossa kestämään tulevat hoidot.

Ylipäätään se auttoi, että hoidot alkoivat pian. Tuli jotain konkreettista ajateltavaa kuolemanpelon sijaan.

”Leikkausta en pelännyt, sillä tiesin ole-vani hyvissä käsissä.”

Alitajunnan työ

Leikkauksesta tuli kuitenkin aiottua laajempi, sillä operaation aikana myös parista imusolmukkeesta löytyi syöpää. Siksi kaikki imusolmukkeet poistettiin samalla.

Leikkauksesta toipumisen jälkeen oli vuorossa muutaman kuukauden mittainen jakso, jonka aikana Arja sai sytostaatteja.

Monet rintasyöpäpotilaat jatkavat työssäkäyntiä kemoterapian aikana. Arja päätyi lääkäreitä kuunneltuaan pitämään sairauslomaa, koska oli vaikea ennustaa, miten hän reagoisi hoitoihin. Olisi ollut ikävää joutua peruuttamaan keikkoja viime hetkessä. Hoitojakso osui myös pahimpaan influenssakauteen, eikä Arja halunnut tartuntariskiä. Se on suuri hänen työssään ihmisten parissa.

”Ajattelin toipumista päätyönäni. Annoin itselleni luvan tehdä kaikkea, mistä nautin.”

Ohjenuoraksi Arja otti viisaan lääkärin sanat: ”Elä mahdollisimman normaalia elämää. Syö, nuku ja kävele. Älä aktiivisesti ajattele syöpää, alitajunta tekee sitä kuitenkin.”

Arja suunnitteli lukevansa kaikki kirjat, jotka olivat arjen kiireessä jääneet avaamatta. Hän myös päätti katsoa ne elokuvat, jotka koko muu perhe oli katsonut, mutta joita hän ollut nähnyt. Hän aloittaisi Harry Pottereista.

Tai niin hän luuli. Sellainen tekeminen ei pitänyt liikkeessä – ja Arja halusi toimintaa.

Identtiset keskoset

Arja oli aiemmin kiertänyt pitämässä Ilon iltoja, joissa hän opasti ihmisiä jaksamaan arjessaan. Nyt hän otti nämä omat lääkkeensä käyttöön entistä topakammin.

Hän huomasi voivansa parhaiten, kun puuhaili ilman suorituspaineita. Kuin tilauksesta ystävät kutsuivat hänet käsityökerhoon. Se istui Arjalle, intohimoiselle käsityöihmiselle.

Remonttireiskana työskentelevä serkkupoika puolestaan tuli avustamaan Arjaa kodin pintaremontissa. Kylppärin kaakelit saivat uudet silikonisaumat, kodin pylväät ja listat tuoreen maalipinnan.

Samalla Arja sai huumoriterapiaa, kun he serkun kanssa huomasivat olevansa aika lailla samannäköisiä kaljuine päineen. Serkkupoika nimesi heidät identtisiksi keskosiksi.

Niin, Arjasta tuli kalju. Se oli hänelle vaikein pala hoitojen aiheuttamissa muutoksissa.

”Ei se rupikonnavaihekaan kiva ollut. Kortisoni turvotti ja teki kasvoihin näppylöitä. Ripset ja kulmakarvat lähtivät. Mutta silti: hiukset ovat naisen kruunu.”

Arja hankki peruukinkin, samanlaisen kuin hänen omat hiuksensa. Hän ei kuitenkaan käyttänyt sitä kertaakaan. Se olisi tuntunut hassulta naamiolta.

Pitääkseen päänsä lämpimänä hän käytti pipoja ja huiveja. Joulupukki ja fanit toivat Arjalle joululahjaksi kahdeksan erilaista sisä- ja ulkopipoa, mies knallin ja ystävä ohuenohuen yöpipon.

”Vaikka aluksi järkytyin peilikuvastani, hiusten hetkellinen menetys oli pikkujuttu sen rinnalla, että hoidot etenivät ja kestin ne hyvin.”

Vuoret mataliksi

Arjan elämä jäsentyi hoitotapahtumien rytmittämiin etappeihin.

Sytostaatti- ja sädehoitojaksojen aikana Arja liikkui paljon, sillä se tuntui tekevän hyvää.

Hän ei joutunut muuttamaan ruokavaliotaan, sillä se oli jo valmiiksi kohdallaan.

”En syö paljon punaista lihaa enkä herkuttele rutiininomaisesti. Mutta silloin, kun on tarjolla ihanaa tuoretta pullaa, en myöskään jätä ottamatta. Meillä leivotaan aika usein.”

Itsehoitona Arja juo joka aamu teelusikallisen ruokasoodaa veteen ja sitruunatilkkaan sekoitettuna emäksöidäkseen kehoaan. Hän on kuullut, että syöpä viihtyy happamassa kehossa.

Lääkärin kehotus olla ajattelematta syöpää oli helppo toteuttaa päivän touhujen keskellä. Hän voi niin hyvin, että pystyi olemaan mukana perheen arjessa miltei normaalisti.

Yöt olivat vaikeampia, sillä Arja on aina ollut yömurehtija.

”Yöllä pienikin huoli kasvaa vuoren korkuiseksi.”

Ystävä keksi ratkaisun, joka auttoi.

Jos uni ei tullut, Arja laittoi nappikuulokkeet korville ja kuunteli äänikirjaa. Talven öinä Leena Lehtolaisen ja Enni Mustosen tarinat tuudittivat hänet uneen.

Sytostaattihoitojen aikana Arja kysy lääkäriltään, milloin hänen kuntonsa romahtaisi. Sellainen vaihe usein tulee hoidoissa. Arjan kohdalla se jäi tulematta.

”En halua retostella hyvällä voinnillani. Toipuminen on niin yksilöllistä.”

Sädehoidot olivat viimeinen etappi Arjan hoitosuunnitelmassa. Ne loppuivat viime maaliskuussa.

Ei se pituus vaan syvyys

Lääkärin mukaan henkinen toipuminen syövästä kestää yleensä puolitoista vuotta. Sen ajan mieli askartelee aktiivisesti syövän parissa, sitten siitä uskaltaa päästää irti.

Arja on kulkenut syövän kanssa vuoden ja tuntee, että ihan vielä tuo hetki ei ole käsillä.

”Olen niin lähellä sairastamista ja toipumista, että en vielä näe, mitä se muutti minussa.”

Syvää kiitollisuutta hän tuntee jo nyt: paitsi perhettään ja ystäviään myös lääkäreitä ja sairaanhoitajia kohtaan. Sekä niitä tuhansia, jotka ovat myötäeläneet hänen sairauttaan.

Arja on huomannut, että matkan varrella hänen kuolemanpelkonsa on laantunut.

Ehkä sairastuminen tosiaan oli se uusi sivu, jonka Arja ennusti aukeavan elämässään. Enää se ei tunnu pahalta ajatukselta, sillä elämä on normaaleissa uomissaan. Harry Potterit ovat yhä katsomatta. Työt ovat alkaneet.

”Riemullisesti. Elän ja hengitän ja saan olla mukana.”

Ainakin yksi oivallus Arjalle jäi käteen.

”Elämässä tärkeintä ei ole sen pituus vaan sen syvyys. Meillä ei ole muuta kuin tämä hetki. Se on tehnyt jokaisesta hetkestä entistä tärkeämmän.”

Kotilääkäri 10/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X