Kävelyharrastus vaihtui triathloniksi – Kun kunto kasvoi, Lauran mieliala kohosi ja stressinhallinta parani
Aluksi Laura Juvala ajatteli, että kestävyyskunnon parantaminen auttaisi jaksamaan arjessa paremmin. Sitten iski liikuntakipinä.
Tavoitteellinen urheiluharrastus on auttanut Laura Juvalaa voittamaan itsensä monta kertaa. Tärkeintä hänelle on kuitenkin liikkumisen tuoma hyvä olo.
Kun oululaisen Laura Juvalan, 45, lapset olivat pieniä, hän päätti pudottaa raskauskiloja ja laskea työstressiään. Kävelyharrastus vaikutti Lauran arkeen enemmän kuin hän oli uskaltanut edes arvailla.
Kävelylenkeistä puolimaratonille ja juoksukouluun
”Perustin oman kuntoutusalan yrityksen 16 vuotta sitten samaan aikaan, kun lapseni olivat pieniä. Arki oli hektistä, enkä ehtinyt pitää huolta itsestäni. Olin huonossa kunnossa, ja minulla oli ylipainoa.
Jaksaakseni paremmin arjen haasteissa aloin käydä ennen töihin lähtöä kävelemässä. Pian aloin ottaa myös juoksuaskeleita. Vähitellen huomasin, että pystyin hölkkäämään koko lenkin. Siitä sain kipinän ilmoittautua puolimaratonille ja juoksukouluun.
Kun kestävyyskunto parani, mielialani kohosi ja stressinhallintakykyni kasvoi. En epäröinyt ottaa seuraavaa askelta: ilmoittauduin Nizzan maratonille.”
Kävelyharrastus muutti Lauran elämän. Kävelystä alkanut juoksuinnostus vei myös maratonille Nizzaan. © iStock
Elämäntavat uusiksi
”Heti sen jälkeen harrastamiseni muuttui. Kun minulla oli selkeä tavoite, jouduin miettimään elämäntapani uudelleen. Aloin kiinnittää enemmän huomiota syömiseen ja nukkumiseen.
Kun ennen olin usein jättänyt lounaan väliin, aloin noudattaa tarkkaa ateriarytmiä. Jos en olisi syönyt säännöllisesti ja terveellisesti, en olisi jaksanut illalla treenata. Huomasin myös, että vaatekokoni pieneni.
Lisäksi liikunta paransi yöuniani. Aloin mennä entistä aikaisemmin nukkumaan, ja nautin olostani seuraavana päivänä.”
Uusia haasteita
”Nizzan maratonin juoksin vuosi juoksuharrastuksen aloittamisen jälkeen. Maaliviivan ylittäminen tuntui mahtavalta. Tunsin, että olin ylittänyt itseni. Sen jälkeen otin tavaksi juosta maratonin puolen vuoden välein.
Kuusi vuotta sitten kaikki kuitenkin muuttui. Äitini, joka oli matkustanut juoksureissuilla mukana huoltajana, kuoli syöpään. Se jätti valtavan aukon elämään.
Menetys sai minut kiinnostumaan Team Rynkeby -hyväntekeväisyysprojektista, jossa pyöräilyjoukkueet pyöräilevät joka vuosi Pariisiin ja keräävät rahaa syöpäsairaiden lasten hyväksi. Päätin hakea mukaan, ja tulin valituksi. Seuraavan puolen vuoden aikana pyöräilin yli 4 000 kilometriä. Pyöräily tuntui heti alusta asti omalta lajilta, ja nautin siitä valtavasti.”
Triathlon kutsui
”Äidin vielä eläessä olimme vitsailleet, että lähtisimme joskus triathlon-kisoihin. Asia jäi vitsailun tasolle, kunnes kuusi vuotta sitten tutustuin paratriathlonisti Jussi Lotvoseen, joka lupasi alkaa valmentaa minua. Uinti tuntui aluksi kauhealta räpeltämiseltä, mutta vähitellen aloin oppia tekniikkaa.
Treenit sujuivat, ja viisi vuotta sitten tunsin, että olin valmis triathlon-kisaan. Treenasin vuoden hyvin säntillisesti kymmenen tuntia viikossa.
Marraskuussa 2015 edessä oli elämäni koitos: Ironman-kisa Floridassa. Siihen kuului 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42 kilometriä juoksua saman päivän aikana. Kun aamuseitsemältä lähdin matkaan, ylitin maaliviivan iltakahdeksalta. Olin kisan ainoa suomalainen, ja maalisuoralla sain huoltojoukoiltani Suomen lipun käteeni. Sitä hetkeä on mahdotonta kuvailla sanoin.”
Tässä ja nyt
”Floridan jälkeen olen käynyt kaksi kertaa Ironman-kisassa. Vielä nykyäänkin harjoittelen 8–10 tuntia viikossa. Teini-ikäiset lapseni pitävät minua hulluna, kun lähden aikaisin aamulla treenaamaan. He ovat kuitenkin nähneet, että olen aina hyvällä tuulella, kun tulen takaisin.
Liikunta on erinomainen vastapaino työlle. Pää pysyy kunnossa, kun pääsen purkamaan paineet. Löydän aikaa liikkumiselle priorisoimalla. Tärkeille asioille etsin tilaa, ja vähemmän tärkeille sanon kiitos ei. En kuitenkaan liiku kilpailemisen vuoksi, vaan pysyäkseni terveenä ja hyvässä kunnossa.”