Aivovaltimon pullistuma aneurysma puhkesi – Sitten aivoinfarkti vei Taru Narvamaan liikuntakyvyn: ”Olen kiitollinen, että sain säilyttää puhekykyni ja muistini”

Jaa artikkeliTilaa Seura
 
"Uskon, että normaaliin päiväjärjestykseen palaaminen tuki myös kuntoutumis­tani”, Taru Narvanmaa pohtii. © Suvi Laine
Kun Taru Narvanmaa halvaantui aneurysman puhjettua, hän asetti itselleen kolme tavoitetta: hän halusi kävellä, tanssia häissä ja ottaa taas korkokengät käyttöön.

Kuusi vuotta sitten Taru Narvanmaa oli kuntosalilla. Oli helteisen kesäloman toiseksi viimeinen päivä. Syksystä tulisi kiireinen ja innostava: hänet oli nimitetty Aktia-pankin varatoimitusjohtajaksi syyskuusta alkaen. 53-vuotias raisiolainen oli kovassa vedossa sekä ammatillisesti että fyysisesti. Sitten korvan takaa kuului pieni rapsahdus – aivovaltimon aneurysma oli puhjennut.

Päänsärkyä ja kasvojen vasen puoli roikkui

”Jatkoin vatsalihastreeniä, mutta pian päätäni alkoi särkeä. Olin oleskellut auringossa koko aamupäivän. Olinkohan saanut auringonpistoksen? Menin jumppasalin hämärään lepäämään. Sitten iski tosi paha olo. Oksetti, ja totesin, että auringonpistos se siis varmaan on. Jätin treenin kesken, hyppäsin autoon ja lähdin kotiin.

Mies oli tullut töistä. Minut nähdessään hän totesi: Oletpa kamalan näköinen! Kiitin kohteliaisuudesta. Sanoin, että päätäni särki ja olin oksentanutkin. Mies sanoi taas, että näytin oudolta. Hän ehdotti, että mentäisiin käymään lääkärissä. Enhän minä nyt päänsäryn takia mihinkään lähtisi! Otin tulehdus­kipulääkkeen ja heittäydyin sängylle.

Havahduin siihen, että mies herätteli minua. Olin torkahtanut. ’Nyt me lähdetään sairaalaan’, hän sanoi. Mies oli soittanut lääkäriystävälle, jonka mielestä oireeni kuulostivat pahalta. En ollut itse lainkaan tietoinen siitä, että kasvojeni vasen puoli roikkui.”

Aivovaltimo vuosi verta

”Ajoimme omalla autolla Tyksin päivystykseen. Otin vuorolapun ja jäin odottamaan vuoroani keskelle kesälomalaisia.

Olo vain paheni, ja oksensin monta kertaa. Emme olleet ymmärtäneet soittaa ambulanssia, enkä minä näyttänyt korkeakorkoisissa sandaaleissani ja mekossani ihmiseltä, joka olisi välittömässä hengenvaarassa. Kun viimein pääsin tutkimuksiin, angiografiasta näkyi, että keskimmäisessä aivovaltimossani oli vuoto. Päässäni oli puhjennut aneurysma, josta tihkutti verta lukinkalvon alle.

Minulla oli ollut onnea. Edellisenä päivänä olin vielä ollut Latviassa, aivan Venäjän rajalla. Entä, jos olisin sairastunut siellä?

Oireiden alettua tein jokseenkin kaikki mahdolliset virheet: ajoin autoa, otin särkylääkkeen ja menin nukkumaan. On aika hurja ajatus, että ilman miestäni olisin ehkä jäänyt siihen sängyn päälle enkä välttämättä olisi enää herännyt.

Nyt minut otettiin osastolle, lääkittiin ja sanottiin, että aamulla leikattaisiin. Vuoto ei ollut mikään raivoisa, ja leikkaus olisi iso. Olisi turvallisempaa, että menisin pöydälle vasta kunnollisten valmistelujen jälkeen.”

Aneurysma kursittiin kokoon – Aivoinfarkti yllätti

”Seuraavana aamuna minulta ajettiin tukka pois toiselta puolelta ja vietiin saliin. Seuraavat muistikuvat ovat heräämöstä. Sain kuulla, että aneurysma oli saatu hyvin kursittua kokoon. Nyt täytyisi vain saada verenpaine ylös. Se kuulosti hassulta – minullahan oli verenpainelääkitys. Nyt saisin syödä lakritsia!

Voin leikkauksen jälkeen hyvin, ja mieli oli toiveikas. Kaikki toimi, liikkui ja tuntui normaalilta.

Neljä tai viisi päivää leikkauksen jälkeen vasemmalta puolelta meni tunto. Käden ja jalan liikkeet heikkenivät. Olin saanut aivoinfarktin.

Infarkti hoidettiin tehovalvonnassa liuotushoidolla. Akuutin vaiheen jälkeen minut siirrettiin runsaaksi viikoksi Tyksin kuntoutusosastolle ja sieltä muutamaksi viikoksi kaupunginsairaalaan. Sitten menin kotiin odottamaan neurokuntoutusta.”

Lue myös: Tunnistatko sinä aivoverenkiertohäiriön oireet? Kun äkillinen kohtaus iskee, aikaa ei ole enää hukattavaksi

Infarkti vei liikuntakyvyn

”Sain vihdoin kutsun Tyksin neurokuntoutuksen osastolle Paimioon. Osasto sijaitsi Alvar Aallon suunnittelemassa kauniissa sairaalassa. Olin hirveän helpottunut, kun astuin osaston ovista sisään. Täällä saisin tasokasta, riittävää kuntoutusta.

Infarkti oli vienyt minulta itsenäisen liikuntakyvyn, ja olin ollut toista kuukautta vuodepotilaana. Nyt sain tuekseni moniammatillisen tiimin ja tiiviin päiväohjelman.

Asetimme tavoitteet. Minun tärkein tavoitteeni oli oppia taas kävelemään. Kummipoikani oli menossa naimisiin. Halusin tanssia hänen häissään, ja halusin kävellä taas korkokengillä. Totta kai halusin myös palata työelämään.

Kolme viikkoa tehtiin tiiviisti töitä: kävelyharjoituksia, allasterapiaa, toimintaterapiaa. Etenin sänkymakuulta pyörätuoliin, siitä rollaattoriin. Kun siirryin rollaattorista kyynärsauvaan, totesin, että toimintakykyni riittäisi toimistotyöhön.”

Voiton puolella – ”Tämä ei ole vielä tässä”

”Viikon kotiloman jälkeen palasin töihin. Esimies, hyvät kollegat ja työterveyslääkäri tukivat tavoitettani, ja se motivoi minua myös yrittämään parhaani.

Kärsimätön luonne kun olin, turhauduin aluksi siihen, että kaikki sujui hitaammin kuin ennen. Vuosien varrella olen oppinut hyväksymään sen, että tarvitsen enemmän aikaa. Uskallan myös pyytää apua, jos en ehdi jalkakäytävälle ennen punaisten vaihtumista.

Kävelen ilman apuvälineitä, mutta halvauksesta jäi muistoksi riippunilkka. En ole saanut korkokenkiäni takaisin. Juoksu tai tanssilliset harjoitteet eivät onnistu, ja tasapainon kanssa joutuu joskus vähän pinnistelemään. Vasemman käden motoriikkaa pitää yhä harjoittaa.

Jatkan viikoittaista fysioterapiaa, käyn kuntosalilla ja uimassa. Olen joutunut antamaan pois osan liikuntakyvystäni, mutta olen kiitollinen siitä, että sain säilyttää puhekykyni ja muistini.

Minulta on kysytty, että vieläkö toivut tuosta kokonaan. Sitä ei kukaan tiedä. Aivot ovat kummallinen kapine – ne voivat jatkaa elpymistä vaikka kuinka kauan. Ensimmäiset kuukaudet olivat nopeimman toipumisen aikaa, mutta niin ei voi sanoa, että mitään ei enää tapahdu. Uskon, että tästäkin voidaan vielä mennä eteenpäin; tämä ei ole vielä tässä.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 4/21.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X