Ahdistuneisuushäiriö alkoi jo teininä – Erkki Kaarnama: ”Ikääntyessä olen alkanut kokea enemmän jatkuvaa ahdistuneisuutta”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Erkki Kaarnama tutkii mielellään kasveja ja eläimiä. Yleensä se kohottaa myös mielialaa. © Tommi Tuomi
Erkki Kaarnama tutkii mielellään kasveja ja eläimiä. Yleensä se kohottaa myös mielialaa. © Tommi Tuomi
Erkki Kaarnama on elänyt ahdistuneisuushäiriön kanssa monta vuosikymmentä. Onneksi elämässä on myös iloa tuovia asioita.

Lapsena Erkki Kaarnama, 62, pelkäsi päivittäin, että hänen isoveljensä kuolisi astmakohtauksiin. Se jätti jälkensä koko hänen loppuelämäänsä.

Kuolemanpelko läsnä

”Kun olin lapsi, astma oli perheessämme läsnä jatkuvasti. Näin päivittäin, miten veljeni muuttui siniseksi ja alkoi haukkoa henkeään. Kohtaus päättyi usein rajuun oksentamiseen. Pelkäsin jatkuvasti, että veljeni kuolee.

Myöhemmin kuolema tuli tutuksi toisellakin tavalla. Kun olin 18-vuotias, pikkuserkkuni kuoli hyvin yhtäkkisesti. Joku oli laittanut pakkasnestettä viinipulloon, ja pikkuserkkuni joi sitä vahingossa.

Kuolema oli ollut raju. Sukulaisten kertoivat, että pikkuserkkuni korvista ja suusta oli tullut paljon verta. Pikkuserkun kohtalosta kuuleminen tuntui minusta äärimmäisen ahdistavalta.

Myöhemmin samana päivänä sydämeni alkoi hakata rinnassa, minua alkoi huimata ja silmissäni musteni. Ajattelin, että olin saamassa jonkin vakavan sairauskohtauksen, mutta tilanne meni muutamassa minuutissa ohi.

Siinä vaiheessa en osannut yhdistää kokemuksia ahdistukseeni.”

”Siihen aikaan terapiassa käyviä pidettiin vielä jotenkin outoina”

”Myöhemmin aloin saada samanlaisia ahdistavia kohtauk­sia säännöllisin väliajoin. Usein ne ilmestyivät jonkin fyysisen rasituksen yhteydessä, kuten lenkkipolulla. Pelkäsin jatkuvasti, että saan vakavan sairauskohtauksen. Sen takia lopetin liikunnan harrastamisen kokonaan.

Päätin hakeutua terapiaan, jotta pääsisin käsittelemään pelkojani. Terapia tuntui hyvältä, ja se helpotti oloani. Isäni kuitenkin vaati, että lopetan siellä käynnin. Siihen aikaan terapiassa käyviä pidettiin vielä jotenkin outoina.

Pian terapian lopettamisen jälkeen menin armeijaan, jossa oloni parani luonnostaan ja uskalsin taas harrastaa liikuntaa.”

Isän kuolema aktivoi ahdistuksen tunteet

”Elämäni ehti tuntua muutaman vuoden oikein hyvältä, kunnes isäni sairastui vakavasti. Se aktivoi vanhat ahdistuksen tunteeni.

Pian sen jälkeen sairastuin itse haavaiseen paksusuolentulehdukseen, joka aiheuttaa jatkuvia ripulikohtauksia. Sairaus on hyvin nöyryyttävä, sillä koskaan ei tiedä, koska täytyy lähteä jonkin puskan taakse kykkimään.

Haavainen paksusuolentulehdus ruokki ahdistuksen tunteitani. Oloni oli niin heikko, että jouduin jättämään rakkaan puutarhurin työni. Lähdin opiskelemaan laborantiksi, mutta siinäkin työssä olin esimiesteni mielestä liian hidas.”

 Ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja masennus

”Virallisesti minulla diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja masennus vasta 2000-luvun alussa. Olin siihen mennessä saanut potkut monesta eri työpaikasta, ja minut oli määrätty työkykytutkimuksiin Työterveyslaitokselle.

Kokeilin myös monia erilaisia lääkkeitä, mutta niistä minulle tuli vain huono olo. Siksi päädyin käyttämään lääkkeitä vain tarvittaessa.

Vuosien mittaan ahdistukseni on muuttunut. Nuorena sain lähinnä paniikkikohtauksia, jotka menivät jonkin ajan päästä ohi. Ikääntyessä olen alkanut kokea enemmän jatkuvaa ahdistuneisuutta, johon liittyy myös heikotusta.”

Vaimolle kiitos

”Tiedostan, että elämäni on erilaista kuin muilla. Pelkään jatkuvasti erilaisia sairauksia, onnettomuuksia ja kuolemaa. Kun vatsa on huonossa kunnossa, negatiiviset ajatukset vahvistuvat vielä entisestään.

Sairauksien takia elämäni yleisvire on aika matala, sillä olen jo pitkään ollut työtön. Siinä mielessä olen kuitenkin onnekas, että olen ollut jo yli 30 vuotta onnellisesti naimisissa. Vaimolle olen kiitollinen siitä, että hän on jaksanut minua kaikkina vaikeinakin aikoina.”

X