Henkiin herätetty – Sydäninfarktin saanut Tea Salo ehti olla kuolleena yli puolituntia: ”Elämä on tässä ja nyt – uusintaa ei tule”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Elämänmyönteisyys on johdattanut Tea Saloa aina. ”Minulla on voimakas elämisen tahto. Olen ollut tekemisissäni aika omapäinen, mutta nyt haluan ajatella aiempaa enemmän muita.”
Elämänmyönteisyys on johdattanut Tea Saloa aina. ”Minulla on voimakas elämisen tahto. Olen ollut tekemisissäni aika omapäinen, mutta nyt haluan ajatella aiempaa enemmän muita.” © Tommi Mattila
Kun Tea Salo sai sydäninfarktin, hän ehti olla kuolleena yli puoli tuntia ennen kuin sydän saatiin elvytettyä. ”Kuoleminen oli helppoa, mutta sieltä itsensä takaisin repiminen vaati paljon”, Tea kertoo.

Tähdet olivat kohdallaan, kun Tea Salo, 43, sai sydäninfarktin kesken kauppareissun.

”En ollut yksin kotona. Kanssani oli puoliso, joka tunnisti heti jonkin olevan vakavasti pielessä. Kouvolaan oli juuri saatu huippumoderni ambulanssi, jossa on ensihoidon lääkäriyksikkö. Se tuli paikalle viidessä minuutissa”, Tea luettelee.

Hilkulla hengen menetys silti oli. Teaa elvytettiin 45 minuuttia, joista 31 minuuttia hän oli kuolleena. Hapenpuute aiheutti aivoinfarktin.

”Mutta sekin iski kohtaan, jossa ei aiheutunut vakavia vaurioita.”

Tea vertaa sattumuksia moninkertaiseen lottovoittoon. Sen vuoksi hän ei ole miettinyt, miksi infarkti iski häneen, vaan etsinyt vastausta siihen, miksi hän jäi henkiin.

Kuvottava olo iski

”Isäni kuoli 42-vuotiaana sydäninfarktiin, joten tiesin perinnölliset riskitekijät. Tarkkailin itseäni, mutta jälkiviisaana voisi sanoa, että olisin voinut käydä tutkittavana useammin. Se kuitenkin tuntui hassulta, koska kokeiden tulokset olivat aina hyvät.

Olin mieheni kanssa hakemassa maitoa ja remonttitarvikkeita Kouvolan Prismassa 26.12.2019. Maitohyllyn kohdalla minulle tuli kuvottava olo. Kävelin mieheni kanssa kassalle, jätin hänet maksamaan ostokset ja kiiruhdin parkkihallissa olleen automme luokse. Seuraava muistikuvani on, kun makaan ambulanssissa ja joku mies istuu päälläni.

Mieheni kertoman mukaan olin istunut kaksinkerroin autossa, kun hän saapui. Olin tajuissani, mutta kun hän aikoi lähteä ajamaan minua sairaalaan, muutuin harmaaksi ja oksensin. Hän soitti hätänumeroon.

Paikalle saapui ensihoidon lääkäriyksikkö, joka on varustettu mekaanisella paineluelvytyslaitteella. Minua elvytettiin ensin käsin ja sen jälkeen koneellisesti 45 minuuttia, josta 31 minuuttia olin kuolleena.

Koska yksikköön kuuluu lääkäri, pystyttiin alustava diagnoosi tekemään paikan päällä. Se todennäköisesti pelasti henkeni. Liuotushoito aloitettiin ambulanssissa ja se alkoi tehota nopeasti.

Minut vietiin Lahden keskussairaalaan, missä tehtiin pallolaajennus kahteen sepelvaltimoon. Sen jälkeen minut laitettiin hengityskoneeseen, vaivutettiin lääkkeillä koomaan ja annettiin kylmähoitoa 24 tuntia, koska haluttiin suojella aivojani. Se oli läheisilleni pitkä vuorokausi. Mieheni kertoi pelänneensä ensin, etten herää, ja sen jälkeen, millaisena herään.”

”Olin ollut kuolleena, elvytetty ja koomassa”

”Kun ensimmäisen kerran heräsin, luulin olevani kidnapattu. Revin irti hoitoletkut ja -piuhat. Minut nukutettiin uudelleen. Seuraavalla kerralla herätessäni vastasin lääkärin kysyessä, että Suomen presidentti on Tarja Halonen.

Aika pian ymmärrykseni kuitenkin palasi.

Elin todellisuudessa, mutta näin näkyjä ja harhoja. Vääristyneitä valokuvia kulki silmissäni kuin filminauhassa ja niiden lomassa räiskähteli aivan kuin salamavalon välähdyksiä. Työni lastensuojelussa sekoittui näkyihin ja katselin, kuinka muka sydänvalvontaosastolle tuotiin huumeidenkäyttäjiä. Uudenvuoden aattona rakettien paukkuessa olin varma, että on sota ja näin hoitajien virittelevän aseitaan. Katselin myös, kuinka kuolleille pidettiin hautajaisia ja kuulin musiikin.

Tavallaan tiesin, etteivät harhat olleet totta, mutta pelottavia ne olivat silti. Aina, kun laitoin silmät kiinni, alkoi kauhuelokuva. Ajattelin tulevani hulluksi, jos tilanne jatkuu sellaisena kauan.

Lääkärin mukaan harhat liittyivät siihen, että olin ollut kuolleena, elvytetty ja koomassa. Aivoni järjestäytyivät uudelleen.

Kaiken lisäksi minulle tuli ripuli. Kun uudenvuoden päivänä heräsin, olin nähnyt karmeita näkyjä koko yön, joka paikkaan sattui tolkuttomasti ja olin laskenut alleni kaiken mahdollisen. Painoin hälytyskelloa ja luokseni tuli mieshoitaja. Ajattelin, että tämän huonommin ei enää voi mennä. Eikä ole mennytkään.”

”Pelkäsin sydäninfarktin iskevän uudelleen”

”Kuoleminen oli helppoa, mutta itsensä repiminen takaisin vaati paljon.

Elvytyslaite hajotti rintarankani ja olin aluksi todella kipeä. Hengittäminen oli työlästä enkä pystynyt edes kääntymään sängyssä. Keuhkoissa oli nestettä. Ambulanssissa minuun oli pumpattu valtava määrä nestettä ja olin niin turvonnut, ettei sairaalassa saatu asetettua kanyylia muualle kuin kaulasuoneen.

Ensimmäinen askel oli kuntoutua niin, että pystyin varovasti kävelemään.

Olin keskussairaalassa kaksi viikkoa ja sen jälkeen yön Pohjois-Kymen sairaalassa.

Infarktin jälkeen pelkäsin koko ajan, että se iskee kohta uudelleen. Entä jos taas kuolen? Kuuntelin itseäni vielä kotonakin. En uskaltanut olla yksin. Mieheni oli kanssani ensimmäisen viikon, toiseksi viikoksi hänen yli 80-vuotiaat vanhempansa halusivat tulla hoitamaan miniäänsä.

Vähitellen pelko laantui, kun mitään ei tapahtunut eikä minkäänlaisia tuntemuksia tullut.”

Hyvän olon askeleet

Mieheni ja tyttäreni.

Olemme tiivis perhe. Mieheni ja tyttäreni lisäksi äitini, siskoni, mieheni vanhemmat ja hänen siskonsa sekä ystävät ovat olleet hirmuisen suurena tukena. Olen huomannut, että minulla on paljon ihmisiä, jotka välittävät ja siitä olevan valtavan kiitollinen

Musiikki.

Teen musiikkia yhdessä mieheni ja Tea’s Half Acoustic -bändin kanssa. Oli käänteentekevä kokemus, kun infarktin jälkeen ensimmäisissä laulutreeneissä toukokuussa tajusin laulavani kuten ennenkin.

Itsestä huolehtiminen.

Olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on pitää huolta kunnosta. Sen avulla voin myös olla muille entistä enemmän sen ajan, jonka vielä täällä olen.

Tea kertoi tapahtuneesta avoimesti alusta alken. ”Moni on kertonut siitä kuultuaan tarkistaneensa elintapojaan ja ryhtyneensä tarkkailemaan itseään.”

Tea kertoi tapahtuneesta avoimesti alusta alken. ”Moni on kertonut siitä kuultuaan tarkistaneensa elintapojaan ja ryhtyneensä tarkkailemaan itseään.” © Tommi Mattila

Aivoinfarkti elottomuuden seurauksena

”Neurologisissa tutkimuksissa selvisi, että olin saanut aivoinfarktin pitkän elottomuuden seurauksena. Aivoissani on valkoinen, aivan kuin salaman jättämä jälki. Testeissä todettiin, että sen vaikutus on lievä. Toiminnanohjauksessa on heikkoutta ja aivoni väsyvät kuormituksessa.

Halusin palata töihin huhtikuussa, mutta neuropsykologin mukaan se olisi ollut liian aikaista. Olin vielä liian väsynyt. Se oli aika kova paikka. Töihin paluun viivästyminen tuntui takapakilta, mutta pian ymmärsin, että hyvä niin. Neuropsykologi vakuutti, että toivun kuitenkin ennalleni.

Neuropsykologi teroitti, että positiivinenkin stressi on stressiä.

Teen työtä lastensuojelun sijaishuollossa ohjaajana. Työn ohella olen suorittanut sosionomiopinnot kahdessa vuodessa, kun ne yleensä kestävät 3,5 vuotta. Valmistun syksyn kuluessa. Teen myös musiikkia ja keikkailen vapaa-ajalla. Elimistössäni on varmasti ollut stressitila, koska on niin paljon kaikkea ja olen mennyt eteenpäin kuin höyryjuna. Neuropsykologi teroitti, että positiivinenkin stressi on stressiä.”

Jyrän alle jäänyt sydän on terve

”Kardiologi oli hämmästynyt, koska sydämeeni ei jäänyt jälkiä tapahtuneesta eikä minulle aiheutunut sydämen vajaatoimintaa. Hän sanoi, että harvoin näkee vastaavanlaisen jyrän alle jäänyttä sydäntä, joka on terve. Sen kuuleminen tuntui vapauttavalta. Sanotaan, että vammauttaja on sydämen oikealle ja leskentekijä vasemmalle puolelle iskevä infarkti. Minulla se iski oikealle.

Minulla on sepelvaltimotauti ja siihen beetasalpaajalääkitys. Olen joutunut ottamaan nitrosuihkeen muutaman kerran helteellä, rasitettuani itseäni poikkeuksellisesti.

Sydämeni vasemmalla puolella on yhä pieni tukkeuman alku. Sille ei tehdä mitään, ellei se anna oireita. Seuraava kontrollikäynti on joulukuussa.

Olen viilannut ruokavaliota yhteistyössä ravintoneuvojan kanssa. Oivariini vaihtui Beceliin, kasvisten määrä kasvoi entisestään, jätin pois turhan hiilihydraattihötön ja turhan sokerin, mutta radikaaleihin muutoksiin ei ollut tarvetta.

Olin aiemmin tapatupakoitsija, mutta sydäninfarktin jälkeen en ole polttanut yhtään savuketta.

Aluksi ohjeena oli, että saan hengästyä, mutta en puuskuttaa. Enää rajoituksia ei ole. Käyn lenkillä koiran kanssa ja teen paljon pihahommia.

Olen aina tykännyt liikkumisesta. Kuntosalilla en ollut käynyt ikinä, mutta juuri ennen infarktia mietin, että voisin mennä lihaskuntoa hankkiakseni. Infarktin jälkeen osallistuin paikallisen salin arvontaan facebookissa ja voitin 10 kerran kortin. Yksi lottovoitto sekin. Nyt menossa on jo ostettu kuntosalikortti.”

”Miksi minä selvisin?”

”Olen hyvässä kunnossa fyysisesti ja minulla on voimakas elämisen tahto.

Palasin töihin osasairauspäivärahan turvin heinäkuussa ja teen 60-prosenttista työviikkoa. Tavoitteeni on palata työhön kokoaikaisesti marraskuussa.

En ole koskaan kysellyt, miksi minulle kävi näin. Sen sijaan mietin, miksi minä selvisin. Ehkä se oli jonkinlainen kohtalo. On ihmisiä, jotka minua tarvitsevat, joten minulla on vielä tehtävää.

Kun olin kuolleena, en nähnyt valoa, tunnelia tai pimeää. En nähnyt yhtään mitään. Se vahvisti uskoni siihen, että elämä on tässä ja nyt eikä uusintaa tule.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 9/20.

Lue myös: Hiljainen eteisvärinä, oireeton infarkti – Miksi sydänkohtaus yllättää terveeksi luullun?

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X