Huikea painonpudotus! 126-kiloinen Annina pudotti 61 kiloa – puolet painostaan: ”Tämä on ollut ehdottomasti elämäni paras ratkaisu”

Annina Häkkilä pudotti painoaan 30 kiloa ennen lihavuusleikkausta. Tavoitepainon saavutettuaan hän meni operaatioon, jossa häneltä poistettiin irtonaista nahkaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Annina Häkkilä aloitti noin 2,5 vuotta sitten laihdutusurakan. Nyt hän on saavuttanut tavoitepainonsa 65 kiloa.

Annina Häkkilä pudotti painoaan 30 kiloa ennen lihavuusleikkausta. Tavoitepainon saavutettuaan hän meni operaatioon, jossa häneltä poistettiin irtonaista nahkaa.
Teksti:
Elina Kirssi

Keminmaalla asuvan Annina Häkkilän elämä muuttui 28. syyskuuta 2017. Tuolloin alkoi elämäntaparemontti ja nyt hän on pudottanut puolet elopainostaan. Ennen laihdutusurakkaa Annina painoi yli 126 kiloa ja hänen painoindeksinsä oli 48.

Annina, 37, saavutti helmikuussa tavoitepainonsa, 65 kiloa. Vajaassa 2,5 vuodessa kiloja on karissut yhteensä 61. Hän on juhlinut lähinnä hankkimalla uusia vaatteita. Ruokavalio pysyy tavoitteen saavuttamisesta huolimatta entisellään.

”Annoskokoja ja ruokailua pitää seurata koko loppuelämän ajan. Ramppaan puntarilla monta kertaa viikossa, sillä kilot pitää pudottaa heti, jos niitä on tullut. Puntari on ainoa lääke”, hän kertoo Seuralle.

Elämäntaparemontti laittoi Anninan ruokailutottumukset täysin uusiksi. Hän tiedostaa, että joutuu loppuelämänsä ajan seuraamaan syömisiään. © ANNINA HÄKKILÄN KOTIALBUMI

Paino-ongelmia vuosikymmeniä

Annina on kärsinyt paino-ongelmista alakouluikäisestä asti. Hän on vuosien varrella kokeillut muun muassa kaalikeittokuuria ja yrittänyt kuroa itseään pienemmäksi korseteilla. Kiloja on karissut, mutta ne ovat tulleet myös nopeasti takaisin.

Vuonna 2004 hän onnistui pudottamaan Painonvartijoiden avulla yli 20 kiloa ja painoi keveimmillään 63 kiloa.

”Se ilo jäi lyhyeksi, ja kilot alkoivat taas kertyä. Olen aina ollut pyylevä, mutta kun aloin taksinkuljettajaksi, painosta tuli ongelma. Työ oli epäsäännöllistä ja vei aikaa, enkä jaksanut pitää huolta itsestäni. Söin makkaraa ja pizzaa.”

Sysäyksen pysyvään elämänmuutokseen hän sai gynekologikäynniltä. Hormonikierukan asentaminen ei onnistunut, sillä kohtu oli runsaan ylipainon takia kaartunut 90 asteen kulmaan. Lääkäri huolestui ja määräsi Anninan sokerirasitustestiin. Testistä selvisi, että Anninalle oli jo kehittymässä diabetes.

Sisätautilääkäri suositti hänelle lihavuusleikkausta. Ennen lähetettä Anninan piti laihduttaa kymmenen kiloa. Hän alkoi punnita annoksensa ja kirjata jokaisen suupalan kurkkua myöten ruutuvihkoon – vesi oli ainoa, josta hän ei laskenut kaloreita. Päivässä hän söi 1 200–1 500 kilokaloria.

Hän lopetti kaloreiden laskemisen kasviksesta joulukuussa 2017, kun sai lähetteen leikkaukseen.

Annina Häkkilä on kärsinyt paino-ongelmista alakouluiästä asti. © ANNINA HÄKKILÄN KOTIALBUMI

Laihdutusleikkaus helpotti elämää

Annina laihdutti aluksi vain tiukalla ruokavaliolla, mutta tammikuussa 2018 hän alkoi hiljalleen harrastaa myös vesiliikuntaa. Myöhemmin hän innostui myös kuntosalilla huhkimisesta ja kuntonyrkkeilystä.

Takapakkia laihdutukseen ei tullut, mutta huhtikuussa 2018 paino lakkasi putoamasta. Tuolloin puntari näytti 101 kiloa, kesällä muutaman kilon enemmän. Kärsivällisyys kilojen suhteen palkittiin, sillä lihavuusleikkaukseen mennessään elokuussa 2018 Annina painoi 95 kiloa eli oli laihduttanut 30 kiloa.

Leikkauksen jälkeen Annina kärsi viikon verran koliikista ja oksentelusta, mutta olotila koheni nopeasti.

”Laihdutusleikkaus helpottaa elämää ja auttaa pitämään annoskoot pieninä, mutta se ei ole oikotie onneen”, hän huomauttaa.

Paino junnasi paikoillaan

Viime keväänä Annina painoi alle 70, mutta paino oli lähes vuoden jumissa 66–67 kilossa, ennen kuin hän onnistui saavuttamaan tavoitepainonsa 65 kiloa.

Kaksi viikkoa sitten Anninalta poistettiin irtonaista vatsanahkaa ja hän on parhaillaan sairauslomalla. Liikuntaa voi alkaa harrastaa varovaisesti, kun leikkauksesta on kulunut neljä viikkoa. Tällä hetkellä hän ei voi harrastaa kävelyä raskaampaa liikuntaa.

Annina lihavuusleikkausta pari vuotta, mutta vatsanahan poistoleikkaukseen hän oli valmis nopeammin.

”Minulla alkoi olla tulehduksia varsinkin navassa ja jouduin lopettamaan uimisen tulehdusten takia. Vatsa roikkui, eikä napaa näkynyt. Se oli aika haisukappale. Vatsanahkaa poistettiin vajaat kaksi kiloa.”

Laihduttajan pitää olla armollinen itselleen

Ruokavalio on mennyt pysyvästi uusiksi. Nykyään Annina syö aamiaiseksi rahkaa, mustikoita tai gluteenitonta näkkileipää kinkun ja juuston kera. Hän ei käytä kevyttuotteita, vaan käyttää esimerkiksi kuohukermaa, voita, islantilaista jogurttia tai täysrasvaista smetanaa.

Hän vannoo tavallisen kotiruoan nimeen. Lounaaksi hän syö usein täysjyvänuudelia soijapapujen tai kasvispyöryköiden ja jauhelihan kanssa. Laihdutusleikkauksen jälkeen lihansyönti on vähentynyt.

”Leikkauksen jälkeen kypsä liha ja kana eivät sovi minulle niin hyvin, joten olen korvannut niitä herneproteiinilla.”

Annina sallii itselleen myös herkuttelun, mutta määrät ovat paljon pienempiä kuin ennen. Nykyään hänelle ja aviomiehelle riittää yksi normaalikokoinen pizza. Annina saattaa syödä makeanhimoon puolikkaan laskiaispullan tai pari keksiä, kun ennen meni 1–2 karkkipussia. Makeutukseen hän käyttää hunajaa tai koivusokeria.

Jos repsahduksia tulee, hän yrittää karistaa kilot saman tien.

”Olen oppinut, ettei pidä lannistua, ja pitää olla armollinen itselleen.”

Elämän paras ratkaisu

Laihtuminen on muuttanut Anninan elämän täysin. Liikunta ja terveellinen ruokavalio on tullut osaksi arkea.

”Tämä on ollut ehdottomasti elämäni paras ratkaisu! Liikkuminen on kevyempää ja jaksaminen on muuttunut täysin. Aiemmin olin kuolla, jos piti pyöräillä kilometrin matkakin. Viime kesänä pyöräilin jo päivittäin töihin. On ihanaa, että mahtuu muihinkin kuin jätesäkkeihin eikä tarvitse valita kaupan isointa vaatetta.”

Myös läheiset ja tuttavat ovat huomanneet muutoksen Anninan ulkonäössä.

”Kerran kaupan kassalla näin tuttavaa, jonka kanssa olen käynyt samassa vesijumpassa. Hän sanoi, että ei olisi tunnistanut minua kuin äänestä.”

Lue myös: Karkkikorujen tekijä Sanna Leinonen painoi lähes 170 kiloa – lihavuusleikkaus karisti kilot pysyvästi: ”Minun on yhä vaikea uskoa, etten ole enää iso”

X