Jukka joutui sairauseläkkeelle alle viisikymppisenä ja löysi avun taideterapiasta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Taideterapiassa Jukka Heikkilä haluaa usein leikkiä väreillä ja luoda erilaisia tunnelmia.
Taideterapiassa Jukka Heikkilä haluaa usein leikkiä väreillä ja luoda erilaisia tunnelmia. © Jussi Partanen
Tieto vakavasta sairaudesta tuli Jukka Heikkilälle täysin yllätyksenä. Taideterapia tarjosi apua vaikeiden tunteiden käsittelyyn.

Jukka Heikkilän, 50, elämä on mennyt eri tavalla kuin hän nuorena kuvitteli. Kolme vuotta sitten hän joutui jäämään sairauseläkkeelle, jolloin myös mieliala oli matalalla. Sitten Jukka sai vinkin taideterapiasta.

Vaivojen kirjo havahdutti

Minulla oli pitkään erilaisia vaivoja, kuten päänsärkyä, väsymystä ja huimausta. En kuitenkaan ymmärtänyt mennä lääkäriin. Vasta kun pitkittyneet flunssaoireet eivät kunnolla parantuneet, varasin ajan terveyskeskukseen.

Yleislääkäri totesi, että veriarvoni olivat epänormaalit ja kirjoitti lähetteen sisätautiosastolle jatkotutkimuksiin. Niitä jouduin odottamaan kolme kuukautta.

Diagnoosi oli järkytys: sairastan polysytemia veraa eli harvinaista pahanlaatuista verisairautta, joka on parantumaton. Hyvin hoidettuna elinaikaa on toteamisesta keskimäärin 10–15 vuotta, hoitamattomana korkeintaan 1,5 vuotta. Ymmärsin, että viivyttelyni takia siitä oli saattanut kulua jo ainakin vuosi. Hoidon aloittamisella oli siis kiire.

Suositus taideterapiasta johti oikeille jäljille

Polysytemia veralle on tyypillistä punasolujen liian suuri tuotanto. Sen hoitamiseksi minulla aloitettiin sytostaatti- ja asetyylisalisyylihappolääkitys. Lisäksi minulla aloitettiin venesektiot eli toimenpiteet, joilla verta pyritään laimentamaan. Niiden seurauksena hemoglobiinini laski lähelle anemiaa, jolloin kärsin jatkuvasti huterasta olosta.

Puolen vuoden päästä diagnoosista minulla todettiin myös vakava masennus. Itse kyllä sanoisin, että kaikki vain otti päähän. Olin nelikymppinen, koko ikäni aktiivisesti liikkunut kolmen lapsen isä, jonka koko normaali elämä oli yhtäkkiä otettu pois.

Pääsin keskusteluterapiaan, jossa pääsin purkamaan tunteitani. Kävin myös Suomen Mielenterveysyhdistyksen Depressiokoulun. Se oli onni, sillä sen vetäjällä oli kiinnostava ehdotus: hän suositteli minua kokeilemaan Syöpäsäätiön rahoittamaa taideterapiaa.

Tunteiden sanoittamista taiteen avulla

Olen ammatiltani graafikko, ja olen piirtänyt paljon lapsesta asti. Siitä huolimatta taideterapiaan meno jännitti. Jännitys kuitenkin hävisi nopeasti, kun tapasin taideterapeuttini Tommi Ojalan. Hänen kanssaan oli helppo olla.

Ensimmäisellä kerralla Tommi antoi minulle palan vahaa ja käski alkaa muovailla sitä. Seuraavilla kerroilla maalasin isoja, jopa kolmen metrin pituisia akvarelleja lattialla. Kun sain teokset valmiiksi, katsoimme niitä yhdessä. Niiden kautta pääsin sanoittamaan omia tunteitani.

Aluksi työt olivat hyvin synkkiä ja tummia. Maalasin esimerkiksi koivumetsän, joka oli aivan punainen, verenvärinen. Niissä näkyi vahvasti senaikainen mielialani. Mietin jatkuvasti, että tässäkö tämä elämä nyt jo oli.

Taideterapiasta apua, kun pipo alkaa kiristää

Olen käynyt taideterapiassa viimeiset kolme vuotta. Yritän päästä käymään kerran viikossa, mutta välillä tulee väkisin pidempiä taukoja. Huomaan sen olossani. Pipo alkaa kiristää ja tulee olo, että pitäisi päästä taas purkamaan tuntoja.

Vähitellen työni ovat muuttuneet kirkkaammiksi ja valoisammiksi. Kun tarkastelen niitä myöhemmin Tommin kanssa, saatan löytää niistä yksityiskohtia, joita en tekovaiheessa huomannut ollenkaan. Prosessi on taianomainen, sitä on vaikea selittää.

Mielialani on taideterapian myötä parantunut. Varsinkin heti terapian jälkeen tunnen mieleni kevyeksi. Lisäksi stressinsietokykyni on hieman parantunut. Kun pahimman masennuksen aikana töksäyttelin toisille kaikenlaista, nykyään puhun ystävällisemmin.

Sairauden kanssa olen paremmissa väleissä. Olen hyväksynyt, että se on osa elämää. Veriarvoni ovat onneksi pysyneet aika pitkään samanlaisina sen jälkeen, kun hoidon pääpaino siirtyi veren laimentamiseen.

Tunnen oloni kohtuullisen hyväksi. Kaikki kolme lastamme asuvat vielä kotona, ja heidän koulunsa ja harrastuksena rytmittävät päivää. Käyn myös päivittäin lenkittämässä saksanpaimenkoiraamme Novaa, joka tuo iloa elämääni.”

Lue myös: Rintasyöpä muutti Sarin elämän – Kokemus jalostui animaatioksi, joka sai kansainvälisen palkinnon

X